20.3.2025 | Autotoday
– Tehokas ja nykyaikainen tavaraliikenne ei ole pelkästään yritysten, vaan kaikkien suomalaisten etu. Se edellyttää nykyistä laajempia lataus- ja tankkausmahdollisuuksia eri puolilla Suomea, sanoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.
EU:n säätely edellyttää asteittain yhä laajemmalta joukolta yrityksiä päästöjen raportointia. Tilaajat ovat alkaneet vaatia kuljetusyrityksiltä vähäpäästöisiä käyttövoimia kuljetuksissaan. Moni kuljetusyritys joutuu kuitenkin viivyttämään investointejaan esimerkiksi biokaasu- tai sähkökalustoon, koska riittävää lataus- ja tankkausinfraa ei ole saatavilla kuljetusreittien varrella. Henkilöautoille rakennettu latausinfra ei sovellu raskaalle liikenteelle.
– Suomi on pitkien etäisyyksien maa. Meidän on huolehdittava siitä, että raskaalle liikenteelle on tarjolla riittävästi alueita kuorman käsittelyyn, lepotauon viettämiseen ja vaihtoehtoisten käyttövoimien tankkaamiseen. On rakennettava aivan uutta palveluinfraa, kuvaa SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala.
Suomen Yrittäjien ja SKALin mielestä maakuntakaavoituksessa ja kuntien maankäyttösuunnitelmissa on otettava vahvasti mukaan raskaan liikenteen jakelu- ja latausinfran rakentaminen tavaraliikenteen reittien varrelle.
– SKALin käyttövoimakyselyssä (linkki) neljännes vastaajista kertoi, että ajoneuvo joutuu säännöllisesti poikkeamaan merkittävästi reitiltään tankkausta varten. Jakelu- ja latausverkoston on oltava myös riittävän tiheä, jotta vältetään turhaa liikennettä, tarpeettomia päästöjä ja kustannuksia sekä ajanhukkaa, SKALin Kujala sanoo.
Myös raskaan liikenteen taukopaikkoja on edistettävä. Taukopaikat ovat osa TEN-T-verkkoja ja niitä edellyttää myös Euroopan komission ohjeistus: TEN-verkoilla* on oltava levähdysalueita 60 kilometrin välein ja turvallisia (Safe and Secure Truck Parking Area, SSTPA) raskaan kaluston pysäköintialueita 100 kilometrin välein.
Suomessa käytettävät ajoneuvoyhdistelmät saattavat olla jopa yli 30 metriä pitkiä ja painaa yli 70 tonnia. Suuret yhdistelmät vähentävät kuljetusten yksikkömäärää ja lisäävät energiatehokkuutta, mutta niiden turvallinen liikennöinti tankkaus- ja latauspisteisiin vaatii osaavaa suunnittelua ja riittävästi tilaa. Myös kuljettajilla on oltava riittävät mahdollisuudet lakisääteisiin lepotaukoihin. Tämä asettaa omat haasteensa maankäytölle.
Raskaan liikenteen sähkölatauksessa on huomioitava sähköverkon riittävä kapasiteetti ja välityskyky. Rakennettava lataus- ja tankkausinfra voi kuitenkin olla teholtaan ja käyttötarkoitukseltaan erilaista ja yhdistyä erilaisiin toimintoihin. Kaikkien palvelupisteiden ei tarvitse palvella kaikkia mahdollisia kalustotyyppejä, sillä eri alueilla saattaa olla myös yritysten omia tiloja ja terminaaleja.
– Tien päällä voi olla myös pikalatauspisteitä ilman liikenneasemapalveluita, Anssi Kujala huomauttaa.
Verkostoa tulisi siis tarkastella valtakunnallisesti ja kattavasti ja välttää sekä palveluiden ali- että ylikapasiteettia.
Uusissa MAL-sopimuksissa on aiempaa paremmin huomioitu taukopaikka- ja jakeluinfratarpeet. MAL-sopimuksiin on kirjattu tavoitteita jakeluinfrasta ja taukopaikoista yksityiskohtaisemmin ja velvoittavammin ja siten, että ne toteuttaisivat TEN-T- ja AFIR-asetusten vaatimuksia. Näin on käytännössä jokaisella MAL-sopimusalueella. Kaupunkiseutujen on kaavoitettava näiden kirjausten mukaiset tauko- ja latauspaikat liikennejärjestelyineen sopimusten mukaisesti ja toteuttamista on myös valvottava.
*Euroopan TEN-T-tieverkon kokonaispituus on Suomessa noin 6 140 km kattaen lähinnä vt4:n ja vt5:n sekä joiden satamien ja kaupunkien solmukohtien väyliä. Lisätietoja: Väylävirasto.
Lähde: Autotoday | Clas von Bell
#Kuljetusala#Raskas liikenne#Taitajat
9.5.2025 | Eerik Ahola
#Kuljettajakoulutus#Kuljetusala#Raskas liikenne
6.5.2025 | Eerik Ahola
#Kuljetusala#Raskas liikenne#Taitajat
17.4.2025 | Eerik Ahola
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.