14.2.2025 | Autotoday
Liikenneturvan kyselyn* mukaan 75 % suomalaisista kokee tietävänsä, miten onnettomuuspaikalla tulee toimia. Sen sijaan 25 % vastaajista ei joko osaa vastata tai on eri mieltä väittämän kanssa.
”Onnettomuustilanne tulee aina yllättäen, mutta siihenkin voi varautua ennakkoon. Varmista, että varoituskolmio, heijastinliivit, taskulamppu ja ensiapupakkaus ovat autossa mukana”, kannustaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen.
Joka kymmenes oli sivuuttanut onnettomuuspaikan tekemättä mitään.
Lähes joka neljäs vastaaja oli ollut tilanteessa, jossa oli sattunut liikenneonnettomuus eikä pelastuslaitos ollut vielä paikalla.
Valtaosa vastanneista** kertoi pysähtyneensä oikeaoppisesti tarkistamaan, millaista apua tarvitaan, ja jäi varmistamaan avun saapumisen paikalle. Noin joka kymmenes ei tehnyt mitään.
Varmista ensin oma turvallisuutesi ja estä lisäonnettomuudet. Jos olet autolla liikenteessä, kytke hätävilkut päälle, pysäytä auto turvalliseen paikkaan ja vie varoituskolmio riittävän kauas varoittamaan muita tielläliikkujia.
Arvioi tilanne. Siirrä loukkaantuneet tarvittaessa turvaan ja hälytä apua hätänumerosta 112 tai 112-sovelluksen kautta. Jää odottamaan ammattilaisten saapumista onnettomuuspaikalle.
Valtaosa Liikenneturvan kyselyyn vastanneista paheksuu, että sivulliset kuvaavat pelastustöitä onnettomuuspaikalla. Kuvaaminen koetaan myös turhan yleiseksi, sen sijaan, että autettaisiin.
”Työskentely liikenneonnettomuuspaikalla on pelastushenkilöstön näkökulmasta yksi vaarallisimmista työtehtävistä. Erityisen vaaran aiheuttavat ohikulkijat, jotka kuvaavat onnettomuuspaikkaa autoa ajaessaan. Ohiajavan täytyy olla erittäin varovainen ja pudottaa nopeuttaan. Ylipäätään onnettomuuspaikkojen kuvaaminen ei ole onnettomuudessa osallisena olevien kannalta kunnioitettavaa”, Pohjois-Savon pelastuslaitoksen palomestari Jani Kasanen korostaa.
”On syytä myös muistaa, että auton kuljettaja ei saa pitää puhelinta ajon aikana kädessään. Onnettomuus on poikkeava liikennetilanne, joten auton kuljettajan on keskityttävä ajamaan eikä kuvaamaan”, painottaa Savolainen.
*Liikenneturva selvitti suomalaisten ajatuksia liikenteestä talvella 2024. Verianin toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1035, joista autoilijoita oli 82 %.
** Jos on joutunut ko. tilanteeseen (N=244).
Lähde: Autotoday | Clas von Bell
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.