18.6.2025 | LVM - Tiedote
Hankkeen tavoitteena on tarkentaa maanteiden kabotaasiliikennettä koskevaa EU-sääntelyä tehden sääntöjen noudattamisesta ja valvomisesta helpompaa. Lisäksi hankkeella edistetään vaihtoehtoisella polttoaineella toimivien kokonaismassaltaan enintään 4250 kg ajoneuvojen käyttöä tavaraliikenteessä.
Ministeriö on keväällä 2025 arvioinut laajasti kuljetusalaan vaikuttavia sääntelytoimia, joilla olisi mahdollista parantaa kuljetusalan toimintaedellytyksiä.
– Mitä enemmän ja mitä turvallisemmin ja sujuvammin tonnit liikkuvat teillä, sen paremmin menee Suomella. Yhteistyö kuljetusalan kanssa on erinomaista. Järjestimme nyt keväällä pyöreän pöydän keskustelun alaa hyödyttävistä sääntelytoimista. Voin ilokseni todeta, että sääntelyehdotuksemme saivat sidosryhmiltä lähes varauksettoman tuen. Suomi on kumipyörämaa, jossa 90 % tonneista ja tyypeistä kulkee teillä, joten kuljetusalan toimintaedellytysten parantaminen on meidän kaikkien etu, liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne sanoo.
Säädöshankkeessa aiotaan muuttaa liikenteen palveluista annetun lain maanteiden kabotaasiliikennettä koskevaa sääntelyä ja mahdollisesti myös siihen liittyvää seuraamusjärjestelmää. Kabotaasilla tarkoitetaan toiseen EU:n jäsenvaltioon sijoittautuneen yrityksen ajoneuvolla toisessa jäsenvaltiossa suorittamia kuljetuksia. Tavoitteena on tarkentaa kansallista sääntelyä niin, että sääntöjen noudattaminen on selkeää ja valvonta tehokasta.
Lisäksi muutettaisiin ajokorttilain ajokorttiluokkia koskevaa sääntelyä painavampien, vaihtoehtoisella polttoaineella toimivien ajoneuvojen, kuten kevytkuorma-autojen, kuljettamisen osalta. Muutoksen myötä henkilöauton ajokortti oikeuttaisi kuljettamaan enintään 4250 kg painavaa ajoneuvoa, edellyttäen että ajoneuvo toimii vaihtoehtoisella polttoaineella ja B-luokan ajokortti on myönnetty vähintään kaksi vuotta aiemmin. B-luokan ajokortilla kuljetettavien polttomoottorilla toimivien henkilö- ja pakettiautojen enimmäismassa säilyy ennallaan 3500 kg:ssa.
Vaihtoehtoisilla polttoaineilla toimivia kokonaismassaltaan yli 3500 kg tavaraliikenteen ajoneuvoja koskevan ajo- ja lepoaikapoikkeuksen käyttöönottamiseksi muutettaisiin myös valtioneuvoston asetusta ajopiirturikorttien myöntämisestä ja poikkeuksista ajopiirturin käytössä.
Lakimuutoksia aletaan valmistella liikenne- ja viestintäministeriössä. Valmistelun aikana kuullaan sidosryhmien näkemyksiä muun muassa lausuntokierroksella.
Hankkeen toimikausi päättyy kesäkuussa 2026. Lakimuutosten voimaantulo riippuu uuden ajokorttidirektiivin hyväksymisajankohdasta.
Lisätietoja:
liikenneneuvos Veli-Matti Syrjänen p. 0295 342 124,
veli-matti.syrjanen@gov.fi
erityisasiantuntija Saara Louko, p. 0295 342 048,
saara.louko@gov.fi (ajokorttisääntely)
Lähde: LVM tiedote
Uutiset
#Liikenteessä#Moottori-lehti
15.11.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Ajovalot
14.11.2025 |
Uutiset
#Sähköauto#Toyota#Pick-up
13.11.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Turvallisuus#Liikenneturva
13.11.2025 |
Tiedotteet
#ELY-keskus#Talvihoitokausi
11.11.2025 |
Tiedotteet
#Kempower#Posti#Sähkörekka
11.11.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Renkaat
9.11.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Vuoden Auto Suomessa
4.11.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Turvallisuus#Renkaat
4.11.2025 |
Uutiset
#Polttoaine#Raskas liikenne#Neste
30.10.2025 |
Tiedotteet
#Liikenneturvallisuus#LVM
27.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Renkaat#Tuulilasi
27.10.2025 |
Tiedotteet
#Nopeusrajoitus#Talviajo
27.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Raskas liikenne#Suomen tieyhdistys
26.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Hirvieläinonnettomuus
26.10.2025 |
Tiedotteet
#Renkaanvaihto#Talvirenkaat
24.10.2025 |
Uutiset
#Autoklinikka#Renkaanvaihto
23.10.2025 |
Liikenteessä
#Henkilöliikenne#Onnibus
23.10.2025 |
Tiedotteet
#Nuori kuljettaja#EU#Ajokortti
22.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Sähkö
21.10.2025 |
Uutiset
#Poliisi#Sähköpotkulautailija
20.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Sähkö#Vaihtoautokauppa
20.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Sähköauto
19.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Turvallisuus#Lapset
19.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Hirvieläinkolari
18.10.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Sähköpotkulauta
18.10.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Rataturvallisuus
16.10.2025 |
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.