Kuljetusturva on julkaissut ”Vammaisuuteen liittyvä koulutus henkilöliikenteen kuljettajille” oppimateriaalin.
Liikenteenharjoittajien suoraan matkustajien tai matkustajiin liittyvien kysymysten kanssa tekemissä olevalla henkilöstöllä, mukaan lukien kuljettajat, on oltava vammaisuuteen liittyvä tietoisuutta lisäävä koulutus tai ohjeita (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 181/2011).
Lisäksi laissa liikenteen palveluista säädetään, että 1.1.2020 alkaen myös linja-auton kuljettajien perustason ammattipätevyyden suorittamisen yhteydessä toteutetaan edellä mainittu koulutus.
Oppimateriaalin tuottamisessa on ollut kokemusasiantuntijoina vammaisia ja liikuntarajoitteisia henkilöitä.
Oppimateriaali sopii erinomaisesti käytettäväksi ammattiopistoissa osana logistiikan perustutkintoon tähtääviä opintoja.
”Tärkeää tietoa ihan kaikille tässä koulutuksessa, myös heille jotka eivät toimi kuljettajina. Tämän koulutuksen voisi asettaa pakolliseksi niin kuljettajille kuin kouluissa opiskelijoille, paljon tärkeää tietoa jota ei tule edes ajatelleeksi. Videoissa henkilöt kertovat todella hyvin asioita mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä ja mitä he toivovat että muut henkilöt ottaisivat huomioon.”
Hinta: 690 €
Päivitys- ja lisenssimaksu 190 €
Hintoihin lisätään kulloinkin voimassaoleva arvonlisävero.
Jarkko Nisula, 040 901 4040 tai jarkko.nisula@kuljettaja.fi