21.8.2023 | LVM - Tiedote
Liikenne- ja viestintäministeriö 21.8.2023 11.07
Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman toimeenpano on alkanut liikenne- ja viestintäministeriössä.
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne esitteli hallitusohjelman liikenteen ja viestinnän painopisteitä medialle 21.8.2023.
- Rakennamme väyliä, parannamme palveluja ja vahvistamme turvallisuutta kaikkialla Suomessa. Konkreettista työtä hallitusohjelmassa riittää ja toimeen on jo ryhdytty. Talous pitää saada kuntoon ja siksi rahankäytössä on oltava tarkka, toteaa ministeri Ranne.
Hallituksen tavoitteena on vahvistaa julkista taloutta kuudella miljardilla eurolla tämän vaalikauden aikana.
- Myös liikenne- ja viestintäministeriön rahoitustasoa lasketaan. Rakennamme kuitenkin edelleen väyliä, sillä hallitus on päättänyt toteuttaa lähes kolmen miljardin euron liikenneinvestointiohjelman kasvun tukemiseksi. Tämä investointiohjelma rahoitetaan myymällä valtion omaisuutta, sanoo ministeri Ranne.
"Lähtökohtana ovat taloudellinen tehokkuus, turvallisuus ja yhteiskunnan toiminnan turvaaminen."
Valtakunnallisella Liikenne 12 -suunnitelmalla varmistetaan, että koko liikennejärjestelmää kehitetään pitkäjänteisesti. Lähtökohtana ovat taloudellinen tehokkuus, turvallisuus ja yhteiskunnan toiminnan turvaaminen. Suunnitelman päivitystyö on jo alkanut. Liikenne- ja viestintäministeriö investoi kasvun, työllisyyden ja huoltovarmuuden kannalta olennaisimmille väylille.
Eri liikennemuotojen palveluja parannetaan käytettävissä olevilla resursseilla. Julkisesti järjestettyjä liikennepalveluja kehitetään yhteistyössä kuntien ja hyvinvointialueiden kanssa ja vahvistetaan kuluttajien luottamusta taksiliikenteeseen. Kehittämistyössä hyödynnetään digitalisaatiota ja edistetään automaatiota.
Yleisradiota uudistetaan ja sen rahoitusta ja varojen käyttöä avataan julkiseksi osakeyhtiölain puitteissa. Tavoitteena on, että Yle näyttää esimerkkiä avoimuudessa ja tehokkaassa rahankäytössä. Valmistelu tapahtuu parlamentaarisessa työryhmässä, johon osallistuvat kaikki eduskuntapuolueet.
Turvallisuutta vahvistetaan sekä liikenteessä että viestinnässä.
- Liikenneturvallisuus on koko yhteiskunnan asia. Erityistä huomiota haluan kiinnittää lasten ja nuorten liikenneturvallisuuteen, toteaa ministeri Ranne.
Kyberturvallisuutta vahvistetaan monin eri toimin koko yhteiskunnassa. Olennaista on myös kansalaisten tietosuoja- ja kyberosaamisen parantaminen.
Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Marjo Lindgren, p. 0295 342 119, marjo.lindgren@gov.fi
Lähde: LVM-tiedote
Uutiset
#Autokauppa#Autoilu
19.3.2025 |
Uutiset
#Turvallisuus#Liikenneturva
18.3.2025 |
Uutiset
#Poliisi#Kuolonkolari
10.3.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Poliisi#Ulosajo
10.3.2025 |
Uutiset
#Hybridi-auto#Volkswagen
8.3.2025 |
Tiedotteet
#LVM#Sähköpotkulauta
7.3.2025 |
Tiedotteet
#Ajo- ja lepoaika#Raskas liikenne
5.3.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Poliisi#Taksi
25.2.2025 |
Uutiset
#Raskas liikenne#Sähkökuorma-auto
25.2.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Turvallisuus
21.2.2025 |
Uutiset
#Harrasteautoilu#Huutokauppa
20.2.2025 |
Uutiset
#Raskas liikenne#Talous#SKAL
18.2.2025 |
Uutiset
#Raskas liikenne#Turvallisuus
14.2.2025 | Erkki Heiskanen
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.