21.5.2025 | Traficom - tiedote
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tuore tutkimus osoittaa, että uudet kuljettajat ovat tyytyväisiä kuljettajantutkintoon ja saamaansa opetukseen. Parhaat arviot saivat ajo-opetus oikeissa liikenneolosuhteissa ja teoriaopetuksen lähitoteutus.
Viime vuosina verkko-opetus teoriassa ja simulaattoriopetus ajossa – erityisesti liukkaalla kelillä – ovat yleistyneet tasaisesti. Vaikka nämä muodot tuovat joustoa, vastaajat kokivat perinteiset opetusmuodot toimivammiksi.
"Lähiryhmässä toteutettu teoriaopetus ja ajo oikeassa liikenteessä saivat selvästi parhaat arviot", sanoo erityisasiantuntija Elina Uusitalo.
Ajokieltokoulutukseen osallistui yksi prosentti vastaajista, joista yli 70 prosenttia oli tyytyväisiä koulutuksen sisältöön. 61 prosenttia koki, että koulutuksella oli vaikutusta ajokäyttäytymiseen.
"Tulokset osoittavat, että koulutus koetaan merkitykselliseksi ja vaikuttavaksi", Uusitalo sanoo.
Vuonna 2024 menehtyi ennakkotietojen mukaan viisi 17–20-vuotiasta henkilöauton kuljettajaa – saman verran kuin vuonna 2023. Loukkaantuneita oli noin 200, mikä on hieman enemmän kuin vuotta aiemmin, mutta vähemmän kuin vuosien 2018–2022 keskiarvo.
"Esimerkiksi 17-vuotiaat olivat mukana 84 henkilövahinkoon johtaneessa poliisin tietoon tulleessa onnettomuudessa. Määrä on lähes sama kuin edellisvuonna", kertoo erityisasiantuntija Riikka Rajamäki.
Traficom seuraa uusien kuljettajien liikenneturvallisuutta vuosittaisella kyselyllä ja tilastotiedoilla. Tutkimuksen tuloksia hyödynnetään kuljettajaopetuksen ja tutkinnon kehittämisessä.
Lisätiedot
Tieto.Traficom: Uusien henkilöautonkuljettajien liikenneturvallisuus
Elina Uusitalo, erityisasiantuntija, p. 029 534 5445, elina.uusitalo@traficom.fi
Riikka Rajamäki, erityisasiantuntija, p. 029 534 6172, riikka.rajamaki@traficom.fi
Lähde: Traficom
Tiedotteet
#Liikenneturvallisuus#LVM
27.10.2025 |
Tiedotteet
#Nopeusrajoitus#Talviajo
27.10.2025 |
Tiedotteet
#Renkaanvaihto#Talvirenkaat
24.10.2025 |
Tiedotteet
#Nuori kuljettaja#EU#Ajokortti
22.10.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Rataturvallisuus
16.10.2025 |
Tiedotteet
#Kaukokiito#Ilmastotyö
14.10.2025 |
Tiedotteet
#Traficom#Raideliikenne
13.10.2025 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Taukopaikka#AKT
9.10.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Siltakorjaus
2.10.2025 |
Tiedotteet
#DHL#Sisälogistiikka#Raskas liikenne
29.9.2025 |
Tiedotteet
#LVM#Digitalisaatio
25.9.2025 |
Tiedotteet
#Traficom#Katsastus#Ajovarma
22.9.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Rataturvallisuus
18.9.2025 |
Tiedotteet
#Talous#Raskas liikenne
17.9.2025 |
Tiedotteet
#Taksi#Taksiturvallisuus#Liikenteessä
12.9.2025 |
Tiedotteet
#Liikenneturvallisuus#Rattijuoppo#Alkolukko
12.9.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Junaliikenne#Rataturvallisuus
30.8.2025 |
Tiedotteet
#Liikenneonnettomuus#Tilastokeskus
21.8.2025 |
Tiedotteet
#Tietyö#Tunneli#Liikennejärjestely
21.6.2025 |
Tiedotteet
#Kempower#Sähkökuorma-auto#Latausasema
19.6.2025 |
Tiedotteet
#Ansiomitali#Tunnustus
17.6.2025 |
Tiedotteet
#ELY-keskus#Niittotyö#Teiden kunnossapito
13.6.2025 |
Tiedotteet
#Turvallisuus#Autoilu#Tasoristeys
12.6.2025 |
Tiedotteet
#Polttoaine#Huoltoasema#St1
9.6.2025 |
Tiedotteet
#Liikenteessä#Traficom#Ajokortti#Iäkäs kuljettaja
29.5.2025 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#ELY-keskus#Tietyö
22.5.2025 |
Tiedotteet
#Julkinen liikenne#Linja-auto#Vastuullisuus
18.5.2025 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Vaarallisten aineiden kuljetus
10.5.2025 |
Tiedotteet
#Liikenne- ja viestintäministeriö#LVM
25.4.2025 |
Tiedotteet
#Traficom#Turvallisuus
29.3.2025 |
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.