5.12.2024 | Poliisi
Poliisi valvoi rattijuopumuksia tehostetusti pikkujoulujen ajan kahtena viikonloppuna (21.-24.11 ja 29.11.-1.12.) Valvontaa tehtiin massapuhallutuksilla sekä huumepikatesteillä koko valtakunnan alueella.
Poliisi valvoi noin 3 200 tuntia valtakunnan alueella. Puhallutuksia tehtiin noin 60 000 joissa saatiin kiinni 189 alkoholista johtuvaa rattijuoppoa. Sen lisäksi 357 puhalsi alle rattijuopumuksen mukaisen tuloksen.
Ratsioissa tehtiin 179 huumepikatestiä, 54 kuljettajaa jäi kiinni huumerattijuopumuksesta.
Etsintäkuulutettuja jäi kiinni 42 kpl.
Ihalainen muistuttaa myös, että rattijuopumuksesta voi tulla muitakin seuraamuksia kuin tuomio ja ajokielto.
− Jos ajaa päihtyneen kolarin, niin myös kolarin korvaukset ja ajoneuvojen vaurioiden maksut voivat jäädä kokonaan päihtyneen kuljettajan korvattaviksi. Useampaan rattijuopumukseen syyllistyneeltä poliisi voi myös takavarikoida moottoriajoneuvon, joka oikeudenkäynnissä voidaan tuomita valtiolle.
Ihalaisen mukaan vuosittain jää kiinni noin 17 000 kuljettajaa, jotka ovat ajaneet alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisina. Poliisin tehostetussa pikkujoululiikenteen valvonnassa on jäänyt kiinni noin 250 rattijuoppoa. Suurin piirtein saman verran jäi kiinni myös tänä vuonna.
− Rattijuopumustehtävien ja -rikosten määrät ovat perinteisesti olleet suuret marras-joulukuun viikonloppuöinä. Myös alkoholionnettomuudet keskittyvät tähän ajanjaksoon.
Lähde: Poliisi
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Lue lisää evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteesta.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.