Tuhannet venäläiset autot ajokieltoon yhdessä yössä | Kuljettaja.fi
Artikkelit | Uutiset
#Liikennevakuutus#Vihreä kortti

Tuhannet venäläiset autot ajokieltoon yhdessä yössä

27.5.2023 | Autotoday

Liikennettä Pietarissa. Kuva: Pixabay

Suomalainen liikennevakuutus ei käy Venäjällä ja Valko-Venäjällä kesäkuun alusta alkaen, kun liikennevakuuttamisen kansainväliset vihreä kortti -sopimukset päättyvät. Autoilijalla tulee olla Venäjällä voimassa oleva paikallinen vakuutus, mutta ulkomaisten vakuutuksien ehdot saattavat aiheuttaa suomalaisille ikäviä yllätyksiä. Ulkoministeriö kehottaa välttämään kaikkea matkustamista Venäjälle ja Valko-Venäjälle.

Liikennevakuutus on kaikkialla Euroopassa, myös Venäjällä ja Valko-Venäjällä, pakollinen. Kattavuuden ja korvausten osalta eri maiden vakuutuksissa on merkittäviä eroja. Suomessa on totuttu esimerkiksi siihen, että liikennevakuutus korvaa kaikkien osallisten henkilövahingot ilman ylärajaa. Venäläisellä liikennevakuutuksella korvauskatto henkilöä kohden on noin 5 500 euroa, omaisuusvahingoissa sitäkin vähemmän.

– Kun arvioidaan korvauksia, Suomessa on yksi maailman parhaista ja kattavimmista liikennevakuutuksista. Suomalainen korvaustaso on kansainvälisesti poikkeuksellisen korkea. Esimerkiksi vahingon aiheuttaneen kuljettajan omia henkilövahinkoja ei korvata Venäjällä liikennevakuutuksesta ollenkaan, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen varoittaa.

Paikallinen vakuutus – paikalliset toimintatavat

Kun vihreä kortti -sopimukset Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa päättyvät toukokuun lopussa, tulee liikennevakuutus ostaa rajanylityksen jälkeen paikalliselta toimijalta.

Vakuutuksia ei myydä verkossa. Venäläiset viranomaiset ovat ilmoittaneet, että myyntipisteet sijaitsevat enintään puolen kilometrin päässä rajalta. Toistaiseksi tällaisten myyntipisteiden olemassaoloa rajan tuntumassa ei ole voitu vahvistaa.

Kun vakuutus otetaan venäläisestä yhtiöstä, tapahtuu mahdollisen vahinkotapauksen käsittely paikallisten osapuolten kanssa, ja mahdolliset korvaukset maksetaan ruplina venäläiselle pankkitilille. Liikennevakuutuskeskus ei käsittele Venäjällä tapahtuneita vahinkoja, vaikka osallisena olisi suomalainen ajoneuvo.

Vihreä kortti -muutoksella ei ole vaikutusta Suomessa liikennevahingon kärsineen turvaan. ETA-alueen ulkopuolisen, eli esimerkiksi venäläisen ajoneuvon aiheuttamista vahingoista Suomessa voi olla yhteydessä Liikennevakuutuskeskukseen.

Tuhannet venäläiset autot ajokieltoon yhdessä yössä

Suomessa ja muualla Euroopassa liikkuvat venäläiset ja valkovenäläiset ajoneuvot on toukokuun loppuun saakka liikennevakuutettu vihreä kortti -sopimukseen perustuvalla vakuutuksella. Kun kansainvälinen vihreä kortti -sopimus päättyy 31.5., eivät nuo vakuutukset ole enää maiden rajojen ulkopuolella voimassa, vaan ajoneuvoille tulee ostaa rajaliikennevakuutus. Liikennevakuutuskeskus muistuttaa, että Suomessa ajoneuvolla tulee olla voimassa oleva vakuutus, vaikka sillä ei ajettaisi.

– Yhdessä yössä tuhansista ajoneuvoista tulee kiellettyjä liikenteessä. Toivon, että Suomessa asuvat venäläiset ymmärtävät asian vakavuuden ja ostavat vakuutuksen hyvissä ajoin. Poliisi voi irrottaa vakuuttamattomasta ajoneuvosta kilvet, ja takautuvan vakuutusmaksun lisäksi voidaan määrätä muitakin seuraamuksia, Jumppanen varoittaa.

Rajaliikennevakuutuksen voi ostaa jo toukokuun aikana ennakkoon. Niitä myydään sekä rajanylityspaikolla että Liikennevakuutuskeskuksessa Helsingissä.

Hinta on kaikkialla sama ja rajaliikennevakuutuksen vakuutusturva on yhtä hyvä kuin suomalaisessa liikennevakuutuksessa. Jos vahinko tapahtuu Suomessa, onnettomuuden aiheuttaneen kuljettajan omatkin henkilövahingot korvataan.

Mikä on liikennevakuuttamisen vihreä kortti?

Vihreä kortti on kansainvälinen todistus voimassa olevasta liikennevakuutuksesta. Se helpottaa omalla autolla ulkomailla matkustavia, sillä järjestelmässä mukana olevaan maahan ei tarvitse ostaa erillistä, paikallista liikennevakuutusta.

Vakuutuksen voimassaolon osoittavan vihreän kortin saa Suomessa sähköisenä maksutta omasta, liikennevakuutuksen myöntäneestä vakuutusyhtiöstä. Yleensä vihreä kortti on asiakkaalle toimitettava mustavalkoinen pdf-tiedosto, joka tulostetaan mukaan.

Suomessa myönnetty liikennevakuutus on automaattisesti voimassa kaikissa Euroopan talousalueen (ETA) maissa ja Sveitsissä. Näihin maihin matkustettaessa ei siis välttämättä tarvitse pyytää vihreää korttia vakuutusyhtiöstä. Se kuitenkin helpottaa asiointia mahdollisen liikennevahingon sattuessa.

ETA-maiden ulkopuolisissa vihreä kortti -järjestelmään kuuluvissa maissa kortti on oltava aina mukana. Muihin kuin vihreä kortti -järjestelmään kuuluviin maihin mentäessä on kyseisen maan rajalta hankittava siellä voimassa oleva liikennevakuutus.

Lisätietoja matkustamisesta Venäjälle
Lisätietoja venäjäksi
Lisätietoja englanniksi

Lähde: Autotoday | Clas von Bell

Sinua saattaisi kiinnostaa