18.6.2025 | Pirkanmaan ELY-keskus - Tiedote
Kyselyssä tyytyväisyyttä talvihoitoon arvioitiin muun muassa aurauksen, liukkaudentorjunnan ja tienpinnan tasaisuuden osalta erikseen pääteillä ja muilla teillä. Lisäksi tarkasteltiin jalankulku- ja pyöräilyväyliä, levähdysalueita ja linja-autopysäkkejä. Pirkanmaalla suurin tyytyväisyyden kasvu nähtiin tienpinnan tasaisuudessa, vaikka se sai edelleen heikoimpia arvosanoja. Jalankulku- ja pyöräilyväylien talvihoito jäi selvästi valtakunnallisen vertailun heikoimmalle tasolle, vaikka sekin parani edellisvuodesta.
Raskaan liikenteen vastaajat olivat selvästi yksityishenkilöitä tyytymättömämpiä, mutta heidän tyytyväisyytensä nousi yksityishenkilöitä enemmän viimevuotisiin tuloksiin verrattuna. Tyytyväisyys talvihoidon eri osa-alueisiin parani etenkin pääteiden ulkopuolella.
Tulosten analysoinnissa on hyödynnetty myös talven säätietoja. Säätietojen mukaan Pirkanmaalla talvi oli keskimääräistä lämpimämpi ja lyhyempi. Lunta satoi normaalia vähemmän alkutalvea lukuun ottamatta, mikä helpotti hoitotöitä. Toisaalta päällysteiden reikiintymiseen vaikuttavia jäätymispisteen alituksia oli alkutalvella hieman tavanomaista enemmän.
Vaikka tutkimus keskittyi talvihoitoon, avoimissa vastauksissa nousi usein esiin usein päällysteiden reikiintyminen. Tienpinnan tasaisuuden paranemiseen vaikuttikin todennäköisesti viime vuoden hallituksen lisärahoitus korjausvelan vähentämiseen. Myös tälle kesälle on osoitettu lisärahoitusta, jonka toivotaan näkyvän positiivisesti tulevissa tuloksissa.
Tyytyväisyys on nousussa, mutta tyytymättömiä tienkäyttäjiä on edelleen paljon: yksityishenkilöistä 28 % ja ammatikseen ajavista 43 %. Resursseja joudutaan yhä priorisoimaan tarpeiden mukaan, eikä tyytymättömyyttä voida täysin poistaa. Pitkään kerättyjä tutkimustuloksia hyödynnetään kuitenkin jatkuvasti toiminnan kehittämisessä.
Pirkanmaalla tutkimukseen vastasi 421 yksityishenkilöä ja 114 raskaan liikenteen edustajaa.
Yhteyshenkilöt
Janne Lintilä
toiminnanohjauspäällikkö
p. 0295 036 263
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Tomi Alho
tienpidon asiantuntija
p. 0295 036 218
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Lähde: Pirkanmaan ELY-keskus
Tiedotteet
#Tietyö#Väylävirasto
31.8.2026 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Kaasu#Linja-auto
12.8.2026 |
Tiedotteet
#Traficom#Ajokortti
7.7.2026 |
Tiedotteet
#Hailuoto#Väylävirasto
23.6.2026 |
Tiedotteet
#Autonominen liikenne#EU#LVM
22.6.2026 |
Tiedotteet
#Traficom#Ajokortti
15.6.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Liikenne- ja viestintäministeri
8.6.2026 |
Tiedotteet
#Traficom#Ajokorttilaki
1.6.2026 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Tiemerkintä
21.5.2026 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Kuljetusyritys
21.4.2026 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Valtatie 4
20.4.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Tieliikennelaki
17.4.2026 |
Tiedotteet
#Elinvoimakeskus#Nopeusnäyttö#Ylinopeus
13.4.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Kellojen siirto
27.3.2026 |
Tiedotteet
#LVM#AdBlue#Raskas liikenne
24.3.2026 |
Tiedotteet
#Traficom
18.3.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Liikennejärjestelmä
16.3.2026 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Talvikunnossapito
2.2.2026 |
Tiedotteet
#Traficom
26.1.2026 |
Tiedotteet
#DHL#Raskas liikenne
20.1.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Liikenne- ja viestintäministeriö
1.1.2026 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Kelirikko#Teiden kunnossapito
10.12.2025 |
Käytämme evästeitä ja muita tunnisteita mainosten personointiin sekä parantaaksemme käyttökokemustasi. Evästeitä käytetään sekä personoidun että personoimattoman mainonnan näyttämiseen.
Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| kuljettajaSID | www.kuljettaja.fi | 1 tunti |
| __cf_bm | .twitter.com | 1 tunti |
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _gcl_au | .kuljettaja.fi | 3 kk |
| __Secure-YNID | .youtube.com | 6 kk |
| YSC | .youtube.com | istunto |
| VISITOR_INFO1_LIVE | .youtube.com | 6 kk |
| VISITOR_PRIVACY_METADATA | .youtube.com | 6 kk |
| __Secure-ROLLOUT_TOKEN | .youtube.com | 6 kk |
| test_cookie | .doubleclick.net | 1 tunti |
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _ga | .kuljettaja.fi | 13 kk |
| _ga_3KFVKS76NB | .kuljettaja.fi | 13 kk |