16.10.2025 | Väylävirasto - tiedote
Muutoksia liittymäjärjestelyihin on tulossa myöhemmin lisää, kun yksityisteiden parantaminen ja uusien yksityistieyhteyksien rakentaminen etenevät. Alkusyksyn aikana on päällystetty noin puolet parannettavasta kuuden kilometrin mittaisesta tieosuudesta. Päällystystyöt jatkuvat ensi vuonna. Viimeinen päällystekerros toteutetaan kesäkaudella 2027.
Tällä hetkellä meneillään on myös muun muassa tierumpujen uusiminen koko hankealueella, valaistuksen rakentaminen Leivonmäentien ja Havumäentien välillä sekä valtatien leventäminen Havumäentien liittymän eteläpuolella sekä Myllyjoen eteläpuolella. Lisäksi Naukjärven kohdalle rakennetaan uudet ohituskaistat, jotka otetaan käyttöön kesällä 2026.
https://vayla.fi/vt-4-parantaminen-joutsassa-leivonmaen-pohjoispuolella
Hankkeessa rakennetaan valtatielle 4 Naukjärven kohdalle Joutsassa keskikaiteelliset ohituskaistat molempiin ajosuuntiin ja toteutetaan tarvittavat yksityisteiden liittymäjärjestelyt sekä rinnakkaistiet. Tavoitteena on parantaa liikenteen sujuvuutta, turvallisuutta ja ennakoitavuutta, erityisesti pitkän matkan tavara- ja henkilöliikenteelle. Parannettavan tieosuuden pituus on kuusi kilometriä. Rakennustyöt tehdään vuosien 2025–2026 aikana. Hankkeen kustannusarvio on 14 miljoonaa euroa.
Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.
Lisätiedot:
Projektipäällikkö Juha-Pekka Hämäläinen, puh. 029 534 3563, etunimi.sukunimi@vayla.fi
Työmaapäällikkö Antti Solismaa, puh. 040 430 1858,
etunimi.sukunimi@grk.fi
Lähde: Väylävirasto
Tiedotteet
#LVM#Tieliikennelaki
17.4.2026 |
Tiedotteet
#Elinvoimakeskus#Nopeusnäyttö#Ylinopeus
13.4.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Pääsiäisliikenne
2.4.2026 |
Liikenteessä
#Autoliitto#Sähköautoilu#Renkaanvaihto
28.3.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Kellojen siirto
27.3.2026 |
Tiedotteet
#LVM#AdBlue#Raskas liikenne
24.3.2026 |
Liikenteessä
#Continental#Raskas kalusto#Renkaat
21.3.2026 |
Liikenteessä
#Continental#Kesärenkaat#Kesärengastesti
19.3.2026 |
Tiedotteet
#Traficom
18.3.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Liikennejärjestelmä
16.3.2026 |
Liikenteessä
#Lataus#Sähköautoilu#Moottori
12.3.2026 |
Liikenteessä
#Scania#Linja-auto
11.3.2026 |
Liikenteessä
#Liikenneturva#Raskas kalusto
9.3.2026 |
Liikenteessä
#Turvaväli#Liikenneturva
7.3.2026 |
Liikenteessä
#Autoklinikka#Onnettomuus
3.3.2026 |
Liikenteessä
#SKAL#Päästölaskenta
2.3.2026 |
Blogi
#Raskas liikenne#Henkilöliikenne#Flixbus
27.2.2026 | Eerik Ahola
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Lainsäädäntö
24.2.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Raskas liikenne#Onnettomuus
16.2.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Iveco
15.2.2026 |
Liikenteessä
#Liikenteessä#Akku#Talviautoilu
13.2.2026 |
Liikenteessä
#Liikenneturvallisuus#VTT
12.2.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Julkinen liikenne#Linja-auto
11.2.2026 |
Liikenteessä
#Gasum#Kaasutankkaus#Biokaasu
11.2.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Liikenneonnettomuus
11.2.2026 |
Liikenteessä
#Renkaat#Kierrätys#Kiertotalous
9.2.2026 |
Liikenteessä
#Renault Trucks#Raskas liikenne
3.2.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Harrasteautoilu#Näyttely
2.2.2026 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Talvikunnossapito
2.2.2026 |
Liikenteessä
#Liikenteessä#Renault#Esittelyssä
31.1.2026 |
Liikenteessä
#Henkilöautojen rekisteröinnit#Polestar
29.1.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Traficom#Kuorman varmistus
29.1.2026 | Eerik Ahola
Liikenteessä
#Sähköautoilu#Talviautoilu
27.1.2026 |
Tiedotteet
#Traficom
26.1.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Liikenneonnettomuus#Jalankulkija
26.1.2026 |
Liikenteessä
#Julkinen liikenne#Joukkoliikenne#Nysse
24.1.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Liikennevalvonta#Ylinopeus
23.1.2026 |
Liikenteessä
#Talous#Liikenteessä#Talvirenkaat
22.1.2026 |
Tiedotteet
#DHL#Raskas liikenne
20.1.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#SKAL
19.1.2026 |
Käytämme evästeitä ja muita tunnisteita mainosten personointiin sekä parantaaksemme käyttökokemustasi. Evästeitä käytetään sekä personoidun että personoimattoman mainonnan näyttämiseen.
Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.