14.1.2024 | Autotoday
Käytettyjen autojen markkina sai tuoretta bensaa tankkiin. Lähes joka kuukausi nähtiin kasvua vuoteen 2022 verrattuna ja keskimäärin käytettyjen autojen markkina kasvoi odotetusti reilulla neljällä prosentilla Autoalan tiedotuskeskuksen lukujen mukaan.
Käytettyjä autoja myyvällä Sakalla kasvu ei jäänyt vain neljään prosenttiin. Vuoden 2023 liikevaihto kasvoi yli 20 prosenttia, nousten noin 691 miljoonaan euroon kun vuonna 2022 liikevaihto oli 571 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi siis huimat 120 miljoonaa euroa, todetaan Sakan tiedotteessa.
– Liikevaihdon roiman kasvun lisäksi kasvatimme kappalemääräistä myyntiä noin 20 prosenttia ja myimme lähes 42 000 autoa, avaa Sakan toimitusjohtaja Petri Poukkula.
– Keskihintamme pysyi samalla tasolla viime vuoteen verrattuna. Meiltä ostetaan keskimäärin 20 000 euron autoja ja hajonta molemmin puolin on pysynyt tasaisena, hän jatkaa.
Myydyissä autoissa suurin muutos viime vuoteen verrattuna näkyy käyttövoimissa. Ladattavien hybridien ja täyssähköautojen myyntimäärät lähes tuplaantuivat vuoteen 2022 verrattuna, vaikka prosentuaalisesti niiden osuudet eivät vielä horjuta pelkän polttomoottorin ykköspaikkaa. Suurimpana syynä niiden myynnin kasvulle on autojen parantunut saatavuus.
– Erityisesti sähköautojen määrä käytettyjen markkinoilla on kasvanut todella paljon viime vuosiin verrattuna ja valinnanvaraa alkaa olemaan kuluttajille jo todella paljon. Autokannan sähköistyminen näkyy myös maahantuomiemme autojen keskipäästöissä, sillä vuonna 2023 tuomiemme autojen hiilidioksidipäästöt alittivat 70 grammaa kilometriltä. Jatkamme siis omalta osaltamme autokannan uudistamista, Poukkula toteaa.
Ladattavat hybridit ovat sen sijaan olleet markkinoilla jo pitkään ja nyt niiden hinnat käytettyinä alkavat olla suomalaisten lompakolle sopivia. Volvon uudemmat T8-malliset ladattavat hybridit ovat erityisessä suosiossa, mutta niiden rinnalla on yllättävä kestosuosikki.
– Mitsubishi Outlander PHEV pysyy suosiossa vuodesta toiseen ja sen myynnit pysyvät vakaana, vaikka malli onkin jo verrattain iäkäs. Se on kieltämättä käytännöllisen kokoinen neliveto, sekä japanilaisena autona hyvin luotettava ja toimintavarma, Poukkula toteaa.
Polttomoottoriautoissa vastaavaa suosiota nauttii dieselmoottorinen Volvo XC60. XC60 nousikin Sakan kolmanneksi myydyimmäksi automalliksi vuonna 2023, kun sen sijoitus vuonna 2022 oli kuudes. Merkkinä Volvo oli toista vuotta putkeen myydyin.
Lähde: Autotoday | Clas von Bell
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Lue lisää evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteesta.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.