Yllättävän harva ymmärtää taloudellisen ajotavan hyödyt! | Kuljettaja.fi
Artikkelit | Uutiset
#Talous#Taloudellinen ajotapa

Yllättävän harva ymmärtää taloudellisen ajotavan hyödyt!

29.7.2022 | Autotoday

Kuva: Matti Sulanto

Enemmistö suomalaisista on muuttanut auton käyttöään tai ajatuksiaan autoilusta kohonneiden polttoainehintojen takia, selviää LähiTapiolan kyselystä.

Bensiinin ja dieselin hinta on kallistunut merkittävästi viime vuosina ja etenkin tänä keväänä Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan seurauksena. Tämä on pakottanut monet suomalaisista vähentämään autoiluaan tai suhtautumaan auton käyttöön eri tavalla.

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyn mukaan jo alkukesästä vajaa puolet (44 %) autoilijoista kertoi pyrkivänsä ajamaan vain välttämättömät ajot ja runsas kymmenes (14 %) oli joutunut vähentämään ajamista, koska hänellä ei ollut siihen varaa.

– Kyselyn mukaan neljännes autoilijoista kertoo pyrkivänsä ajamaan aiempaa taloudellisemmin, mikä on itse asiassa yllättävän vähän. Saattaa olla, että taloudellisen ajotavan vaikutuksia polttoainekuluihin ei tunneta tai sitten omaa ajamista jo pidetään taloudellisena. Ennakoivalla ajotavalla, eli esimerkiksi turhia kiihdytyksiä, jarrutuksia ja kovaa vauhtia välttämällä, jokainen kuljettaja voi kuitenkin vähentää polttoainekulutustaan. Samalla ennakoiva ajotapa lisää liikenneturvallisuutta, vähentää hiilidioksidipäästöjä ja voi pienentää myös auton huoltotarvetta ja renkaiden kulumista, kertoo LähiTapiolan liikenneturvallisuudesta ja autopalveluista vastaava johtaja Tapani Alaviiri.

Arjen katsaus -kyselyn mukaan fossiilisten polttonesteiden hintojen nousu on vaikuttanut tavalla tai toisella enemmistöön autoilevista suomalaisista: vain joka neljäs vastaaja ei koe autoilunsa muuttuneen millään tavalla.

Esimerkiksi noin joka kolmas (28 %) kertoo vertailevansa aiempaa tarkemmin pumppuhintoja huoltoasemilla. Myös noin joka kymmenes (9 %) on alkanut harkita sähköautoiluun ja hieman pienempi osa johonkin muuhun vaihtoehtoiseen käyttövoimaan siirtymistä.

– Bensiinin ja dieselin kallistuminen osuu samaan aikaan monen muun liikenteen murroksen kanssa. Saattaa olla, että tämä petaa liikennekulttuurimme muuttumista aiempaa taloudellisemmaksi, turvallisemmaksi ja ympäristöystävällisemmäksi. Ainakin meillä kaikilla on nyt miettimistä energiankäytössämme.

Kuukaudessa kuluu noin 330 euroa autoiluun

Bensiinin litrahinta on maksanut kesällä 2022 kalleimmillaan selvästi yli 2,50 euroa. Tilastokeskuksen viikoittaisen seurannan mukaan 95-oktaanisen bensiinin keskihinta kävi kesäkuun keskivaiheilla korkeimmillaan 2,57 eurossa ja 98E3-bensiinin 2,67 eurossa. Dieseliä on tankattu keskikesällä kalleimmillaan 2,53 euron keskihintaan.

LähiTapiolan kysely toteutettiin alkukesästä, kun polttonesteiden hinnat nousivat kovaa vauhtia. Ihan viime viikkoina pumpuilla on näkynyt hieman helpotusta, kun myyntihinnat ovat jonkin verran laskeneet esimerkiksi raakaöljyn maailmanmarkkinahinnan ja hallituksen päättämän uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteen laskun myötä.

Kaikkiaan polttoaine tai muu energia tekee ison osan autoilun kustannuksista. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä tiedusteltiin myös, kuinka paljon suomalaiset arvioivat kaikkiaan käyttävänsä rahaa autoiluun kuukaudessa.

Vastausten keskiarvon mukaan autoilu maksaa suomalaisille keskimäärin 331 euroa kuukaudessa. Kun vastaajilta tiedusteltiin, mitä menoja he huomioivat antamassaan arviossa, enemmistö (72 %) mainitsi polttoaine- tai muut energiakulut ja noin puolet myös vakuutukset, pakolliset huollot ja ylläpidon sekä verot. Rengas- ja pysäköintikulut sekä esimerkiksi auton hankintakulut sen sijaan huomioi harvempi.

– Kaikkiaan elinkustannukset ovat nyt nousussa ja autoilussakin saatetaan nähdä kallistumista myös muualla kuin polttoaineissa. Esimerkiksi pidentyneet uusien autojen toimitusajat ovat aiheuttaneet nousupainetta käytettyjen autojen hinnoissa. Raaka-aineiden ja komponenttien saatavuusvaikeudet voivat vaikuttaa esimerkiksi autonvalmistus-, materiaali- ja rengaskuluihin. Oma auton käyttö ja taloudellinen ajotapa ovat ne, joihin kuluttaja voi helpoiten itse vaikuttaa, pohtii Alaviiri.

8 vinkkiä: näin voit ajaa taloudellisemmin ja energiatehokkaammin

  1. Pyri ennakoimaan tilanteita, vältä tarpeettomia kiihdytyksiä ja jarrutuksia. Auton ratissa taloudellisuus ja turvallisuus kulkevat usein käsi kädessä. Ennakoivalla ajotavalla tarkoitetaan sitä, että kuljettaja pyrkii ennalta arvioimaan tulevia tilanteita, jolloin on mahdollista välttää tarpeettomia kiihdytyksiä, jarrutuksia ja kovaa nopeutta. Nämä syövät enemmän polttoainetta.
  2. Taloudellinen ajotapa säästää polttoainekuluista yleensä 5–15 prosenttia, arvioi valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva. Auton kulutukseen vaikuttavat esimerkiksi sen moottori, paino, kuormaus ja ajo-olosuhteet, mutta kaikenlaisilla autoilla voi säästää energiaa taloudellisella ajolla.
  3. Pyri maantiellä ajamaan mahdollisimman tasaisella nopeudella. Vältä turhia ohituksia ja pidä riittävät turvavälit, jolloin säästyt suurilta jarrutuksilta. Vauhdin lisääminen esimerkiksi 80:stä 100:aan kilometriin tunnissa voi lisätä merkittävästi polttoainekulutusta, koska samalla kasvaa esimerkiksi ilmanvastus. Tasaista vauhdinpitoa voi helpottaa vakionopeudensäädin.
  4. Suunnittele reitit ennalta, jotta vältyt ylimääräisiltä ajokilometreiltä.
  5. Pidä katse liikenteessä ja etenkin maantiellä riittävän loitolla tiessä. Näin ehdit ennakoida, kun havaitset riittävän ajoissa kehittyvät tilanteet.
  6. Pidä huolta autosta, jottei sen kulutus kasva. Yskivä moottori voi viedä enemmän polttoainetta, joten muista säännölliset huollot. Tarkista myös rengaspaineet, jotta auto kulkee jouhevasti. Suksiboksi tai muuten tarpeeton kuorma voi aiheuttaa lisäpainoa tai ilmanvastusta, joten älä suotta kuljeta niitä mukana.
  7. Seuraa kulutuksen kehitystä. Taloudellisemmalla ajotyylillä säästynyt bensa voi innostaa säästämään lisää! Uudemmissa autoissa polttoaineen kulutusmäärät näkyvät ajantasaisesti mittaristossa. Vanhemmalla autolla voit laskea polttoainemenekkiä perinteisemmin esimerkiksi tankkausmäärien ja ajokilometrien mukaan.
  8. Sähkö- ja hybridiautoilla, kuten muillakin vaihtoehtoisilla käyttövoimilla, ennakoiva ajotapa kannattaa ihan yhtä lailla. Sähkömoottorilla varustettu auto voi myös hyödyntää rullaavien moottorijarrutusten energiaa, jolloin se lataa akkua (ns. regenerointi).

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselytutkimukseen vastasi 27.5.–3.6.2022 kaikkiaan 1 085 suomalaista. He edustavat maan 15–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kysymyksiin kohonneiden polttoainehintojen vaikutuksista sekä autoilun käyttökustannuksista vastasi noin 500 henkilöä, jotka ovat ajaneet autoa viimeisen 12 kuukauden aikana tai omistavat auton. Tutkimuksen toteutti Kantar TNS ja tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin +/- 3,0 prosenttiyksikköä koko aineiston tasolla.

Lähde: Autotoday | Clas von Bell