7.3.2025 | Traficom - tiedote
Vaalimainosten pystyttäminen maanteiden varsille voi tuoda liikenteeseen poikkeuksellisia tilanteita. Usein vaalimainoksia asettavat ehdokkaat itse tai heidän taustajoukkonsa. Pystytyksen aikana teiden varsille saattaa pysähtyä autoja, ja jalankulkijoita voi liikkua tienpientareilla tai ajoradan läheisyydessä.
"Maanteiden varsille sijoitettavat vaalimainokset voivat aiheuttaa normaalista poikkeavaa liikennettä. Autoilijoiden on hyvä varautua pysähtyneisiin ajoneuvoihin ja jalankulkijoihin tien sivussa ja ajaa tilanteen edellyttämällä varovaisuudella," muistuttaa erityisasiantuntija Ossi Kortiainen Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista.
Uusissa autoissa yleistyneet liikennemerkkien tunnistusjärjestelmät saattavat toisinaan tulkita vaalimainoksia nopeusrajoitusmerkeiksi ja säätää automaattisesti ajonopeutta.
"Nopeusrajoitusten tunnistusjärjestelmät ovat yleistyneet autoissa ensin lisävarusteina ja viime vuosina myös pakollisina järjestelminä. On tärkeää tutustua oman auton käyttöohjeisiin ja varmistaa, että osaa säätää järjestelmiä tarvittaessa," sanoo Traficomin erityisasiantuntija Jukka Juhola.
Lisätietoja:
ELY-keskusten vaalimainontasivut
Liikenteen asiakaspalvelu
Tietoa älykkäästä nopeusavustimesta
Video älykkään nopeusavustimen toiminnasta
Erityisasiantuntija Ossi Kortiainen, ossi.kortiainen@traficom.fi, p. 0295 346 310
Erityisasiantuntija Jukka Juhola, jukka.juhola@traficom.fi, p. 0295 345 527
Lähde: Traficom
Tiedotteet
#Traficom#Ajokortti
7.7.2026 |
Tiedotteet
#Hailuoto#Väylävirasto
23.6.2026 |
Tiedotteet
#Autonominen liikenne#EU#LVM
22.6.2026 |
Tiedotteet
#Traficom#Ajokortti
15.6.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Liikenne- ja viestintäministeri
8.6.2026 |
Tiedotteet
#Traficom#Ajokorttilaki
1.6.2026 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Tiemerkintä
21.5.2026 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Kuljetusyritys
21.4.2026 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Valtatie 4
20.4.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Tieliikennelaki
17.4.2026 |
Tiedotteet
#Elinvoimakeskus#Nopeusnäyttö#Ylinopeus
13.4.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Kellojen siirto
27.3.2026 |
Tiedotteet
#LVM#AdBlue#Raskas liikenne
24.3.2026 |
Tiedotteet
#Traficom
18.3.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Liikennejärjestelmä
16.3.2026 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Talvikunnossapito
2.2.2026 |
Tiedotteet
#Traficom
26.1.2026 |
Tiedotteet
#DHL#Raskas liikenne
20.1.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Liikenne- ja viestintäministeriö
1.1.2026 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Kelirikko#Teiden kunnossapito
10.12.2025 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Raakapuukuljetus
2.12.2025 |
Tiedotteet
#Tasoristeys#Väylävirasto
2.12.2025 |
Tiedotteet
#Taksi#LVM#Liikenne- ja viestintäministeriö
2.12.2025 |
Tiedotteet
#AKT#Linja-autoliikenne
20.11.2025 |
Tiedotteet
#Käyttövoima#Traficom
20.11.2025 |
Käytämme evästeitä ja muita tunnisteita mainosten personointiin sekä parantaaksemme käyttökokemustasi. Evästeitä käytetään sekä personoidun että personoimattoman mainonnan näyttämiseen.
Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| kuljettajaSID | www.kuljettaja.fi | 1 tunti |
| __cf_bm | .twitter.com | 1 tunti |
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _gcl_au | .kuljettaja.fi | 3 kk |
| test_cookie | .doubleclick.net | 1 tunti |
| __Secure-YNID | .youtube.com | 6 kk |
| YSC | .youtube.com | Session |
| __Secure-ROLLOUT_TOKEN | .youtube.com | 6 kk |
| VISITOR_INFO1_LIVE | .youtube.com | 6 kk |
| VISITOR_PRIVACY_METADATA | .youtube.com | 6 kk |
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _ga | .kuljettaja.fi | 13 kk |
| _ga_3KFVKS76NB | .kuljettaja.fi | 13 kk |