22.9.2024 | Autotoday
Volvo on edelleen suomalaisten eniten arvostama autoalan brändi Taloustutkimuksen ja Alma Median Brändien arvostus 2024 -tutkimuksen mukaan. Volvo on säilyttänyt kärkipaikkansa myös edellisinä vuosina 2021, 2022 ja 2023, ja on näin ollen ollut autoalan arvostetuin brändi neljä vuotta peräkkäin.
Tutkimuksessa selvitettiin myös asiakastyytyväisyyttä, ja Volvo nousi automerkkien tuoteryhmän selkeäksi ykköseksi. Kaikkien tutkittujen brändien joukossa Volvo sijoittui sijalle 20. Erityisen merkittävä nousu nähtiin suositteluhalukkuudessa, jossa Volvo sijoittui tutkimuksen seitsemänneksi korkeimmalle kaikista brändeistä.
Suomen arvostetuin brändi vuonna 2024 on Abloy.
Brändimielikuvat, jotka vahvimmin liitettiin Volvoon, olivat turvallinen, luotettava, laadukas, nykyaikainen, helposti lähestyttävä, innovatiivinen ja vastuullinen.
Brändien arvostus 2024 -tutkimus
Brändien arvostus 2024 -tutkimuksessa kartoitettiin kaikkiaan 80 tuoteryhmän ja 683 brändin arvostus suomalaisten keskuudessa. Tutkimus toteutettiin huhti-toukokuussa 2024 nettikyselynä, ja sen kohderyhmänä olivat 15–79-vuotiaat suomalaiset.
Tutkimuksessa kuluttajat arvioivat Suomen tunnetuimpia tuotemerkkejä antamalla tuntemilleen brändeille arvosanan sen perusteella, kuinka paljon he kyseistä merkkiä arvostavat, käyttävät ja kuinka todennäköisesti he suosittelisivat sitä muille. Lisäksi tutkimuksessa arvioitiin merkkien vastuullisuutta, hintatasoa ja vastinetta rahalle.
Lähde: Autotoday | Clas von Bell
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.