Öinen yksinluistelu- Vanhan tien aikaan | Kuljettaja.fi
Artikkelit | Blogi
#Ulkomaanliikenne

Öinen yksinluistelu - Vanhan tien aikaan

10.2.2023 | Jarkko Nisula

Olin lähdössä Tampereelle aamuksi lastaamaan vientikuormaa Italiaan. Hain auton aamuyöllä terminaalin pihalta, jossa se seisoi kylmissään pakkasessa kaapin takaovet auki. Suljin ovet ja käynnistin auton moottorin. 

Pohjois-Italiasta, Kuva: Jarkko Nisula

Kunhan auto hiukan lämpeni, ajoin forssalaisen Liha & Säilykkeen makkara- ja einestehtaalle lastaamaan pari lavaa kaalia, jotka minun oli määrä viedä Tampereelle mennessäni. Tehtaan entinen nimi oli muuten Rokkanen. Forssassa olikin sellainen sanonta, että rohkea rokan syö ja uhkarohkea Rokkasen makkaran.

"Juoksin kaksi kierrosta varastoa ympäri kiihtyvällä vauhdilla kaalilava perässä pumppukärryn päällä kiikkuen"

Peruutin auton laituriin ja menin omilla avaimilla sisälle, sillä eihän siellä ketään töissä ollut keskellä yötä. Kun sain valot varastoon, niin siinähän ne miehenkorkuiset ja tonnin painoiset kaalilavat seisoivat keskellä muuten tyhjää varaston lattiaa yhdessä pumppukärryn kanssa.

Kun auto oli Rokkasen laiturissa, niin se oli loivassa ylämäessä ja lastauslaiturin lippakin oli melko jyrkkä. Aloinkin miettiä, että millähän ilveellä saan lavat vedettyä kyytiin.

Ensimmäinen yritys meni surkeasti pieleen,sillä vauhti loppui jo lipalle. Uusi yritys: Varasto oli melko pieni, joten oli hieman haastavaa saada riittävästi vauhtia. Juoksin kaksi kierrosta varastoa ympäri kiihtyvällä vauhdilla kaalilava perässä pumppukärryn päällä kiikkuen ja sitten suuntasin kohti perävaunua. Vauhti riittikin hyvin kärryyn sisälle asti, mutta ensimmäinen askel perävaunun lattialle selvitti sen, miksi kärryn takaovet olivat olleet auki...

Kärry oli pesty sisältä ja lattia kuin luistinrata. Ensin sojottivat Nisulan pojan kintut kohti taivasta ja sitten kaalilava vyöryikin jo jalkojen päälle. Se oli suurenmoisen tuskallista. Makasin siinä selälläni jäisellä kuormatilan lattialla ilmat pihalla sekä jalat ruhjeilla ja mietin, että tästähän se  keikka taas alkaa.

Kaikeksi onneksi kaalilava oli kuitenkin jäänyt kulmittain nojaamaan kaapin sivuseinään, eikä ollut valunut takaisin varastoon tai kaatunut. Hetken puhalleltuani pääsin ylös lattialta ja sain lavan jotenkin käänneltyä seinään kiinni ja pumpunkin vielä pois lavan alta.

Hommasta oli kuitenkin tehty vasta puolet. Toinen lava nökötti vielä varastossa. Ei auttanut muu, kuin ottaa uudet vauhdit. Nyt ei vaan tahtonut enää vauhti oikein kiihtyä, kun ensimmäisen lavan kanssa oli jo tullut sen verran osumaa jalkoihin. Vauhti riitti kuitenkin juuri ja juuri kärryyn sisälle saakka.

Sitten ajelinkin hyvin hiljaa ja varovasti Tampereelle, etteivät kaalilavat olisi kaatuneet. Thermo King oli kyllä paukuttanut sen verran lämmintä perävaunuun, että lattia oli sulanut, mutta kaalilavat oli täytynyt jättää aivan kärryn takaoville, eikä niitä edes saanut sidottua kiinni kuin parilla pikkuliinalla seinissä oleviin kiskoihin. Eivät ne elintarvikekuskin hommatkaan aina niin auvoisia olleet..