28.1.2025 | Poliisi
Poliisin tutkijat ovat kuulustelleet rikoksesta epäiltyä kuljettajaa ja saaneet selvitettyä tapahtumien kulkua.
Poliisi on edennyt Parikkalassa viime torstaina tapahtuneen kuolonkolarin esitutkinnassa. Kaksi yhdistelmäajoneuvoa törmäsi Tetrisuontien ja Valtatie 6:n risteyksessä, kun etelän suunnasta tulleen ajoneuvon perävaunu ajautui vastaantulevien kaistalle. Pohjoisen suunnasta ajaneen rekan kuljettaja törmäsi vastaantulevien kaistalla olleeseen perävaunuun ja menehtyi. Onnettomuudessa oli osallisena myös henkilöauto, jonka kuljettaja ei loukkaantunut.
Poliisi tutkii liikenneonnettomuutta nimikkeillä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kuolemantuottamus. Rikoksesta epäiltynä on etelän suunnasta ajaneen rekan kuljettaja.
Rikoksesta epäilty kuljettaja on kertonut kuulusteluissa menettäneensä perävaunun hallinnan, koska tien pinta oli huonossa kunnossa. Kuljettajan mukaan tien pinnassa oli ns. routaheitto, eli roudan aiheuttama kohouma.
-Kuljettaja on kertonut, että kun hän ajoi kohouman yli, rekka-auton nuppi ohjautui vasemmalle vastaantulevien kaistalle. Hän kertomansa mukaan korjasi heiton ohjaamalla oikealle ja siinä vaiheessa perävaunu lähti luisuun kylki edellä. Samaan aikaan vastaan tuli toinen ajoneuvo, joka törmäsi kohtalokkaasti perävaunun kylkeen, kertoo rikoskomisario Timo Valle.
Rikoskomisario toteaa, että tapahtumien kulku on nyt suurimmaksi osaksi poliisilla selvillä, mutta esitutkinta jatkuu. Tässä vaiheessa tutkinnasta ei ole enempää tiedotettavaa.
Lähde: Poliisi
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Lue lisää evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteesta.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.