12.9.2025 | LVM - Tiedote
– On erinomaista, että taksisääntelystä saatiin runsaasti lausuntoja. Palautteen avulla varmistamme, että uusi lainsäädäntö vastaa alan toimijoiden ja taksimatkustajien enemmistön tarpeisiin. Tavoitteenamme on palauttaa turvalliset taksit teille, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.
Lausunnonantajat kannattivat hankkeen tavoitteita luottamuksen ja turvallisuuden lisäämisestä taksialalla. Myös muun muassa ehdotukset taksinkuljettajan koulutuksesta ja tiettyjen rikosten lisäämisestä taksinkuljettajan ajoluvan esteeksi ja hyvämaineisuuden arvioinnissa huomiotaviksi saivat kannatusta.
Pakollinen taksamittari ja erilliset taksikilvet herättivät sekä myönteisiä että kriittisiä näkemyksiä. Eniten kannatusta taksamittareille löytyi edunvalvontajärjestöjen sekä perinteisempien taksinvälitysfirmojen ja yksittäisten taksiyrittäjien lausunnoista, kun taas alustataloustoimijat vastustivat sitä. Viranomaisista muun muassa Verohallinnon harmaan talouden torjuntayksikkö, sisäministeriö ja Huoltovarmuuskeskus kannattivat ehdotusta taksamittareista. Sen sijaan esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriö, Kilpailu- ja kuluttajavirasto sekä lähes kaikki hyvinvointialueet ja kaupungit vastustivat sitä. Kaikista lausunnonantajista 43 % kannatti ja 22 % vastusti pakollisia taksamittareita.
Lausuntopalautteen perusteella lakiesitystä täsmennetään.
Valmisteilla olevalla hallituksen esityksellä halutaan parantaa kuljettajien ammattitaitoa, tehostaa valvontaa ja ehkäistä väärinkäytöksiä. Taksiliikenneluvan ehtoja tiukennetaan ja koulutusta sekä kokeiden valvontaa tehostetaan. Uusille kuljettajille asetettaisiin 21 tunnin koulutus. Jo alalla toimiville tulisi pakollinen 7 tunnin täydennyskoulutus ajoluvan uusimisen yhteydessä. Täydennyskoulutusvaatimus olisi voimassa määräaikaisesti.
Taksien valvontaa ja tunnistettavuutta helpotettaisiin. Hallituksen esitysluonnoksessa esitettyjen muutosten myötä taksina käytettävä ajoneuvo tulisi rekisteröidä taksiliikenneluvanhaltijan omistukseen tai hallintaan ja liittää rekisterissä taksiliikennelupaan. Takseihin otettaisiin käyttöön erillinen värillinen rekisterikilpi. Luvanhaltijan tiedot asetettaisiin julkisesti saataville rekisteritunnuksen perusteella, jotta myös kuluttajat voisivat tarkastaa taksiliikenneluvan voimassaolon sähköisesti.
Taksamittari tulisi pakolliseksi kaikissa takseissa, jotta kyydeistä saadaan kerättyä valvontaan tarvittavat tiedot. Vastuu taksikyydin hintatietojen ilmoittamisesta olisi jatkossa taksiluvanhaltijan lisäksi myös kuljettajalla. Hallituksen esityksessä tarkennettaisiin lisäksi sääntelyn rikkomusten seuraamuksia.
Valmis hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokaudella 2025. Laki tulisi voimaan vaiheittain vuoden 2026 aikana.
Lisätietoja:
ministeri Ranteen haastattelupyynnöt:
erityisavustaja Jesse Horsma, p. 0295 342 072, jesse.horsma@gov.fi
taksisääntely:
hallitusneuvos Sissi Kohtala, p. 0295 342 208, sissi.kohtala@gov.fi
yksikön johtaja Elina Immonen, p. 0295 342 159, elina.immonen@gov.fi
Valtioneuvoston hankeikkuna: Taksilainsäädännön tarkastelu (LVM062:00/2023)
Tiedote 25.4.2025: Taksisääntelyn muutokset lausunnolle – tavoitteena turvallisemmat kyydit
Lähde: LVM tiedote
Uutiset
#Liikenteessä#Renkaat
9.11.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Vuoden Auto Suomessa
4.11.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Turvallisuus#Renkaat
4.11.2025 |
Uutiset
#Polttoaine#Raskas liikenne#Neste
30.10.2025 |
Tiedotteet
#Liikenneturvallisuus#LVM
27.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Renkaat#Tuulilasi
27.10.2025 |
Tiedotteet
#Nopeusrajoitus#Talviajo
27.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Raskas liikenne#Suomen tieyhdistys
26.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Hirvieläinonnettomuus
26.10.2025 |
Tiedotteet
#Renkaanvaihto#Talvirenkaat
24.10.2025 |
Uutiset
#Autoklinikka#Renkaanvaihto
23.10.2025 |
Liikenteessä
#Henkilöliikenne#Onnibus
23.10.2025 |
Tiedotteet
#Nuori kuljettaja#EU#Ajokortti
22.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Sähkö
21.10.2025 |
Uutiset
#Poliisi#Sähköpotkulautailija
20.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Sähkö#Vaihtoautokauppa
20.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Sähköauto
19.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Turvallisuus#Lapset
19.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Hirvieläinkolari
18.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Sähköpotkulauta
18.10.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Rataturvallisuus
16.10.2025 |
Tiedotteet
#Kaukokiito#Ilmastotyö
14.10.2025 |
Tiedotteet
#Traficom#Raideliikenne
13.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Sähkö#Renkaat
11.10.2025 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Taukopaikka#AKT
9.10.2025 |
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.