Sähköautojen määrä kasvaa kohisten | Kuljettaja.fi
Artikkelit | Uutiset
#Autokauppa#Sähköautoilu

Sähköautojen määrä kasvaa kohisten

2.12.2022 | Autotoday

Kuva: Antti Järveläinen

Sähköautojen määrä lisääntyy Suomessa vauhdilla. Yhä useampi auton ostaja miettii sähköauton hankkimista. Yksi yleisimpiä pohdinnan aiheita hankintavaiheessa on mahdollisten vaurioiden korjaamisen kustannukset, todetaan Fennian tiedotteessa.

Tilastojen mukaan sähköautokanta nousi Suomessa vuoden 2021 kesästä kuluvan vuoden kesään 61 %. Fennialla vakuutettujen täyssähköautojen määrä on noussut vuodesta 2021 vuoteen 2022 noin 95 %.

Sähköautojen kokonaismäärä liikenteessä oli kesäkuun lopussa 2022 noin 125 000. Hybridiautojen osuus tästä on noin kolme neljäsosaa, mutta kasvuvauhti on huomattavasti kiivaampaa täyssähköautojen osalta. Alkuvuoden aikana rekisteröidyistä henkilöautoista jo 17 % on täyssähköisiä. Suurin osa täyssähköautoista on Volkswageneita (11,7 %) ja Tesloja (10,8 %).

Täyssähköautojen myynnin kasvu kiihtyi erityisesti vuonna 2021 ja jatkuu kiivaana. Lähde: Traficom ja Sähköinen liikenne ry.

Uusien autojen rekisteröinneissä täyssähkö- ja hybridiautojen osuus noussee tänä vuonna jo yli 40 prosentin. Kasvua hidastaa lähinnä komponenttipulan aiheuttamat uusien autojen saatavuuden haasteet sekä käytettyjen sähköautojen määrän vähäisyys.

Alueellisesti sähköautojen osuus henkilöautojen kokonaismäärästä on suhteellisesti korkeinta pääkaupunkiseudulla.

Käyttövoimalla on pieni rooli korjauskustannuksissa

Lähtökohtaisesti auton käyttövoimalla ei ole juurikaan roolia korjauskustannusten suhteen, varsinkaan vaurioiden ollessa pelkästään kosmeettisia ja korimateriaalien ollessa perinteiset teräs ja muovi.

– Julkisuudessa on keskusteltu sähköautojen korjaamisen olevan selvästi kalliimpaa kuin perinteisten polttomoottoriautojen. Verrokkina kustannuksille käytetään Suomen keskimäärin hyvin iäkästä autokantaa, jolloin kustannusero väistämättä korostuu. Korjauskustannusten ero on varsin minimaalinen verrattaessa sähköauton korjausta nykyaikaiseen polttomoottoriautoon varusteineen, selventää Autoklinikan myyntijohtaja Pentti Oksanen.

Kustannuseroa saattaa syntyä rakennevaurioista

Kustannusero kasvaa perinteiseen teräsrakenteiseen autoon verrattuna, jos vauriot ulottuvat syvemmälle auton rakenteisiin ja erityisesti runkomateriaalin ollessa alumiinia. Kalliimman hintaluokan sähköautoissa kori- ja rakennemateriaali on yleensä alumiini, jota käytetään sen keveyden vuoksi kompensoimaan akkutekniikan mukanaan tuomaa lisäpainoa.

Alumiinirakenteisten autojen valmistajat antavat yleensä korjauksiin hyvin tarkat korjausohjeistukset.

– Ohjeistus liittyy autojen turvallisuuteen. Alumiini materiaalina sitoo hyvin energiaa, mutta on tältä osin rakenneosissa samalla ”kertakäyttöinen”, joten massiivisia osan vaihtoja tulee selvästi helpommin kuin teräsrakenteisissa autoissa, täydentää Oksanen.

Niin sanottujen Plug-in-hybridien korjauskuluja taas nostaa tekniikka. Niissä on käyttövoiman osalta käytössä kaksi tekniikkaa; sekä sähkö- että polttomoottori. Monien automerkkien osalta sähkömoottorin komponenteille on löytynyt tilaa ainoastaan konehuoneen etureunasta. Osat ovat näin ollen erityisen alttiita keulakolarin seurauksena tapahtuville vaurioille. Sähköpuolen osat ovat lisäksi lähtökohtaisesti vaihdettavia, eikä niitä ole tarkoitettu korjattaviksi.

Yleisesti voi todeta, että tyypillisimmät sähköauton korjausta vaativat vahingot eivät juurikaan eroa polttomoottoriautoista. Ratin takana istuu samanlaisia inhimillisiä virheitä tekevä ajaja riippumatta auton käyttövoimasta.

Erityisiä ohjeita sähköauton korjaukseen liittyen:

  • Varmista aina, että käyttämälläsi korjaamolla on osaaminen sähköautojen huoltoon ja korjauksiin
  • Mikäli korjaat ja huollat sähköautoasi itse, muista ehdottomasti noudattaa autovalmistajan ohjeita
  • Muista työturvallisuus: esimerkiksi sähköauton paino saattaa aiheuttaa yllätyksiä nosturien nostokyvylle

Lue tästä muita juttuja sähköautoilusta

Lähde: Autotoday | Clas von Bell