16.10.2024 | Autotoday
Pelastusala kokoontuu keskiviikkona 16.10.2024 klo 18.00–18.05 ympäri Suomen mielenilmaisuun turvallisemman liikenteen puolesta.
Pelastusalan edustajat pysähtyvät viideksi minuutiksi hiljaiseen mielenilmaisuun paloasemien pihoille ja turvalliseen paikkaan liikenneväylien varrelle eri puolilla Suomea ja maailmaa keskiviikkona 16.10. kello 18.
Tilaisuudella kunnioitetaan kollegamme Mikko Saastamoisen muistoa ja hänen merkittävää elämäntyötään liikenneturvallisuuden ja tieliikennepelastamisen kehittäjänä sekä Suomessa että ulkomailla. Mikko menehtyi traagisesti 1.10.2024 pyörälenkillään yliajon johdosta. Kuljettajaa epäillään tällä hetkellä neljästä rikoksesta, muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Mielenilmaisun tavoitteena on kiinnittää yhteiskunnallista huomiota liikenneturvallisuuden parantamiseen ja etenkin päihtyneiden kuskien aiheuttamiin riskeihin. Alkoholismi on sairaus, mutta rattijuopumus on valinta. Älä koskaan lähde päihteiden vaikutuksen alaisena liikenteeseen ja estä myös muita tekemästä niin.
Sosiaalisessa mediassa mielenilmaus näkyy tunnisteilla #TurvallisemmanLiikenteenPuolesta ja #ForSaferRoads.
Lähde: Autotoday | Clas von Bell
Uutiset
#Autokauppa#Autoilu
19.3.2025 |
Uutiset
#Turvallisuus#Liikenneturva
18.3.2025 |
Uutiset
#Poliisi#Kuolonkolari
10.3.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Poliisi#Ulosajo
10.3.2025 |
Uutiset
#Hybridi-auto#Volkswagen
8.3.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Poliisi#Taksi
25.2.2025 |
Uutiset
#Raskas liikenne#Sähkökuorma-auto
25.2.2025 |
Uutiset
#Liikenteessä#Turvallisuus
21.2.2025 |
Uutiset
#Harrasteautoilu#Huutokauppa
20.2.2025 |
Uutiset
#Raskas liikenne#Talous#SKAL
18.2.2025 |
Uutiset
#Raskas liikenne#Turvallisuus
14.2.2025 | Erkki Heiskanen
Uutiset
#Liikenneturvallisuus#Heijastin
11.2.2025 | Jarmo Tukiainen
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.