13.5.2025 | Autotoday
”Suojatie poistetaan yleensä silloin, kun se on turvaton, tarpeeton tai vähällä käytöllä. Näiden poistettavien suojateiden kohdalla on arvioitu, ettei suojatie paranna tien ylittämisen turvallisuutta”, kertoo Uudenmaan ELY-keskuksen liikennejärjestelmäasiantuntija Miikko Santala.
”Joissakin tapauksissa suojatie voi jopa lisätä vaaraa, jos se antaa tienkäyttäjille harhaanjohtavan tunteen turvallisuudesta tien ylityksessä. Onkin turvallisempaa ylittää tie vaihtoehtoisen reitin kautta, tai silloin kun liikennettä ei ole”, hän lisää.
Ennen kuin suojatie päätetään poistaa, sen turvallisuus ja tarpeellisuus arvioidaan tarkasti. Osa poistettavista suojateistä sijaitsee alueilla, joilla nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa. Nopeusrajoitus saa nykyisen valtioneuvoston liikenteenohjauslaitteiden käytöstä annetun asetuksen ja Väyläviraston ohjeistuksen mukaan enimmillään olla 50 kilometriä tunnissa, jos suojatie on tiemerkinnöin ja liikennemerkein merkitty.
”Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa suojatie on liikennevaloilla ohjattu, jolloin 60 km/h nopeusrajoitus sallitaan”, Santala toteaa.
Jotta nopeusrajoitus voitaisiin laskea suojatien kohdalla esimerkiksi nopeuteen 50 km/h, täytyy ympäristön myös tukea alempaa nopeusrajoitusta.
Osiin niistä kohdista, joista suojatie poistetaan, asennetaan liikennemerkki varoittamaan tienkohdasta, jossa jalankulkijat ylittävät tien tai siirtyvät ajoradalle.
Jalankulkijoista varoittavaa liikennemerkkiä käytetään esimerkiksi tilanteissa, joissa jalankulku- ja pyörätie päättyy tai vaihtaa puolta. Merkkiä voidaan käyttää myös tilanteissa, joissa suojatie on poistettu.
Poistettavat suojatiet:
Kanta-Hämeen alue, 1 kohde:
Maantie 13653, Hämeenlinna, Rengonraitti 13, kohde kartalla: Google maps
Päijät-Hämeen alue, 1 kohde:
Maantie 172, Orimattila, Ratulantie 385, kohde kartalla: Google maps
Uudenmaan alue, 9 kohdetta:
Maantie 174, Myrskylä, Keskustie 23, kohde kartalla: Google maps
Maantie 176, Loviisa, Lapinjärventie 460, kohde kartalla: Google maps
Maantie 11697, Sipoo, Brobölentie 60, kohde kartalla: Google maps
Maantie 11355, Nurmijärvi, Herustentie 3, kohde kartalla: Google maps
Maantie 11357, Espoo, Gumbölentie 18, kohde kartalla: Google maps
Maantie 11357, Espoo, Gumbölentie 15, kohde kartalla: Google maps
Maantie 11237, Vihti, Asemantie 6, kohde kartalla: Google maps
Maantie 11261, Vihti, Ojakkalantie 1, kohde kartalla: Google maps
Maantie 11261, Vihti, Ojakkalantie 318, kohde kartalla: Google maps
Lähde: Autotoday | Clas von Bell
#Heijastin#Liikenneturvallisuus
11.2.2025 | Jarmo Tukiainen
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.