Myymälä tulee työllistämään yli kymmenen henkeä, joiden rekrytointi on aloitettu välittömästi. Sakan toimitusjohtajan Petri Poukkulan mukaan Niittykummun liike vahvistaa yrityksen läsnäoloa ja tunnettuutta pääkaupunkiseudulla erinomaisesti.
“Olemme etsineet toimitiloja Länsi-Espoosta jo jonkin aikaa, sillä se on ollut hieman katveessa asiakkaidemme osalta. Sopiva tila löytyi ja teimmekin tapamme mukaisesti nopean päätöksen laajenemisesta”, Poukkula kertoo.
Uusi myymälä sijaitsee osoitteessa Niittymaantie 8. Samoissa tiloissa toimii myöskin autoja myyvä J. Rinta-Jouppi Oy. Myymälän toimintatapa tulee vastaamaan Lempäälän Ideaparkin Autoareenan tyyliä, missä useampi autoliike toimii saman katon alla.
“Alueella on vahva edustus autoliikkeiden osalta ja uskomme, että läsnäolomme lisää liikennettä entisestään. Niittykummun myymälä tulee olemaan merkittävässä asemassa tämän vuoden kasvuamme ajatellen”, Poukkula analysoi.
Samoilla linjoilla on myös Sakan myyntijohtaja Olli Pietiläinen, joka arvioi liikkeen tukevan myös muuta Sakan myymäläverkostoa alueella.
“Niittykummussa tulee olemaan noin 150 auton valikoima, joka mukautetaan lähialueen automakua ajatellen. Uusi liikkeemme täydentää ja tukee loistavasti olemassaolevaa verkostoamme, sekä palvelee Espoon asukkaita”, Pietiläinen iloitsee.
Lähde: Autotoday | Clas von Bell
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Lue lisää evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteesta.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.