Päiväni Louvressa - Vanhan tien aikaan | Kuljettaja.fi
Artikkelit | Blogi
#Ulkomaanliikenne

Päiväni Louvressa - Vanhan tien aikaan

30.1.2023 | Jarkko Nisula

Yhtenä aamuna meinasi käydä hullusti. Tiedossa oli lastaus Louvressa. Minut oli käsketty aamuksi Pariisin sisäkehän varteen yhden meklarin toimistoon, josta sitten jatkettaisiin matkaa Louvreen.

Tarinan aikainen ajokkini, KUVA: ERIK VAN DE BURGT

Kahdeksan jälkeen kaveri kaahasi paikalle pienellä harmaalla Peugeotilla. Hän käski seurata ja kaarsi kahdella pyörällä sisäkehän melskeeseen kuin silloinen ranskalainen Formula 1 -kuljettaja Alain Prost. Pääsin itsekin radalle ja samannäköisiä Peugeotteja oli heti näkyvissä toistakymmentä.

Tunnistin yhden niistä todennäköiseksi oppaakseni ja kiihdyttelin perään. Olin niin uppoutunut seuraamaan tuota pientä harmaata autoa, että minulta jäi huomiotta yhden risteyksen alituksen, johon oltiin menossa, olevan aika matala. Pahaksi onneksi vielä ennakkomerkit jäivät vieressä olleen jakoauton taakse piiloon.

"Kerroin heille, että jos jatkamme näin, niin puolet näyttelystä jää Pariisiin."

Olin jo sukeltanut monttuun, kun huomasin 3,8 m kyltit kaistojen päällä. Jarrut pohjassa mentiin tunneliin ja kuulin kuinka tyhjät täysperän kaapit kumisivat pahaenteisesti. Pysäytin auton ja menin ulos katsomaan tilannetta. Näytti kuin auto ja kärry olisivat olleet koko matkalta kiinni tunnelin katossa, mutta kaikki näytti kuitenkin ehjältä. Laskin ilmapalkeita alas minkä sain ja ajoin varovasti ulos tunnelista.

Oppaanikin oli pysähtynyt vähän matkan päähän. Kysyin, että voisiko hän ajaa hieman hiljempaa? Minulla on hiukan vaikeuksia pysyä täysperävaunulla perässä, varsinkin, kun melkein kaikilla näytti täällä olevan suunnilleen saman näköiset autot. Kun lopulta pääsimme kadun varteen Louvressa, kävin vielä kaappien katolla ja huomasin, että yksi niitti oli puoliksi kulunut, joten ei sitä tilaa liikaa ylöspäin jäänyt.

Liikenneympyrä Pariisissa, KUVA: JARKKO NISULA

Kuormaksi tuli amerikkalainen siirtomaa-ajan näyttely; kaikkea tarpeellista kuten intiaanikanootti, jousipyssyjä ja muun muassa suuri määrä erikokoisia maalauksia puulaatikoihin pakattuina. Seurasin lastaustouhua sivusta noin puoli tuntia, kunnes näytin meklarille ja näyttelyn konservaattorille, että halusin aikalisän.

Kerroin heille, että jos jatkamme näin, niin puolet näyttelystä jää Pariisiin. Kontit alkoivat täyttyä uhkaavasti ja laatikoita oli kuitenkin sisällä vielä lukematon määrä. Sovimme, että siitä hetkestä eteenpäin minä näytän porukalle, mikä laatikko mihinkin kohtaan lastataan. Ramppasinkin sen jälkeen koko päivän vuoroin sisälle toiseen kerrokseen ja taas ulos kadulle mittanauhan kanssa. Lounasaikaan minulle tarjottiin hyvä lounas läheisessä ravitsemusliikkeessä ja sitten taas jatkettiin lastausta. Aina välillä neuvoteltiin konservaattorin kanssa siitä, saako jonkun laatikon laittaa siinä olevista merkinnöistä huolimatta kyljelleen vai ei.

Lopulta kaikki oli kyydissä ja kontit olivat niin täynnä, että edes Urjalan Sanomat ei olisi enää sopinut kyytiin. Sitten ajelin taas pikku Peugeotin perässä. Tällä kertaa keskustassa olevaan Pariisin päätulliin. Eipä siellä muita rahtivehkeitä näkynyt. Kaveri häipyi tulliin ja minä jäin autoon odottelemaan. Miekkonen tuli hetken päästä takaisin ja sanoi, että se heppu, joka saa nämä paperit leimata on jossakin käymässä. Tässä menee hetki, käydään baarissa.

Sanoin, että eihän täältä pääse kukaan pois, jos en ole siirtämässä autoa. Ei kuulemma haitannut. Tullin edessä seisoi yksi poliisi passissa. Meklari sanoi tälle: vahtisitko autoa, käymme kuljettajan kanssa drinkillä. Kalja kieltämättä jo maistuikin. Suomessa minulle olisi varmaan työnnetty pilli suuhun, kun menin takaisin autolle, mutta tämä poliisi vain heilutteli iloisesti kättään lähtiessäni ajamaan kotia kohti.

Seuraavan kerran, kun menin lastaamaan paikalliseen huolintaliikkeeseen, jonka keikka tämä taidenäyttelykuljetus oli ollut, talutettiin minua näytillä ympäri konttoria ja kehuttiin maasta taivaaseen niin, että hävetti. Viimeksi tarjottiin vielä johtajan huoneessa kahvit. Tuli mieleen siinä kahvia ryystäessä, että jos se tunneli olisi ollut vielä 10 senttiä matalampi, niin ei olisi varmaan kahveja tarjottu sen enempää Pariisissa kuin työpaikallani Valkeakoskellakaan...