Kuljettajat vastaan publikaanit - Vanhan tien aikaan

Nuorena poikana 80-luvulla kauppa kävi ja tavara kulki nykyisellä EU-alueella. Usein vaan autonkuljettajasta tuntui, että eri maiden publikaaneilla oli yhteinen tavoite: hankaloittaa tavaran liikkumista. Esimerkiksi polttoainemääriä vahdittiin haukan tavoin valtakuntien rajoilla.

Etenkin ranskalaiset ja espanjalaiset tullimiehet olivat keskittyneet lahjuksien keräämiseen, kun taas saksalaiset ja itävaltalaiset (varsinkin yhteisillä rajoillaan) pilkun viilaamiseen. Kampoihinhan se autonkuljettaja tällaisen kohtelun edessä pistää. Tämä johtikin hieman samankaltaiseen tilanteeseen kuin dopingvalvonnassa on nykyään. Aina joskus joku jossakin hiukkasen kärähti, mutta pääasiassa tulli oli aina ainakin yhden askeleen perässä.

"Ihmisen mielikuvitus on joskus ehtymätön, kun täytyy saada työt hoidettua..."

Esimerkiksi Italian maaluvat olivat jatkuvasti kortilla. Tavaraa kuitenkin riitti ja myös ajettiin hirveällä kiireellä. Itävallan ja Italian rajalla Brennerossa kehittyikin uusi taiteen laji nimeltä ”kuinka päästä Italiaan ilman lupaa”.

Ihmisen mielikuvitus on joskus ehtymätön, kun täytyy saada työt hoidettua. Uhkailu ja kiristys eivät toimineet viranomaisten kanssa, mutta lahjonta ja harhautus sen sijaan kylläkin.

Rahan voimalla joskus saattoi maa vaihtua; se oli sitä lahjontaa. Harhautusta taas oli esimerkiksi se, että kun syystä tai toisesta hollantilaisilta ei Brennerossa yleensä kysytty maalupaa, niin oppi-isät opettivat hätätilanteessa naamioitumaan hollantilaiseksi. Sellainen hätätilanne iskikin pari kertaa ja Italian tullin arkistoista saattaakin vielä löytyä Titoli-lappuja, joissa lukee allekirjoituksen kohdalla: ”Jar van Nisu, NL”.

Tällä Titoli-kaavakkeella Italialaiset muuten kontrolloivat polttoaineen vientiä maasta. Italiassa oli siihen aikaan Läntisen Euroopan halvin diesel, eivätkä he halunneet ulkomaisten kuorma-autojen vievät sitä tankeissaan maasta pois yhtään enempää kuin olivat maahan tuoneet. Siinä autonkuljettaja näki tietysti uuden haasteen.

Ainakin muutamilla meistä taisi olla tapana kirjoittaa Italiaan sisään mennessä Titoliin I00 l, hundert liter. Maasta lähtiessä täydennettiin kirjoitusta hieman ja saatiin 400, vier hundert liter. Piti vain lisätä ykköseen nelosen sakara ja sana ”vier” sanan hundert eteen ja ehdottomasti samalla kynällä kuin mitä oli mennessä käyttänyt. Ja naftaa sai heti olla tankissa 300 litraa enemmän kuin maahan mennessä.

Esimerkiksi Itävaltaan taas ei saanut tuoda polttoainetta enempää kuin oli edellisellä kerralla vienyt maasta pois . Siellä kun oli läntisen Euroopan kallein diesel ja itävaltalaiset halusivat jokaisen maan läpi Saksasta Italiaan tai toiseen suuntaan ajavan tankkaavan aina vähintään sen 40- 50 litraa, minkä verran he olivat laskeneet autojen kuluttavan 110 km matkalla rajalta rajalle. Ymmärtääkseni itävaltalaiset vaativat tankaamista saadakseen jotain tuottoa transito-liikenteestä.

Paperisilla kaavakkeilla näitäkin määräyksiä tullin toimesta vahdittiin, mutta jotkut kuljettajat olivat kehittäneet tähänkin niin mielikuvituksellisia useampien kaavakkeiden yhtäaikaiseen käyttöön perustuvia ”Itävallan kansallisten polttoainemääräysten kiertämisen” mahdollistavia järjestelmiä, että niitä tuskin pystyisi edes nykyinen tekoäly täysin ymmärtämään. Eikä siihen tahtonut itävaltalaisen tullimiehenkään ymmärrys aina riittää.

Joskus yöaikaan ajellessa aika kuluikin rattoisasti seuraavan päivän koiruuksia suunnitellessa. Sujuvan liikennöinnin nimissä tietysti…