30.12.2022 | Jarkko Nisula
Tullimies hämmästeli hetken papereitani ja alkoi etsiä hyllystä passitusasiakirjaa. Sellaista ei meinannut millään löytyä. Olin juuri sanomassa, että voin kyllä hakea sellaisen autosta, kun oikea paperi löytyi. Tulli lueskeli paperia jonkun aikaa ja huikkasi kaverinsa apuun. Tämäkään ei ollut aikoihin moista paperia täyttänyt. Kurkin kavereiden olkapäiden yli ja huomasin yläkulmassa järjestysnumeron 4. Siis vasta neljäs passi siinä tullissa koko vuonna... Kysyin voisinko olla avuksi, kun täyttelen kyseisiä papereita harvasen viikko, tosin yleensä tuontikuormista. Saimmekin kolmistaan asiakirjan täytettyä ja pääsin vielä yöksi kotiin Forssaan.
Uudenvuoden aattoiltana oli laivapaikka Turusta Tukholmaan ja seuraavan vuoden tammikuun toisen päivän aamuna mietiskelin kevyessä lumisateessa pienellä kylälaiturilla Malmön ja Göteborgin välimaastossa, että mitenhän nämä tavarat siirtyvät kaukana lahdella seisovan suomalaisen rahtilaivan kyytiin.
Viimein puksutti niemen takaa pieni alus, joka osoittautui hinaajaksi. Hinaaja kiinnittyi kyläsataman laituriin ja Kippari-Kalle, joka oli samalla sekä aluksen kapteeni että ainoa miehistön jäsen huuteli minulle, että minulla on varmaan muonaa suomalaisalukselle. Vastasin myöntävästi ja ajattelin samalla, että mitähän tästä seuraa. Kippari kampesi itsensä aluksestaan kaijalle ja hänen ohjeidensa mukaan peruutin vetäjän mahdollisimman lähelle vedenrajaa. Kaikki muonat olivat onneksi vetäjässä. Kärryn olin jättänyt läheisen huoltoaseman pihalle.
Auto siis seisoi kaijalla takaovet auki perä merelle päin. Lunta satoi pikkuhiljaa ja oli muutama aste pakkasta. Kaveri meni takaisin paattiinsa ja alkoi herätellä kannella olevaa pientä nosturia henkiin. Kun pilkki oli toimintakunnossa, kiinnitti hän vaijerin päähän nostohaarukan eli palettien nostamiseen tarkoitettu hökytyksen jossa oli trukinpiikit. Kyselin, että meinaatko, että ruoat nostellaan tuolla hinaajan kannelle lumisateeseen ja pakkaseen? Vastaus oli, että kyllä. Kerroin, että ainakin salaatit, joiden oikeaa kuljetuslämpötilaa olin vahtinut jo muutaman päivän, paleltuisivat pilalle hetkessä. Vastaus oli, että ei hätää, hän vetää pressun niiden suojaksi. Sanoin, että tee niin, mutta rahtikirjaan tehdään kyllä siitä varauma. Tämä sopi kaverille ja aloitimme tavaran siirtämisen.
Ensimmäiset paletit irtosivat melko helposti auton perästä meren päälle kiikkumaan ja siitä edelleen hinaajan kannelle, mutta mitä enemmän aikaa kului, sitä hankalammaksi homma meni. Paletit täytyi vetää vaijerilla lavan perälle ja sitten taas nostaa nostohaarukalla rantavesien yli hinaajan kannelle. Useammin kuin kerran olin jo aivan varma, että hyvässä heiluriliikkeessä olevat lavat päätyvät mereen, mutta kuin ihmeen kaupalla ne kaikki olivat lopulta paatin kannella.
Sain nimet papereihin ja lähdin yrittämään jyrkkää ja jäistä autonlevyistä kärrypolkua ylös tästä niin kutsutusta satamasta. Yhden persmäen jälkeen sekin onnistui. Olisi kyllä voinut olla mielenkiintoista seurata kuinka muonat saatiin hinaajan kannelta laivaan, mutta jotenkin tuntui, että olin saanut oman annokseni laivamuonituksesta sille aamulle. Uuden vuoden työt oli kuitenkin saatu onnellisesti alkuun.