22.3.2023 | Autotoday
Suomen Autoteknillinen Liitto ry (SATL) on nimennyt liittokokouksissaan Vuoden Autoteknikon vuodesta 1982 lähtien. Nimitys on järjestön korkein tunnustus, jonka yhdistys antaa autoalalla tai autoalan hyväksi selvästi muita ansiokkaammin toimineelle henkilölle.
Vuoden Autoteknikko 2022 -huomionosoituksen sai Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtavan asiantuntija Otto Lahti (ikä 42, kotipaikka Espoo).
Tärkeimpänä perusteluna valinnalle oli Lahden merkittävä panos HCT-ajoneuvoyhdistelmien lainsäädännön kehitystyössä. Massoiltaan ja mitoiltaan aiempaa suuremmat ajoneuvoyhdistelmät ovat tehostaneet kumipyörälogistiikkaa merkittävästi.
Omassa kiitospuheenvuorossaan Lahti sanoi arvostavansa tätä autotekniikan virkamiehelle osoitettua titteliä paljon, koska harvemmin autoalan piireissä kehutaan virkamiesten osaamista.
Kotimainen pitkien rekkojen kehitystyö alkoi jo kymmenisen vuotta sitten ja se oli prosessina mielenkiintoinen, mutta toki myös työläs. HCT-kokeilujen liikkeellelähdössä oli helpottamassa vastaavat pilotit Ruotsissa.
Pitkien rekkojen kehitys tapahtui ennennäkemättömällä kotimaisten perävaunuvalmistajien, yliopistojen, kuljetusyritysten ja viranomaisten yhteistyöllä. Pilotti kerrallaan löytyi parempia ratkaisuja, mitkä mahdollistivat pitkien rekkojen laajemman ja kustannustehokkaamman käytön turvallisuudesta tinkimättä.
HCT-rekat ovat tehokas lääke CO2-päästöihin, kuljettajapulaan ja vientiteollisuuden logistiikka kustannuksiin ja sitä poliitikot janosivat. Varsinainen lainsäädäntö mittamuutokseen syntyi vain vajaassa vuodessa.
Rohkeat ja nopeat ratkaisut olivat mahdollisia, kun ideoita pystyi koeponnistamaan useisiin vähän erilaisiin pilotteihin ja apua laskennalliseen puoleen löytyi etenkin Oulun yliopistolta.
Työ aiheen parissa jatkuu kotimaassa edelleen koulutuksen, valvonnan ja tietojärjestelmien kehityksen merkeissä.
Lainsäädäntöpuolelle isoja asioita ovat rekkojen mittoja ja massoja koskevan direktiivin päivitys ja pohjoismainen yhteistyö, koska vuoden sisällä myös Ruotsissa ajetaan 34,5 m rekoilla ja Tanska on myös etenemässä asian kanssa.
Suomen Autoteknillinen Liitto ry (SATL) on auto- ja työkonealan asiantuntijoiden verkosto, jonka jäsenyhdistyksiin kuuluu yli 5 200 jäsentä 36 paikallisyhdistyksessä. SATL ry:n 88. liittokokous pidettiin Tampereella 18.3.2023. Vuosittain järjestettävä liittokokous on järjestön ylin päättävä elin. Tämän vuoden kokoukseen osallistui 25 yhdistystä 46 äänivaltaisen edustajan voimin. Kaikkiaan kokoukseen osallistui 53 henkilöä.
Lähde: Autotoday | Clas von Bell
Uutiset
#Automurto#Pakettiautot
1.12.2023 |
Uutiset
#Poliisi#Liikennevalvonta
1.12.2023 |
Uutiset
#Poliisi#Rattijuoppo
30.11.2023 |
Uutiset
#Car of The Year#Henkilöautot
28.11.2023 |
Uutiset
#Poliisi#Ylinopeus#Takaa-ajo
27.11.2023 |
Uutiset
#MG#Sähköautoilu
26.11.2023 |
Uutiset
#Vuoden sähköauto#Sähköautoilu
24.11.2023 |
Uutiset
#Liikenneonnettomuus#Ohitus
24.11.2023 |
Uutiset
#Liikenteessä#Tunnustus
24.11.2023 |
Uutiset
#Automatkailu#Tunnustus
22.11.2023 |
Uutiset
#Heijastin#Liikenneturvallisuus
22.11.2023 |
Uutiset
#Autonominen liikenne#Robottiauto
21.11.2023 |
Uutiset
#Ajokielto#Ajokortti#Poliisi
20.11.2023 |
Uutiset
#K-Lataus#Sähköauton lataus
19.11.2023 |
Uutiset
#SUV#Sähköautoilu#Hongqi
18.11.2023 |
Uutiset
#Raskas liikenne#Stipendi
18.11.2023 |
Uutiset
#Taksi#Pikkujoululiikenne
17.11.2023 |
Uutiset
#Liikenteessä#Valmet Automotive
16.11.2023 |
Uutiset
#Hinauspalvelu#Liikenteessä
16.11.2023 |
Uutiset
#Kaasu#Raskas liikenne
16.11.2023 |
Uutiset
#Autokauppa#LeasePlan#Renkaat
16.11.2023 |
Uutiset
#Raskas liikenne#Ulosajo#Puolustusvoimat
14.11.2023 |
Uutiset
#Iveco#Raskas liikenne#Linja-auto
13.11.2023 |
Uutiset
#Raskas liikenne#Kuljetusyritys
13.11.2023 |
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen. Käyttämämme analytiikka-työkalut ovat : Google Analytics,