29.3.2023 | Autotoday
Poliisi teki koko maassa tehostettua rattijuopumusvalvontaa pe 24.3. klo 18.00 – su 26.3. klo 06.00.
Valvontaan käytettiin 2130 työtuntia, jona aikana suoritettiin 36 000 puhalluskoetta ja 120 huumepikatestiä. Kiinni saatiin 122 rattijuopumukseen syyllistynyttä kuljettajaa, joista 88 epäillään alkoholista johtuvasta rattijuopumuksesta ja 34 epäillään huumeista johtuvasta rattijuopumuksesta.
240 kuljettajaa puhalsi alle rattijuopumusrajan olevan tuloksen.
Valvonnassa kiinnitetään huomiota myös kuljettajien ajoterveyteen, siihen liittyen annettiinkin 28 väliaikaista ajokieltoa.
Valvonnassa tavattiin 17 etsintäkuulutettua henkilöä.
– Rattijuopumukset muodostavat edelleen ylinopeuksien ohella suurimman riskin tienkäyttäjien hengelle ja terveydelle, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta toteaa.
Vuoden 2022 ennakkotietojen mukaan rattijuopumustapauksissa kuoli 36 ja loukkaantui 395 henkilöä. Viimeisten kolmen vuoden aikana joka viides liikennekuolema ja joka kymmenes loukkaantuminen on aiheutunut rattijuopumusonnettomuudessa.
Vuoden 2022 joulukuussa tehdyssä puhallutusratsiassa puhallutettiin 21 000 kuljettajaa, joista 66 henkilöllä oli liikaa alkoholia veressään. Huumepikatestejä tehtiin 52 henkilölle ja heistä 18:ää oli syytä epäillä liikennejuopumuksesta.
Lähde: Autotoday | Clas von Bell
Uutiset
#Raskas liikenne#Liiketoimintakauppa
20.7.2026 |
Uutiset
#Tulli#Ulkomaanmatkailu
20.6.2026 |
Uutiset
#Talous#Raskas kalusto
31.5.2026 |
Uutiset
#Raskas liikenne#Näyttely#Linja-auto
28.5.2026 | Eerik Ahola
Uutiset
#Kuljetuslogistiikka#Sisälogistiikka#Taitajat
22.5.2026 | Eerik Ahola
Uutiset
#Ammattipätevyys#Jatkokoulutus#Kuljettaja.fi
22.5.2026 | Eerik Ahola
Uutiset
#Raskas liikenne#Paviljonki#Kuljetusareena
7.4.2026 | Eerik Ahola
Käytämme evästeitä ja muita tunnisteita mainosten personointiin sekä parantaaksemme käyttökokemustasi. Evästeitä käytetään sekä personoidun että personoimattoman mainonnan näyttämiseen.
Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| kuljettajaSID | www.kuljettaja.fi | 1 tunti |
| __cf_bm | .twitter.com | 1 tunti |
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _gcl_au | .kuljettaja.fi | 3 kk |
| test_cookie | .doubleclick.net | 1 tunti |
| __Secure-YNID | .youtube.com | 6 kk |
| YSC | .youtube.com | Session |
| VISITOR_INFO1_LIVE | .youtube.com | 6 kk |
| VISITOR_PRIVACY_METADATA | .youtube.com | 6 kk |
| __Secure-ROLLOUT_TOKEN | .youtube.com | 6 kk |
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _ga | .kuljettaja.fi | 13 kk |
| _ga_3KFVKS76NB | .kuljettaja.fi | 13 kk |