21.8.2025 | Uudenmaan ELY-keskus
Paikoitusaluetta järjesteltiin paremmin raskaan liikenteen tarpeisiin soveltuvaksi. Hanke sisälsi lisäksi valaistuksen, liikenteenohjauksen ja kuivatusjärjestelmien rakentamista sekä viherrakentamista.
Laajennuksen myötä alueella on nyt tilaa 15 rekalle, mikä on kolminkertainen määrä aiempaan verrattuna. Lisäksi alueella on yksi parkkiruutu linja-autolle.
Vt 1:n Makarlan levähdysalueen ja rekkaparkin toteuttamiseen saatiin viime vuonna eduskunnan lisämäärärahaa. Makarlan levähdysalue on hyvä kohde laajentamiseen raskaan liikenteen taukopaikaksi, sillä se palvelee mm. noin puolen tunnin etäisyydellä sijaitsevia Turun ja Naantalin satamia.
Taustaa
Raskaan liikenteen tauko- ja lepopaikkojen ja niiden yhteyteen sijoittuvien kuljettajapalvelujen saatavuus on kasvava ongelma. Taustalla on mm. raskaan liikenteen EU-säädöksiin perustuvan lepoaikasääntelyn kiristyminen. Lepoaikojen lisäksi alueita tarvitaan myös mm. kuorman tarkistuksiin ja siirtoihin, kuormauksiin, perävaunujen vaihtamiseen sekä pysäköintiin. Samaan aikaan maanteiden levähdysalueita on poistettu käytöstä ja katuverkoilla on yhä enemmän rajoitteita raskaan liikenteen pysäköinnille.
Turun seudun alueella ei ole ollut tarpeeksi raskaalle liikenteelle sopivia levähdysalueita ja raskaan liikenteen kuljettajien on ollut vaikeuksia löytää sopivia paikkoja taukojen pitämiseen.
Turun seudulla on erityispiirteenä lauttasatamien vilkas rekkaliikenne, joka tarvitsee sekä odotus- että levähdysalueita. Vuonna 2020 ELY-keskus toteutti tarveselvityksen Varsinais-Suomen levähdysalueista yhteistyössä alueen toimijoiden ja sidosryhmien kanssa. Vastaava selvitys tehtiin myös Satakunnan alueelta. Vaikka raskaan liikenteen levähdysalueiksi sopivia paikkoja on vaikea löytää, selvityksissä tunnistettiin potentiaalisia levähdysalueita.
Makarlan levähdysalueen laajennuksen toteuttaminen on merkittävä helpotus Turun seudun raskaan liikenteen kuljettajille, jotka tarvitsevat sopivia paikkoja taukojen pitämiseen.
Makarlan levähdysalueen sijainti kartalla (Google Maps)
Lähde: Uudenmaan ELY-keskus