14.7.2024 | Autotoday
Mobilisti-lehti myy liiketoimintansa henkilökunnalleen. Lehtien tekeminen jatkuu tuttujen tekijöiden voimin ja tuttuun tapaan.
– Täytän ensi vuonna yhdeksänkymmentä, ja alkaa olla aika viettää niitä eläkepäiviä, joille uskottelin vetäytyväni jo melkein 20 vuotta sitten. Haluan jättää Mobilistin niille, jotka tuntevat sen paremmin kuin kukaan ulkopuolinen. Kukaan muu ei osaa Mobilistia tehdä kuin Mobilistin toimitus, lehden perustaja ja suomalaisen mobilismin pioneeri Kai L. Bremer toteaa.
Täysin syrjään K.L.B. ei aio lehdistä – varsinkaan Mobilisti Seniorista – siirtyä. Bremer on aloittanut mm. muistelmiensa kirjoittamisen ja aikoo omistaa eläkepäiviään kuva-arkistojensa läpikäymiseen Lappeenrannan kodissaan. Tämän mieluisan toiminnan yhteydessä ei voi estää lehtijuttujen syntymistä.
– Olen vuosikymmenten aikana arkistoinut tonnikaupalla aineistoa, valokuvia, lehtileikkeitä, esitteitä, tiedotteita. Näin jälkikäteen penkoessa niistä 80-90 prosenttia olisi pitänyt heittää roskiin jo aikanaan, mutta seasta pintautuu todellisia aarteita, Kai L. Bremer toteaa. Nämä löydöt ovat ennenkin olleet Mobilisti Senior -lehden keskeistä aineistoa – löytäjänsä oivaltavien kommenttien ja muistojen saattelemana.
Vuonna 1935 Viipurissa syntynyt Kai L. Bremer – K.L.B. – on suomalainen auto- ja liikennetoimittaja, joka oli 1950-luvun lopussa perustamassa suomalaisen mobilismin keskusjärjestöä, SAHK:ia.
Autotoimittajana K.L.B. työskenteli mm. Moottori-lehdessä, mutta vuonna 1979 hän perusti Suomen ensimmäisen ajoneuvohistoriallisen aikakauslehden, Mobilistin, joka keskittyi alusta asti paitsi klassikkoautoihin, myös moottoripyöriin, ilmailuun, sotahistoriaan ja ajoneuvohistorian ympärillä tapahtuvaan kulttuuritoimintaan. Tänä vuonna 45 vuotta täyttävän lehden rinnalla on jo yli 20 vuotta ilmestynyt pääosin mustavalkoiseen arkistokuvamateriaaliin nojaava Mobilisti Senior -lehti.
Mobilisti-lehden päätoimittajana jatkaa vuonna 2021 tehtävässä aloittanut – vuodesta 2004 lehden riveissä työskennellyt Janne Halmkrona.
– Mobilisti on ollut K.L.B.:n elämäntyö, jota olen saanut olla jatkamassa jo 20 vuotta. Liiketoimintakaupan myötä aiomme jatkaa lehden perinteitä samassa hengessä, Halmkrona toteaa. Lehden toimituksen täydentävät toimittaja Kimmo Koistinen ja valokuvaaja/graafikko Matti Ouvinen – molemmat Mobilisti-lehden veteraaneja. Asiakaspalvelussa jatkaa pitkäaikaisille lukijoille tuttu puhelinääni Outi Haapala. Mukana liiketoimintakaupassa on myös mm. toimituksen autot -palstalta tuttu erikoisavustaja Veli-Pekka Ääri.
Liiketoimintakaupassa siirtyvät myös kustannusyhtiön nimi ja yhteystiedot. Kustannusyhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii Halmkrona.
Aiempien vuosien tapaan Mobilistia tulee vuonna 2024 kahdeksan numeroa, Mobilisti Senioria neljä lehteä.
Mobilisti on aktiivinen sosiaalisessa mediassa, ja sen Facebook-ryhmässä on lähes 20 000 käyttäjää. Instagramissa Mobilistin löytää tililtä @mobilistilehti, Tiktokissa @mobilisti_lehti.
Katso tästä Yle areenasta juttu Kai Lauri Bremeristä.
Lähde: Autotoday | Clas von Bell
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.