4.12.2023 | Autotoday
Perjantaina iltapäivällä kolme ajoneuvoa kolaroivat Viitasaarella. Liikenneonnettomuus sattui hieman ennen kello 17 Viitasaaren lentokentän kohdalla, Muikulahdentien risteyksestä noin sata metriä pohjoiseen.
Osallisena oli kolme ajoneuvoa, yksi linja-auto, yksi pakettiauto ja yksi henkilöauto.
Onnettomuudessa loukkaantui yhteensä seitsemän henkilöä, joista kaksi vakavasti.
Ajo-olosuhteet olivat onnettomuuden sattuessa huonot. Tien pinta oli liukas ja alueella oli pimeää.
Poliisi ja onnettomuustutkintalautakunta jatkavat onnettomuuteen johtaneiden syiden selvittämistä.
Lähde: Autotoday | Clas von Bell
Käytämme evästeitä ja muita tunnisteita mainosten personointiin sekä parantaaksemme käyttökokemustasi. Evästeitä käytetään sekä personoidun että personoimattoman mainonnan näyttämiseen.
Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| kuljettajaSID | www.kuljettaja.fi | 1 tunti |
| __cf_bm | .twitter.com | 1 tunti |
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _gcl_au | .kuljettaja.fi | 3 kk |
| test_cookie | .doubleclick.net | 1 tunti |
| __Secure-YNID | .youtube.com | 6 kk |
| YSC | .youtube.com | Session |
| VISITOR_INFO1_LIVE | .youtube.com | 6 kk |
| VISITOR_PRIVACY_METADATA | .youtube.com | 6 kk |
| __Secure-ROLLOUT_TOKEN | .youtube.com | 6 kk |
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _ga | .kuljettaja.fi | 13 kk |
| _ga_3KFVKS76NB | .kuljettaja.fi | 13 kk |