22.2.2024 | Autotoday
Kylmä keli syö sähköauton toimintamatkaa ja pidentää latausaikoja, mikä voi lisätä latausruuhkien riskiä hiihtolomaliikenteessä. Sääennusteiden seuraaminen, joustava reittisuunnitelma, akun esilämmitys ja muiden lataajien huomioiminen pitävät huolen siitä, että rinteisiin ja laduille pääsee sujuvasti sähköautolla.
Hyvin suunniteltu on todella puoliksi tehty, kun lähtee sähköautolla hiihtolomaliikenteeseen. Ennen rattiin istumista kannattaa tarkkailla erityisesti yhtä asiaa: sääennustetta.
– Sähköauton toimintamatka lyhenee kylmällä säällä 30–50 prosenttia. Esimerkiksi 500 kilometrin säde voi kutistua kovalla pakkasella alle 300 kilometriin. Jos luvassa on kylmää keliä, latauspysähdykset kannattaa suunnitella tavallista tiheämmin, sanoo LähiTapiolan liikenneturvallisuudesta ja autopalveluista vastaava johtaja Tapani Alaviiri.
Kuluvan viikon perjantai ja lauantai ovat todennäköisesti vilkkaita liikennepäiviä, kun lomalle lähdetään pääkaupunkiseudulta, Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta. Viime vuonna hiihtolomaviikkojen ruuhkahuippujen aikaan julkisten latauspisteiden latausmäärät jopa moninkertaistuivat lomaviikkoja edeltävistä lukemista, selviää sähköisten ajoneuvojen latauspaikkaratkaisutoimittaja Plugitin datasta.
Plugitin omassa verkostossa on noin 1 600 julkista laturia, ja yhteensä yhtiö operoi noin 13 000 latauspistettä.
– Kun latauspisteiden kysyntä kasvaa, latauspaikkaa saattaa joutua etsimään tai odottamaan. Säällä on jälleen suuri merkitys, sillä kovalla pakkasella joidenkin autojen latausaika voi jopa kaksinkertaistua. Kun tekee ennakkovalmistelut huolella ja varaa aikatauluihin riittävästi joustoa, matkanteko onnistuu tästä huolimatta sujuvasti, Alaviiri sanoo.
– Osassa sähköautoja on käytettävissä akun esilämmitys latausta varten, mikä voi nopeuttaa lataustapahtumaa oleellisesti. Akun keston voi maksimoida talviajossa laskemalla auton sisälämpötilaa sen verran kuin on mahdollista ilman, että ikkunat huurustuvat.
"Akun latausteho laskee merkittävästi akun täyttyessä"
– Akun latausteho laskee merkittävästi akun täyttyessä. Esimerkiksi Plugitin sovelluksesta pystyy taukoa pitäessään seuraamaan, milloin latausteho alkaa hiipua, sanoo Plugitin myyntijohtaja Topi Aaltonen.
– Kun latausteho alkaa laskea sen takia, että auto rajoittaa lataustehoa, varsinkin pikalatureilla rupeaa olemaan aika siirtyä eteenpäin. Etenkin ruuhka-aikoina julkisilla latureilla on kohteliasta ladata sen verran kuin määränpäähän tarvitsee ja jatkaa sitten matkaa.
Ennen hiihtolomaliikenteeseen lähtöä kannattaakin varmistaa, että kaikki lataukseen tarvittavat sovellukset on käytössä ja päivitetty.
– Jos mukana on apukuljettaja, hänenkin kannattaa ladata samat sovellukset, jotta hän pystyy auttamaan reittisuunnittelussa. Tiedossa on myös aina hyvä olla varasuunnitelma eli seuraavaksi lähin latauspiste, jos suunnitellulla latausasemalla on kova ruuhka tai latureita poissa käytöstä, LähiTapiolan Alaviiri sanoo.
Huolellinen ennakointi
Alaviiri korostaa, että kylmä sää edellyttää autoilijoita tavallista huolellisempaa ennakointia käyttövoimasta riippumatta. Alkuvuoden paukkupakkasten aikaan matkan keskeytymiseen liittyvät yhteydenotot LähiTapiolaan kasvoivat selvästi.
Aaltosen mukaan Suomessa monet operaattorit ovat investoineet sähköautojen latauspisteisiin etupainotteisesti, ja julkinen latausverkosto on erinomaisella tasolla. Harvaan asutuilla alueilla latauspisteitä on toki luonnollisesti vähemmän, sillä käyttäjiäkin on vähemmän. Reittisuunnittelua kummempaa kikkailua ei sielläkään tarvita, Aaltonen sanoo.
– Hiihtolomailijan kannattaa tarkastaa etukäteen oman reittinsä latauspisteiden katvealueet. Reitti kannattaa suunnitella etukäteen niin, että katvealueelle varaa riittävästi latausta.
Lähde: Autotoday | Clas von Bell
14.2.2025 | Erkki Heiskanen
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.