2.7.2025 | LVM - Tiedote
Esityksessä ehdotetaan, että valtio maksaisi romutuspalkkiota 2500 euroa, kun uutena hankittu auto on nollapäästöinen, eli sen käyttövoimana on joko sähkö tai vety, ja 2000 euroa, kun uutena hankitun auton käyttövoimana on jokin muu ja sen hiilidioksidipäästöt ovat enintään 140 g/km.
Romutuspalkkion myöntämisen edellytyksenä olisi, että yhtä uutta henkilöautoa vastaan toimitetaan yksi vähintään 10 vuotta vanha auto romutettavaksi.
Esityksen mukaan sekä romutetun että uuden auton omistajan tai haltijan tulisi olla sama henkilö. Romutettavan auton olisi lisäksi täytynyt olla liikennekäytössä ja uuden auton ostajan omistuksessa tai pääasiallisessa käytössä vähintään 12 kuukautta välittömästi ennen romutusta.
Ehdotetun lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2026. Romutuspalkkiota voisi hakea lain voimaantultua takautuvasti 1.10.2025 alkaen laissa säädellyin ehdoin.
Romutuspalkkiokampanja loppuisi 31.12.2027 tai kun siihen varattu määräraha loppuu. Esitysluonnoksen mukaan valtion varoista varattaisiin romutuspalkkioon yhteensä 20 miljoonaa euroa käytettäväksi vuosina 2026–2027.
Romutuspalkkiota koskevien hakemusten käsittelystä ja romutuspalkkion myöntämisestä vastaisi Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.
Aiempien vuosien romutuspalkkioista ja muista autokannan uusiutumiseen vaikuttavista toimista huolimatta henkilöautokannan keski-ikä on jatkanut Suomessa nousuaan yhtäjaksoisesti vuodesta 2007 alkaen.
Vuonna 2024 liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä oli noin 13,6 vuotta, mikä on kaikkien aikojen korkein luku Suomessa.
Romutuspalkkiokampanjalla tullaan vähentämään liikenteen päästöjä, parantamaan liikenneturvallisuutta ja uudistamaan autokantaa teknologianeutraalisti.
Lausunnon hallituksen lakiesityksestä voi antaa osoitteessa Lausuntopalvelu.fi. Lausuntoaika päättyy 5.8.2025. Lausuntokierrokselta saatu palaute otetaan huomioon, kun lain valmistelu liikenne- ja viestintäministeriössä jatkuu.
Esitys liittyy valtion vuoden 2026 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2026. Romutuspalkkiota voisi hakea lain voimaantultua takautuvasti 1.10.2025 alkaen laissa säädellyin ehdoin.
Lisätietoja:
ministeri Ranteen erityisavustaja Tuomas Sorsa,
p. 0295 342 012, tuomas.sorsa@gov.fi
erityisasiantuntija Anu Aavamäki-Tortosa, p. 0295 342 026, anu.aavamaki-tortosa@gov.fi (3.7.2025 asti)
erityisasiantuntija Sara Österberg, p. 0295 342 041, sara.osterberg@gov.fi (4.–8.7.2025)
Lausuntopalvelu.fi: Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi määräaikaisesta henkilöautojen romutuspalkkiosta (VN/20572/2025)
Valtioneuvoston hankeikkuna: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi määräaikaisesta henkilöautojen romutuspalkkiosta (LVM031:00/2025)
Lähde: LVM tiedote
Liikenteessä
#Liikenneonnettomuus#Mopoilija#Kuorma-auto
3.9.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Kuljetusyritys
2.9.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Liikenneonnettomuus#Koulubussi
1.9.2026 |
Tiedotteet
#Tietyö#Väylävirasto
31.8.2026 |
Liikenteessä
#Raskas kalusto#Nosturi
27.8.2026 |
Uutiset
#Raskas liikenne#Ammattipätevyys
25.8.2026 | Erkki Heiskanen
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Kaasu#Linja-auto
12.8.2026 |
Liikenteessä
#Liikenneonnettomuus#Raskas liikenne
5.8.2026 |
Liikenteessä
#Liikenneturvallisuus#Autoliitto#Ajokunto
24.7.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Liikenneonnettomuus#Raskas liikenne
23.7.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Liiketoimintakauppa
20.7.2026 |
Liikenteessä
#Autonominen liikenne#Nysse
10.7.2026 |
Tiedotteet
#Traficom#Ajokortti
7.7.2026 |
Liikenteessä
#Henkilöliikenne#Joukkoliikenne
2.7.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Viranomaisyhteistyö
30.6.2026 |
Tiedotteet
#Hailuoto#Väylävirasto
23.6.2026 |
Tiedotteet
#Autonominen liikenne#EU#LVM
22.6.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Sähkörekka
21.6.2026 |
Uutiset
#Tulli#Ulkomaanmatkailu
20.6.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Valvonta#Juhannusliikenne
19.6.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#St1#Kaasuasema
17.6.2026 |
Käytämme evästeitä ja muita tunnisteita mainosten personointiin sekä parantaaksemme käyttökokemustasi. Evästeitä käytetään sekä personoidun että personoimattoman mainonnan näyttämiseen.
Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| kuljettajaSID | www.kuljettaja.fi | 1 tunti |
| __cf_bm | .twitter.com | 1 tunti |
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _gcl_au | .kuljettaja.fi | 3 kk |
| __Secure-YNID | .youtube.com | 6 kk |
| YSC | .youtube.com | istunto |
| VISITOR_INFO1_LIVE | .youtube.com | 6 kk |
| VISITOR_PRIVACY_METADATA | .youtube.com | 6 kk |
| __Secure-ROLLOUT_TOKEN | .youtube.com | 6 kk |
| test_cookie | .doubleclick.net | 1 tunti |
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _ga | .kuljettaja.fi | 13 kk |
| _ga_3KFVKS76NB | .kuljettaja.fi | 13 kk |