11.9.2025 | Väylävirasto - tiedote
Päällystystöitä tehdään ilta- ja yöaikaan 15.–19.9. klo 18–07 välisenä aikana. Tämän jälkeen töitä tehdään pääosin päiväaikaan. Päällystystyöt on tavoitteena saada valmiiksi 17. lokakuuta mennessä.
Päällystystöistä aiheutuu merkittävää liikennehaittaa, sillä töiden ollessa käynnissä käytössä on vain yksi ajokaista. Liikenne ohjataan suunta kerrallaan liikennevaloilla. Tienkäyttäjien kannattaa varata normaalia enemmän matka-aikaa kyseiselle tieosuudelle. Nopeusrajoitukset työmaan eri kohdissa vaihtelevat 50–80 km/h.
Valtatietä parannetaan rakentamalla Naukjärven kohdalle keskikaiteelliset ohituskaistat molempiin ajosuuntiin. Samalla rakennetaan myös tievalaistus. Uudet ohituskaistat otetaan käyttöön kesällä 2026. Viimeinen päällystekerros toteutetaan kesäkaudella 2027.
https://vayla.fi/vt-4-parantaminen-joutsassa-leivonmaen-pohjoispuolella
Hankkeessa rakennetaan valtatielle 4 Naukjärven kohdalle Joutsassa keskikaiteelliset ohituskaistat molempiin ajosuuntiin ja toteutetaan tarvittavat yksityisteiden liittymäjärjestelyt sekä rinnakkaistiet. Tavoitteena on parantaa liikenteen sujuvuutta, turvallisuutta ja ennakoitavuutta, erityisesti pitkän matkan tavara- ja henkilöliikenteelle. Parannettavan tieosuuden pituus on kuusi kilometriä. Rakennustyöt tehdään vuosien 2025–2026 aikana. Hankkeen kustannusarvio on 14 miljoonaa euroa.
Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.
Lisätiedot:
Projektipäällikkö Juha-Pekka Hämäläinen, puh. 029 534 3563, etunimi.sukunimi@vayla.fi
Työmaapäällikkö Antti Solismaa, puh. 040 430 1858,
etunimi.sukunimi@grk.fi
Lähde: Väylävirasto
Uutiset
#Liikenteessä#Vuoden Auto Suomessa
4.11.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Turvallisuus#Renkaat
4.11.2025 |
Uutiset
#Polttoaine#Raskas liikenne#Neste
30.10.2025 |
Tiedotteet
#Liikenneturvallisuus#LVM
27.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Renkaat#Tuulilasi
27.10.2025 |
Tiedotteet
#Nopeusrajoitus#Talviajo
27.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Raskas liikenne#Suomen tieyhdistys
26.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Hirvieläinonnettomuus
26.10.2025 |
Tiedotteet
#Renkaanvaihto#Talvirenkaat
24.10.2025 |
Uutiset
#Autoklinikka#Renkaanvaihto
23.10.2025 |
Liikenteessä
#Henkilöliikenne#Onnibus
23.10.2025 |
Tiedotteet
#Nuori kuljettaja#EU#Ajokortti
22.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Sähkö
21.10.2025 |
Uutiset
#Poliisi#Sähköpotkulautailija
20.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Sähkö#Vaihtoautokauppa
20.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Sähköauto
19.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Turvallisuus#Lapset
19.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Hirvieläinkolari
18.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Sähköpotkulauta
18.10.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Rataturvallisuus
16.10.2025 |
Tiedotteet
#Kaukokiito#Ilmastotyö
14.10.2025 |
Tiedotteet
#Traficom#Raideliikenne
13.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Sähkö#Renkaat
11.10.2025 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Taukopaikka#AKT
9.10.2025 |
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.