1.10.2025 | Uudenmaan ELY-keskus - tiedote
Uudenmaan ELY-keskuksen alueella päällystetään tänä vuonna noin 630 kilometriä tietä.
"Lopulliset toteumat selviävät vuoden lopulla", kertoo ELY-keskuksen kunnossapitoyksikön projektipäällikkö Niklas Nevalainen.
Suurimpia urakoita ovat olleet valtatie 4 Onkiniemi–Hartola (21,8 km), valtatie 3 Riihimäki–Uhkoila (28 km), valtatie 1 Grumböle–Veikkola (13,5 km) sekä seututie 3173 Lahdenpohja (19,7 km), jossa tehtiin myös rakenteenparannuksia. Lisäksi kävely- ja pyöräilyväyliä on päällystetty yhteensä noin 31 kilometriä muun muassa Padasjoella, Lammilla, Karkkilassa ja Siuntiossa.
Noin 80 prosenttia tämän vuoden päällystystöistä on jo valmistunut, ja loput saadaan päätökseen lokakuun lopulla. Työt on ajoitettu mahdollisuuksien mukaan yöaikaan, erityisesti pääkaupunkiseudun vilkkailla väylillä. Vakavilta onnettomuuksilta on vältytty, vaikka joitakin omaisuusvahinkoja onkin sattunut.
Päällystämiseen on käytetty 71,8 miljoonaa euroa. Korjausvelkarahoituksen turvin rahaa on voitu suunnata erityisesti alemman verkon teihin, jotka vaativat usein myös rakenteellisia kunnostuksia ja kuivatuksen parantamista.
"Rahoitus koostuu pääasiassa perustiepidon määrärahasta sekä erillisestä korjausvelkarahasta. Näiden lisäksi Uudellamaalla on joitakin päällystyskohteita, joihin on myönnetty eduskunnan jakovararahoitusta. Viime vuoteen verrattuna rahoitustaso on tänä vuonna noin viidenneksen vähemmän", Nevalainen toteaa.
Kuntomittausten valmistuttua selviää, miten päällystykset ovat vaikuttaneet tieverkon tilanteeseen. Ennusteiden mukaan vilkkaasti liikennöityjen teiden kunto pysyy ennallaan, mutta alemman verkon tilanne voi hieman kohentua.
"Ensisijaisesti tarvittaisiin lisää rahoitusta, jotta voitaisiin panostaa enemmän alemman verkon teiden kunnostamiseen ja saataisiin huonokuntoisten päällysteiden määrää vähennettyä eli poistettua korjausvelkaa. Päällystämisen lisäksi erittäin tärkeää on huolehtia toimivasta kuivatuksesta sekä teiden rakenteellisesta kunnosta. Kauan sitten rakennetut tiet eivät ole mitoitettu nykyisille liikennemäärille tai ajoneuvojen painoille, joka näkyy erilaisina rakenteellisina vaurioina", Nevalainen sanoo lopuksi.
Yhteyshenkilöt
ELY-keskus, kunnossapitoyksikön projektipäällikkö Niklas Nevalainen niklas.nevalainen(at)ely-keskus.fi, puh 0295 021 234
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Lähde: STT | Uudenmaan ELY-keskus
Tiedotteet
#Väylävirasto#Kelirikko#Teiden kunnossapito
10.12.2025 |
Uutiset
#Latauspiste#Plugit
6.12.2025 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Raakapuukuljetus
2.12.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Raskas liikenne
2.12.2025 |
Tiedotteet
#Tasoristeys#Väylävirasto
2.12.2025 |
Tiedotteet
#Taksi#LVM#Liikenne- ja viestintäministeriö
2.12.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Vuoden auto
1.12.2025 |
Uutiset
#Julkinen liikenne
26.11.2025 |
Uutiset
#Talous#Poliisi#Taksivalvonta
25.11.2025 |
Uutiset
#Poliisi#Tehovalvonta
25.11.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Sähkö#Tekoäly
21.11.2025 |
Tiedotteet
#AKT#Linja-autoliikenne
20.11.2025 |
Tiedotteet
#Käyttövoima#Traficom
20.11.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Ekologisuus#Romutuspalkkio
19.11.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Moottori-lehti
15.11.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Ajovalot
14.11.2025 |
Uutiset
#Sähköauto#Toyota#Pick-up
13.11.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Turvallisuus#Liikenneturva
13.11.2025 |
Tiedotteet
#ELY-keskus#Talvihoitokausi
11.11.2025 |
Tiedotteet
#Kempower#Posti#Sähkörekka
11.11.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Renkaat
9.11.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Vuoden Auto Suomessa
4.11.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Turvallisuus#Renkaat
4.11.2025 |
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.