Liikaa leimoja - Vanhan tien aikaan

Olin Buchsissa Sveitsissä purkamassa munakuormaa. Buchs sijaitsee aivan Liechtensteinin rajan pinnassa ja sinne ajettiinkin Länsi-Saksasta tullessa Itävallan ja Liechtensteinin kautta.

Kuorma saatiin purettua ja soitin toimistolle Suomeen. ”Sinulla on paluukuorman lastaus Sarajevon vierestä” kuului puhelimesta. Sanoin, että nyt kuuluu vähän huonosti. Päällikkö toisti ohjeet ja jatkoi, että Jugoslavian maalupa löytyy seuraavana päivänä Münchenin lentokentältä. Pyysin liittämään lupalähetykseen myös kassillisen rahaa, koska edelliseltä Jugoslavian reissulta oli vielä hyvässä muistissa, että sitä kuluu melko paljon tankkauksiin ynnä muuhun Jugoslavian kierroksella ja loppumatkasta voi alkaa nälkäkin kurnia jos kukkaro käy kovin kevyeksi.

"Sitten hän terästäytyi ja kysyi miksi minun Saksan maaluvassani oli neljä leimaa. Yleensä tässä vaiheessa reissua siinä ei pitänyt olla kuin kaksi, eikä milloinkaan neljää enempää."

Lupa ja rahat löytyivät seuraavana päivänä lentokentän rahtiterminaalista ja matka jatkui kohti Titon valtakuntaa. Muutaman päivän päästä saavuin jälleen Itävallan ja Länsi-Saksan valtakunnan rajalle Salzburgissa, tällä kertaa aamuyöllä ja pakastemarjakuorma päällä.

Siellä kävi niin kuin olin vähän uumoillutkin. Itävallan tullissa kaikki oli ok, mutta saksalainen tullimies tokaisi ensi sanoikseen paperikasani nähtyään: ”Grenzpolizei”, ja osoitteli tullikentän toisella puolella olevaa pientä koppia. Minä tassuttelin herra rajapoliisin luokse. Tämä oli hieman uninen ja pitkästyneen oloinen (kuka ei olisi, kun joutuu istumaan yksinään pienessä kopissa keskellä yötä vailla mitään tekemistä).

Hän kuitenkin piristyi, kun astelin sisälle ja piristyi vielä huomattavasti lisää, kun huomasi, että olen Suomesta. Olin hieman yllättynyt, kun poliisin ensimmäinen kysymys oli, että olenko käynyt Salpausselän kisoissa. Vastasin, että valitettavasti en. Hän kertoi käyvänsä siellä joka vuosi. Vietimmekin seuraavat viisi minuuttia keskustellen suomalaisen hiihdon ja mäkihypyn sen hetkisestä tilasta. Siis yhteisen sanavaraston tuomissa rajoissa.

Sitten hän terästäytyi ja kysyi miksi minun Saksan maaluvassani oli neljä leimaa. Yleensä tässä vaiheessa reissua siinä ei ollut kuin kaksi, eikä milloinkaan neljää enempää. Tällä kyseessä olevalla luvalla ei siis pitänyt olla enää mitään asiaa Länsi-Saksan valtakuntaan. Kerroin, että ylimääräiset kaksi leimaa johtuivat siitä, että olin purkanut kuorman Sveitsiin ja joutunut koukkaamaan tyhjänä Saksan kautta matkallani Jugoslaviaan lastaamaan.

”Mutta eihän silloin saa leimata lupaa, kun auto on tyhjä” totesi poliisimies. Kerroin, että olen aivan samaa mieltä, mutta toisaalta minulla ei ole mitään keinoja estää saksalaisia tullimiehiä leimaamasta matkalupaa tai mitään muutakaan paperia heidän niin halutessaan. Miekkonen mutisi jotain itsekseen; muista sanoista en paljoa saanut selvää, mutta ”Scheisse (paska)” toistui aika monta kertaa. Sitten hän käski minun mennä takaisin tulliin. Kysyin vielä, että tarvitsenko jonkun paperin todisteeksi. Et tarvitse, oli lyhyt vastaus. Toivotin kaverin vielä tervetulleeksi taas sinäkin talvena Lahteen hiihtourheilua seuraamaan ja sitten olikin jäähyväisten aika. Tullissa ei ollut enää ongelmia. Viides leima ilmestyi lupaan.

Puolitoista vuorokautta myöhemmin Travemünden satamassa ojensin taas paperikasani, matkalupa päällimmäisenä, tullimiehelle. Tämä vilkaisi kasaa ja totesi ”Grenzpolizei”. Kerroin, että olin jo käynyt lupaan liittyvät keskustelut edellisellä rajalla hiihtourheilusta kiinnostuneen poliisimiehen kanssa, joka oli muuten torunut saksalaisten tullimiesten toimintaa, kun on kyse tyhjien ajoneuvojen saksan lupien leimaamisesta. Tulli katseli minua hetken silmiin, iski kuudennen leiman lupaan ja törkkäsi paperit takaisin minulle.

Luvathan palautettiin aina liikenneministeriöön ja sieltä ne lopulta ymmärtääkseni palautuivat Saksan valtiolle lupakiintiöiden tarkastamista varten. Tiedä vaikka tämä harvinainen kuudella leimalla varustettu lupa koristaisi vieläkin kehystettynä jonkun saksalaisen viraston seinää. Onhan sitä saksalaisten tullimiesten toimesta virheellisesti leimailtu keikalla, jolla on kuljetettu kanamunia Suomesta Sveitsiin, raikasta vuoristoilmaa Sveitsistä Jugoslaviaan ja viimeiseksi paluukuormana pakastemansikoita Jugoslaviasta Suomeen.