28.7.2024 | Autotoday
Pohjola Vakuutus maksoi tammi-kesäkuussa sattuneista vahingoista korvauksia 597 miljoonaa euroa, josta kasvua edellisvuoteen oli 11 prosenttia. Summa on suurin viimeiseen viiteen vuoteen.
– Vakuutus on turvannut monen suomalaisen arkea vahingon hetkellä. Vuoden ensimmäisestä puoliskosta muistamme varmasti pitkään tammikuun laajat pakkasvahingot, jotka aiheuttivat mittavia vahinkoja niin kiinteistöille kuin autoillekin, nostaa korvauspalveluiden johtaja Sari Styrman esiin.
Tammikuussa autopalveluvahinkojen, kuten hinausten, määrä kasvoi peräti 129 prosenttia verrattuna vuoden 2023 tammikuuhun. Törmäysvahinkoja sattui tammikuussa 40 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Keväällä takatalvi yllätti autoilijat useammankin kerran. Talvi teki paluun heti pääsiäisen jälkeen aiheuttaen piikin vahingoissa.
Erityisesti 3. ja 5. huhtikuuta tapahtui paljon törmäysvahinkoja Uudellamaalla ja eteläisemmässä Suomessa. Erityisen paljon vahinkoja sattui 23. huhtikuuta ennätyksellisen runsaan lumisateen vuoksi.
– Huhtikuun 23. päivä vahinkoja sattui kaksinkertainen määrä verrattuna normaaliin. Vahinkoilmoituksissa näkyy, että kesärenkaita oli käytössä huhtikuun loppupuolella selvästi enemmän kuin kuun alussa etenkin eteläisemmässä Suomessa. Kesärenkaat olivat runsaslumisena päivänä monen vahingon takana. Vahinkoja kuitenkin sattui myös talvirenkailla, kun autoja esimerkiksi juuttui lumeen, kertoo Styrman.
Lähde: Autotoday | Clas von Bell
Uutiset
#Autokauppa#Autoilu
19.3.2025 |
Uutiset
#Turvallisuus#Liikenneturva
18.3.2025 |
Uutiset
#Poliisi#Kuolonkolari
10.3.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Poliisi#Ulosajo
10.3.2025 |
Uutiset
#Hybridi-auto#Volkswagen
8.3.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Poliisi#Taksi
25.2.2025 |
Uutiset
#Raskas liikenne#Sähkökuorma-auto
25.2.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Turvallisuus
21.2.2025 |
Uutiset
#Harrasteautoilu#Huutokauppa
20.2.2025 |
Uutiset
#Raskas liikenne#Talous#SKAL
18.2.2025 |
Uutiset
#Raskas liikenne#Turvallisuus
14.2.2025 | Erkki Heiskanen
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.