13.10.2025 | LVM - Tiedote
Hallituksen esitysluonnoksen tavoitteena on tarkentaa tieliikenteen kabotaasia koskevaa EU-sääntelyä, jotta sääntöjen noudattaminen ja valvominen olisi helpompaa. Lisäksi lakimuutoksilla edistettäisiin vaihtoehtoisella polttoaineella toimivien, kokonaismassaltaan enintään 4 250 kg ajoneuvojen käyttöä.
Ministeriö on keväällä 2025 arvioinut laajasti kuljetusalaan vaikuttavia sääntelytoimia, joilla olisi mahdollista parantaa kuljetusalan toimintaedellytyksiä.
Hallituksen esitysluonnoksessa muutettaisiin liikenteen palveluista annetun lain maanteiden kabotaasiliikennettä koskevaa sääntelyä ja sen rikkomisesta koituvia seuraamuksia. Kabotaasi tarkoittaa toiseen valtioon sijoittautuneen yrityksen ajoneuvolla toisessa valtiossa suorittamia sisäisiä kuljetuksia. Tavoitteena on tarkentaa kansallista sääntelyä niin, että sääntöjen noudattaminen on selkeää ja valvonta tehokasta.
Esityksellä muutettaisiin ajokorttilain ajokorttiluokkia koskevaa sääntelyä painavampien, vaihtoehtoisilla polttoaineilla toimivien ajoneuvojen kuljettamisen osalta. Muutoksen myötä henkilöauton ajokortti oikeuttaisi kuljettamaan enintään 4250 kg painavaa ajoneuvoa, edellyttäen että ajoneuvo toimii vaihtoehtoisella polttoaineella ja B-luokan ajokortti on myönnetty vähintään kaksi vuotta aiemmin. Vastaava muutos tehtäisiin myös BE-ajokorttiluokkaan, vaihtoehtoisella polttoaineella toimivan vetoauton osalta. Tällaisia ajoneuvoja koskevan ajo- ja lepoaikapoikkeuksen käyttöönottamiseksi muutettaisiin myös valtioneuvoston asetusta ajopiirturikorttien myöntämisestä ja poikkeuksista ajopiirturin käytössä.
Lisäksi esityksellä muutettaisiin ajokokeen vastaanottajan vaatimuksia ja sakon täytäntöönpanoa koskevia lakeja. Muutoksilla edistettäisiin työvoiman ja kuljettajatutkintojen saatavuutta lähivuosina sekä mahdollistettaisiin uusien seuraamusmaksujen määrääminen kabotaasiliikennettä koskevan sääntelyn rikkomisesta ja kuljettajatodistuksen hankkimisen laiminlyönnistä.
Lausunnon hallituksen esitysluonnoksesta voi antaa osoitteessa Lausuntopalvelu.fi. Lausuntoaika päättyy 19.11.2025. Lausuntokierroksella saatu palaute otetaan huomioon, kun lain valmistelu liikenne- ja viestintäministeriössä jatkuu.
Hankkeen toimikausi päättyy kesäkuussa 2026. Lakimuutosten voimaantulo riippuu uuden ajokorttidirektiivin hyväksymisajankohdasta.
Lisätietoja:
liikenneneuvos Veli-Matti Syrjänen, p. 0295 342 124, veli-matti.syrjanen@gov.fi
erityisasiantuntija Saara Louko, p. 0294 342 048, saara.louko@gov.fi (ajokorttisääntely)
Lausuntopalvelu.fi: Lausuntopyyntö hallituksen esitysluonnoksesta laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (Kuljetusalan sääntelytoimet)
Valtioneuvoston hankeikkuna: Hallituksen esitys laeiksi liikenteen palveluista annetun lain ja ajokorttilain muuttamisesta (LVM029:00/2025)
Tiedote 17.6.2025: Säädöshanke: Sääntelytoimia kuljetusalan toimintaedellytysten parantamiseksi
Lähde: Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Iveco
15.2.2026 |
Liikenteessä
14.2.2026 |
Liikenteessä
#Liikenteessä#Akku#Talviautoilu
13.2.2026 |
Liikenteessä
#Liikenneturvallisuus#VTT
12.2.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Julkinen liikenne#Linja-auto
11.2.2026 |
Liikenteessä
#Gasum#Kaasutankkaus#Biokaasu
11.2.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Liikenneonnettomuus
11.2.2026 |
Liikenteessä
#Renkaat#Kierrätys#Kiertotalous
9.2.2026 |
Liikenteessä
#Renault Trucks#Raskas liikenne
3.2.2026 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Talvikunnossapito
2.2.2026 |
Liikenteessä
#Liikenteessä#Renault#Esittelyssä
31.1.2026 |
Liikenteessä
#Henkilöautojen rekisteröinnit#Polestar
29.1.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Traficom#Kuorman varmistus
29.1.2026 | Eerik Ahola
Liikenteessä
#Sähköautoilu#Talviautoilu
27.1.2026 |
Tiedotteet
#Traficom
26.1.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Liikenneonnettomuus#Jalankulkija
26.1.2026 |
Liikenteessä
#Julkinen liikenne#Joukkoliikenne
24.1.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Liikennevalvonta#Ylinopeus
23.1.2026 |
Liikenteessä
#Talous#Liikenteessä#Talvirenkaat
22.1.2026 |
Tiedotteet
#DHL#Raskas liikenne
20.1.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#SKAL
19.1.2026 |
Liikenteessä
#Continental#Talviautoilu#Rengaspaineet
15.1.2026 |
Liikenteessä
#Liikenteessä#Autoalan keskusliitto#Työsuhdeauto
14.1.2026 |
Blogi
#Ulkomaanliikenne#Vanhan tien aikaan
14.1.2026 | Jarkko Nisula
Liikenteessä
#Liikenne#Tilastot
10.1.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Liikenne- ja viestintäministeriö
1.1.2026 |
Liikenteessä
#Talous#Sähkö#Lataus
31.12.2025 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Päästölaskenta
26.12.2025 |
Liikenteessä
#Liikenteessä#Porsche#Esittelyssä
25.12.2025 |
Liikenteessä
#Liikenteessä#Raskas liikenne#SKAL
21.12.2025 |
Liikenteessä
#Liikenneturvallisuus#Poliisi
19.12.2025 |
Liikenteessä
#Liikenteessä#Turvallisuus#Operaatio lumihiutale
18.12.2025 |
Liikenteessä
#Liikenteessä#Mercedes-Benz#Turvallisuus
18.12.2025 |
Liikenteessä
#Mercedes-Benz#Sähköauto#Esittelyssä
17.12.2025 |
Liikenteessä
#Talous#Liikenteessä#Sähkö
16.12.2025 |
Liikenteessä
#Poliisi#Verohallinto#Taksivalvonta
16.12.2025 |
Liikenteessä
#Poliisi#Tehovalvonta
12.12.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Kelirikko#Teiden kunnossapito
10.12.2025 |
Liikenteessä
#Latauspiste#Plugit
6.12.2025 |
Liikenteessä
#Rekisteröinti#Työsuhdeauto
3.12.2025 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Raakapuukuljetus
2.12.2025 |
Tiedotteet
#Tasoristeys#Väylävirasto
2.12.2025 |
Tiedotteet
#Taksi#LVM#Liikenne- ja viestintäministeriö
2.12.2025 |
Liikenteessä
#Julkinen liikenne
26.11.2025 |
Liikenteessä
#Talous#Poliisi#Taksivalvonta
25.11.2025 |
Liikenteessä
#Poliisi#Tehovalvonta
25.11.2025 |
Liikenteessä
#Liikenteessä#Sähkö#Hyötyajoneuvo
24.11.2025 |
Liikenteessä
#Liikenteessä#Liikennekuolema#Tilastokeskus
24.11.2025 |
Liikenteessä
#Autoliitto#Katsastus
23.11.2025 |
Liikenteessä
#Liikenteessä#Turvallisuus#Talvi
22.11.2025 |
Liikenteessä
#Liikenteessä#Sähkö#Tekoäly
21.11.2025 |
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.