23.7.2026 | Väylävirasto - tiedote
Työt aloitetaan urakka-alueen etelä- ja pohjoispäästä, lisäksi rakennustöiden aloitus tulee näkymään Leppävirran keskustassa ja sen läheisyydessä.
”Olemme tehneet kuluvan vuoden keväällä rakentamista valmistelevia töitä sekä jatkaneet rakennussuunnittelua. Kesällä teemme vielä viimeiset valmistelut ennen varsinaisten rakennustöiden alkua elokuun ensimmäisellä viikolla”, kertoo projektipäällikkö Jarmo Niskanen Väylävirastosta.
Koko hankealueella tehdään täydentäviä lisäpohjatutkimuksia, rakennusten purkutöitä, johto- ja laitesiirtoja sekä lähimpien kiinteistöjen alkukatselmukset ennen töiden alkua.
Leppävirran ja Palokankaan välinen urakka on jaettu kolmeen osa-alueeseen. Ensimmäinen osa-alue ulottuu urakka-alueen eteläpäästä Leppävirran keskustaan, toinen kattaa Leppävirran keskustan alueen ja kolmas jatkuu Leppävirran keskustasta urakka-alueen pohjoispäähän Palokankaalle. Elokuussa ensimmäisellä osa-alueella eteläpäässä tehdään maanrakennus- ja louhintatöitä. Urakka-alueen pohjoisosassa maanrakennus- ja louhintatöitä tehdään rinnakkaistien ja valtatien uusilla tieosuuksilla.
Hankealueella tullaan tekemään työnaikaisia liikennejärjestelyitä heti rakentamisen alettua. Ensimmäisten rakennustöiden alkaessa alueella tulee voimaan uusia nopeusrajoituksia. Uusista työnaikaisista liikennejärjestelyistä tiedotetaan erikseen tiedottein, hankkeen Facebook-sivuilla ja nettisivuilla.
Hanke järjestää 29.7.2026 asukastilaisuuden VesiLeppiksessä kello 17.30 alkaen. Tilaisuuden sisältö on suunnattu hankealueen asukkaille, mutta median edustajat ovat tervetulleita osallistumaan myös. Tilaisuuteen ei tarvitse ennakkoilmoittautumista. Asukastilaisuus koskee elokuussa alkavaa urakkaa Leppävirran ja Palokankaan välillä.
Leppävirta–Palokangas-tieosuus parannetaan 16 kilometrin matkalla keskikaiteelliseksi ohituskaistatieksi. Kohta alkaa noin viisi kilometriä etelän suuntaan ennen Leppävirtaa. Kokonaisuuteen sisältyy myös 15 siltapaikkaa, joista osa on uusia siltoja ja osa kunnostettavia siltoja, viisi eritasoliittymää sekä melusuojausta yhdeksän kilometrin matkalla. Lisäksi hitaalle ja paikalliselle liikenteelle rakennetaan rinnakkaistie, ja Leppävirran taajaman kohdalla parannetaan kunnan katuverkkoa. Uudistettu tieosuus avataan liikenteelle syksyllä 2028.
Valtatien 5 Leppävirta–Kuopio-välin parantaminen toteutetaan kahdessa erillisessä urakassa. Leppävirta–Palokangas-osuuden urakoitsijana toimii GRK Suomi Oy, Palokangas–Humalajoki-välisen osuuden urakoitsija valitaan vuoden 2027 alkupuolella. Palokangas–Humalajoki-välisen osuuden rakentaminen käynnistyy vuonna 2027. Vt 5 Leppävirta–Kuopio-hankkeen kokonaiskustannusarvio on 180 miljoonaa euroa.
Lisätietoja:
Harri Liikanen, projektipäällikkö, Väylävirasto, p. 029 534 3007, etunimi.sukunimi@vayla.fi
Kalle Willman, projektipäällikkö, GRK Suomi Oy, p. 050 560 2996, etunimi.sukunimi@grk.fi
Seuraa hanketta: https://vayla.fi/vt-5-leppavirta-kuopio
Hanke Facebookissa: https://www.facebook.com/vt5leppavirtakuopio/
Lähde: Väylävirasto
Liikenteessä
#Poliisi#Liikenneonnettomuus#Raskas liikenne
16.9.2026 |
Liikenteessä
#Joukkoliikenne#Linja-auto
16.9.2026 |
Liikenteessä
#Scania#Raskas liikenne
16.9.2026 |
Liikenteessä
#Polestar#Esittelyssä#Sähkö
13.9.2026 |
Tiedotteet
#Nuori kuljettaja#Traficom#Ajokorttilaki
11.9.2026 |
Liikenteessä
#Autoliitto#Liikenneturvallisuusviikko
8.9.2026 |
Liikenteessä
#Liikenneturvallisuus#Autoklinikka
6.9.2026 |
Liikenteessä
#Autoliitto#Autoilu
5.9.2026 |
Liikenteessä
#Liikenneonnettomuus#Mopoilija#Kuorma-auto
3.9.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Kuljetusyritys
2.9.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Liikenneonnettomuus#Koulubussi
1.9.2026 |
Tiedotteet
#Tietyö#Väylävirasto
31.8.2026 |
Liikenteessä
#Raskas kalusto#Nosturi
27.8.2026 |
Uutiset
#Raskas liikenne#Ammattipätevyys
25.8.2026 | Erkki Heiskanen
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Kaasu#Linja-auto
12.8.2026 |
Liikenteessä
#Liikenneonnettomuus#Raskas liikenne
5.8.2026 |
Liikenteessä
#Liikenneturvallisuus#Autoliitto#Ajokunto
24.7.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Liikenneonnettomuus#Raskas liikenne
23.7.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Liiketoimintakauppa
20.7.2026 |
Liikenteessä
#Autonominen liikenne#Nysse
10.7.2026 |
Tiedotteet
#Traficom#Ajokortti
7.7.2026 |
Käytämme evästeitä ja muita tunnisteita mainosten personointiin sekä parantaaksemme käyttökokemustasi. Evästeitä käytetään sekä personoidun että personoimattoman mainonnan näyttämiseen.
Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| kuljettajaSID | www.kuljettaja.fi | 1 tunti |
| __cf_bm | .twitter.com | 1 tunti |
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _gcl_au | .kuljettaja.fi | 3 kk |
| test_cookie | .doubleclick.net | 1 tunti |
| __Secure-YNID | .youtube.com | 6 kk |
| YSC | .youtube.com | istunto |
| VISITOR_INFO1_LIVE | .youtube.com | 6 kk |
| VISITOR_PRIVACY_METADATA | .youtube.com | 6 kk |
| __Secure-ROLLOUT_TOKEN | .youtube.com | 6 kk |
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _ga | .kuljettaja.fi | 13 kk |
| _ga_3KFVKS76NB | .kuljettaja.fi | 13 kk |