Ulkoruokailu - Vanhan tien aikaan | Kuljettaja.fi
Artikkelit | Blogi
#Ulkomaanliikenne

Ulkoruokailu - Vanhan tien aikaan

25.7.2025 | Jarkko Nisula

Saavuttiin kerran kollegan kanssa Bretagnen Guerandessa yhteen paperipurkupaikkaan hyvissä ajoin iltapäivällä. Poikkeuksellisesti kaverit varastossa kuitenkin ilmoittivat, että molemmat kuormat puretaan vasta aamulla.

Kuva: Jarkko Nisula

Ilma oli mitä mahtavin. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat, joten hetken mietittyämme päätimme viritimme kaasukeittimet pihamaalle ja aloimme keittää perunoita sekä valmistaa nakkikastiketta. Tädit toimistosta lähtivät jossakin vaiheessa kohti kotia ja ohi kävellessään hymyilivät hieman säälivästi meidän kokkaustouhuillemme.

"Nakkikastike onneksi kuitenkin säästyi…"

Olin juuri kumartuneena paistinpannun päälle, kun keskelle päälakea lasahti aivan valtava lokinpaska. Kollega tietysti nauroi vedet silmissä; vahingonilo kun on se paras ilo. Se kun tulee suoraan sydämestä.

Oli kuitenkin hyvä, että tädit olivat jo menneet kotiin. Olisi siinä ollut heillä ihmettelemistä. Toinen kaveri punotti kuin hellankoukku ja pesi apinan raivolla hiuksiaan pää vaahdossa. Toinen taas kiemurteli naurusta ja kaateli vettä kannusta edellisen päähän.

Nakkikastike onneksi kuitenkin säästyi…

Kaikki muut jo ilmestyneet Vanhan tien aikaan -blogit

Blogi
#Ulkomaanliikenne

Vanhan tien aikaan

12.5.2022 | Jarkko Nisula

Blogi
#Ulkomaanliikenne

Basisti - Vanhan tien aikaan

14.11.2024 | Jarkko Nisula

Blogi
#Ulkomaanliikenne

Vihdoinkin - Vanhan tien aikaan

4.10.2024 | Jarkko Nisula

Blogi
#Ulkomaanliikenne

Napoleon - Vanhan tien aikaan

9.9.2024 | Jarkko Nisula

Blogi
#Ulkomaanliikenne

Oma auto - Vanhan tien aikaan

20.8.2024 | Jarkko Nisula

Blogi
#Ulkomaanliikenne

Pakkolomalla - Vanhan tien aikaan

22.2.2024 | Jarkko Nisula

Blogi
#Ulkomaanliikenne

Huono alku - Vanhan tien aikaan

8.2.2024 | Jarkko Nisula

Blogi
#Ulkomaanliikenne

Pari kaljaa - Vanhan tien aikaan

25.1.2024 | Jarkko Nisula

Blogi
#Ulkomaanliikenne

Ylikuormaa - Vanhan tien aikaan

9.11.2023 | Jarkko Nisula

Blogi
#Ulkomaanliikenne

Hajuherne - Vanhan tien aikaan

15.6.2023 | Jarkko Nisula

Blogi
#Ulkomaanliikenne

Rokkaamassa - Vanhan tien aikaan

24.3.2023 | Jarkko Nisula

Blogi
#Ulkomaanliikenne

NÖFNÖF - Vanhan tien aikaan

30.9.2022 | Jarkko Nisula

Blogi
#Ulkomaanliikenne

Liian pitkä - Vanhan tien aikaan

29.7.2022 | Jarkko Nisula

Blogi
#Ulkomaanliikenne

Marjassa - Vanhan tien aikaan

14.6.2022 | Jarkko Nisula