24.2.2025 | Autotoday
Liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ajaminen voi tulla kalliiksi. Maksut peritään koko siltä ajalta, kun ajoneuvo on ollut vakuuttamatta, vaikka sillä olisi ajettu luvatta vain yhtenä päivänä.
Liikennekäytöstä poistettu ajoneuvo on käyttökiellossa, mutta silti osa päätyy takaisin liikenteeseen luvatta, ilman ilmoitusta uudelleenkäyttöönotosta.
Liikennekäytöstä poistettujen ja liikenteessä kiinni jääneiden ajoneuvojen määrä nousi viime vuonna ennätyslukemiin, nousua edelliseen ennätykseen vuodelta 2022 on kolmisenkymmentä ajoneuvoa.
Noin kolmasosa liikennekäytöstä poistetuista ajoneuvoista on myös vakuuttamatta. Liikennevakuutus on lakisääteinen eli pakollinen lähes kaikille moottorikäyttöisille ajoneuvoille.
Vakuutus antaa turvan kolaritilanteessa korvaamalla vastapuolelle ja sivullisille tapahtuneet henkilö- ja omaisuusvahingot sekä kuljettajan omat henkilövahingot.
-Liikennevakuutus kantaa valtaosan taloudellisista murheista, joita kolarista aiheutuu. Vahingon aiheuttajan ei tarvitse korvata muille aiheuttamiaan vahinkoja itse, vaan ne maksetaan liikennevakuutuksesta. Vakavissa vahingoissa omaisuus- ja henkilövahinkojen korvaukset voivat nousta jopa miljooniin, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen muistuttaa.
Liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ajaminen voi tulla kalliiksi. Jos vakuutus on ollut keskeytettynä liikennekäytöstä poiston aikana, laskuttaa vakuutusyhtiö vakuutusmaksun korotettuna.
Jos taas ajoneuvo on ollut kokonaan vakuuttamatta, perii Liikennevakuutuskeskus vakuuttamattomuusmaksun, joka on pahimmillaan jopa kolme kertaa vastaavan vakuutusmaksun suuruinen. Maksut peritään koko siltä ajalta, kun ajoneuvo on ollut vakuuttamatta, vaikka sillä olisi ajettu luvatta vain yhtenä päivänä.
-Vakuuttamattomuusmaksu määräytyy riskilaskelmien perusteella, eikä siihen vaikuta esimerkiksi henkilön omat bonukset. Maksun luonne on toimia sanktiona, ja takautuvat maksut voivatkin tulla erittäin kalliiksi, varsinkin jos vakuuttamattomuusaika on ollut pitkä, Liikennevakuutuskeskuksen perintäpäällikkö Vesa Korhonen muistuttaa.
Vakuuttamattomalla ajoneuvolla aiheutettuja kolareita tapahtuu vuosittain useita satoja, ja vahinkoja korvataan miljoonilla euroilla.
Kun vakuuttamaton ajoneuvo kolaroi, korvaa Liikennevakuutuskeskus tilanteen muiden osapuolten henkilö- ja omaisuusvahingot. Nämä korvaukset katetaan osittain Liikennevakuutuskeskuksen perimillä vakuuttamattomuusmaksuilla. Liikennevakuutuskeskus toimii liikennevakuutusjärjestelmän turvaverkkona pitäen huolen siitä, että syyttömät saavat lakisääteiset korvaukset.
Lähde: Autotoday | Clas von Bell
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.