16.1.2025 | Jarkko Nisula
Seuraavana aamuna Tukholmassa oli pakkasta edelleen noin 20 astetta. Päivän saivat banaanit viettää Siljan autokannella lämpimässä, mutta illalla Turussa laivasta ulos ajaessa oli elohopea pudonnut jo 35 astetta nollan alapuolelle. Soitin talleille ja sovittiin, että ajan Forssan kautta Helsinkiin, että saadaan auto yöksi korjaamohallin lämpimään. Yhtä kylmää oli seuraavanakin aamuna kello viiden jälkeen, kun ajoin auton taas ulkoilmaan.
"Kyllä minun on nyt pakko kutsua vakuutustarkastaja paikalle."
Aamulla olin kuitenkin purkupaikan pihalla Sörnäisissä, kun siellä tultiin töihin. Yli neljä metriä korkeat ovet avattiin ja minua viitottiin ajamaan kiireesti sisälle. Vetäjä oli puoliksi sisällä, kun kuului tussaus ja auto pysähtyi kuin seinään. Hermostuneet kaverit viittoivat ajamaan sisälle, ennen kuin koko talo jäätyy. Hyppäsin ulos. Vika löytyi vetäjän ja perävaunun välistä. Molemmat jäiset jarruletkut olivat kuin veitsellä poikki leikatut. Ei siinä auttanut kuin irrottaa jäljelle jääneet letkunpätkät duomaticista ja laskea kärrystä paineet pihalle, jotta saatiin retelit sisälle ja hallista ovet kiinni. Hetken päästä ilmestyi konttorin puolelta kaveri solmio kaulassa ja lämpömittari kädessä mittailemaan banaanien lämpöjä. Purkumiehet mutisivat, että ”tuolta se insinööri taas tulee PER#¤LE”.
Kaveri työnsi mittarinsa banaanien väliin ja voivotteli, kun mittari näytti vain 5-6 astetta plussaa. Hän alkoi selittää minulle banaania käsissään pyöritellen, että banaanissa on sellaisia pigmenttisoluja, jotka muuttavat sen värin harmaaksi, kun sen lämpötila laskee alle kahdeksan asteen. Yksi kuormaa purkavista kavereista huusi väliin, että ”mitä väliä sillä on, kun nämä banaanit menevät Venäjälle, eivätkä ne siellä tiedä minkä värisiä banaanien kuuluu olla”. Minä taas vastasin, että näiden banaanien lämpötilassa ei ole mitään vikaa.
"Insinööri" poistui puolijuoksua paikalta ja palasi hetken päästä takaisin toisen mittarin kanssa. Tulos oli sama kuin edellisellä kerrallakin. Miekkonen kiemurteli keskellä lattiaa ja selitti, että kyllä minun on nyt pakko kutsua vakuutustarkastaja paikalle. Sanoin, että soita pois ja jatkoimme kuorman purkua.
Banaanilaatikot oli juuri saatu purettua ja lavotettua, kun vakuutusyhtiön kaveri saapui salkkunsa kanssa paikalle. Hän kaivoi salkusta lämpömittarin ja työnsi anturin banaanien väliin muutamaan eri laatikkoon, pisti mittarin takaisin salkkuun ja totesi insinöörillemme, että tämän kannattaisi heittää rikkinäiset lämpömittarinsa roskiin. Banaanien lämpötilassa ei ollut mitään vikaa.
"Insinööri" kipitti vielä vakuutusmiehen rinnalla tämän lähtiessä kohti ulko-ovea anellen samalla, että eikö kuitenkin tehtäisi paperit ihan varmuuden vuoksi, jos ne kuitenkin ovat paleltuneet.
Vakuutusyhtiön kaveri kieltäytyi kohteliaasti ja häipyi. Kaveri luikki takaisin toimiston puolelle ja varastomies, joka juuri allekirjoitti rahtikirjaani, totesi syystä tai toisesta: ”Olisit vetänyt sitä turpaan!”
Blogi
#Raskas liikenne#Ulkomaanliikenne
31.12.2024 | Jarkko Nisula
Blogi
#Ehjänä perille#Elintarvikekuljetus
7.8.2024 | Jarkko Nisula
Blogi
#Antwerpen#Ulkomaanliikenne
5.6.2024 | Jarkko Nisula
Blogi
#Tulli#Ulkomaanliikenne
8.5.2024 | Jarkko Nisula
Blogi
#Italia#punaviini#Ulkomaanliikenne
25.4.2024 | Jarkko Nisula
Blogi
#Polttoaine#Tulli#Ulkomaanliikenne
7.9.2023 | Jarkko Nisula
Blogi
#Raskas liikenne#Ulkomaanliikenne
27.7.2023 | Jarkko Nisula
Blogi
#Kuorman käsittely#Perehdytys#Ulkomaanliikenne
10.8.2023 | Jarkko Nisula
Blogi
#Ulkomaanliikenne
9.12.2022 | Jarkko Nisula
Blogi
#Raskas liikenne#Ulkomaanliikenne
12.8.2022 | Jarkko Nisula
Blogi
#Ulkomaanliikenne
8.7.2022 | Jarkko Nisula
Blogi
#Ulkomaanliikenne
19.8.2022 | Jarkko Nisula
Käytämme evästeitä ja muita tunnisteita mainosten personointiin sekä parantaaksemme käyttökokemustasi. Evästeitä käytetään sekä personoidun että personoimattoman mainonnan näyttämiseen.
Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| kuljettajaSID | www.kuljettaja.fi | 1 tunti |
| __cf_bm | .twitter.com | 1 tunti |
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _gcl_au | .kuljettaja.fi | 3 kk |
| test_cookie | .doubleclick.net | 1 tunti |
| __Secure-YNID | .youtube.com | 6 kk |
| YSC | .youtube.com | istunto |
| VISITOR_INFO1_LIVE | .youtube.com | 6 kk |
| VISITOR_PRIVACY_METADATA | .youtube.com | 6 kk |
| __Secure-ROLLOUT_TOKEN | .youtube.com | 6 kk |
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _ga | .kuljettaja.fi | 13 kk |
| _ga_3KFVKS76NB | .kuljettaja.fi | 13 kk |