30.3.2025 | Autotoday
Keskellä Ateenaa sijaitsevan Hellenic Motor Museumin sijainti on erikoinen, sillä autot on asetettu esille vanhan kauppakeskuksen kolmeen yläkerrokseen. Museon kokoelmissa on kaikkiaan kolmesataa autoa, joista näytteillä on kerrallaan reilut sata.
Museon kolme kerrosta on jaoteltu siten, että alimmassa on punaisia urheiluautoja kuten Ferrareita, Maserateja, Jaguar E avomalli sekä muita sulavalinjaisia menopelejä.
Keskikerroksessa, joka on kauppakeskuksen 4. kerros, on museon vanhimmat autot, kuten Humber Ten vuodelta 1919. Kaksi- ja kolmekymmenluvun autoja on näyttelyssä useita, esimerkiksi Willys Whippet 6 vuodelta 1929.
Yläkerroksesta löytyy autoja 30-luvun loppupuolelta aina 60-luvulle. Mukana on kaksi amerikkalaista, 1957 Lincoln Premier ja 1959 Chrysler Imperial. Monet autoista on hankittu huutokaupoista Britanniasta.
Oikeastaan kokoelman vanhin ajoneuvo on kivikaudelta: Retu Kivisen täysikokoinen menopeli on näytteillä aulassa.
Museon perusti pari vuotta sitten edesmennyt, kiinteistösijoittajana rikastunut Theodore Charagionis. Nykyään kokolemaa hallitsee säätiö.
Teksti ja kuvat: Marko Mannila
Lähde: Autotoday | Clas von Bell