25.6.2024 | Autotoday
Tienpientareiden niittotyöt ovat jälleen käynnistyneet Uudenmaan ELY-keskuksen alueella osana tienpidon huoltotöitä. Niittojen tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta, edistää ojien toimivuutta ja ylläpitää siistiä liikenneympäristöä.
ELY-keskuksen kunnossapitovastaava Henri Aaltonen korostaa, että niittojen merkitys liikenneturvallisuudelle on suuri.
”Erityisesti liittymissä kasvusto saattaa aiheuttaa vaaratilanteita, kun se muodostaa näkemäesteen. Siksi niitot ovat tärkeitä turvallisuuden kannalta. Haasteita niittotöihin liittyy erityisesti vilkkaasti liikennöidyillä teillä, joissa suuret liikennemäärät vaativat työn ajoittamista yöaikaan.”
Niittotyöt aloitetaan koneellisesti traktoria ja niittomurskainta käyttäen. Viimeistelytyöt, kuten kaiteiden alta niittäminen, suoritetaan trimmeröimällä. Työt ajoitetaan alueittain ja hoitourakoittain. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla niitot aloitettiin runsas viikko sitten, kun taas pohjoisemmassa osassa Uudenmaan Elyn aluetta työt käynnistyivät myöhemmin tämän kuun aikana.
Tienpientareiden niittotöissä otetaan huomioon eri teiden hoitoluokat, ja tavoitteena on vähentää väylänpidon ja liikenteen haittavaikutuksia luonnon monimuotoisuudelle.
”Niitot toteutetaan taloudellisesti, ja mahdollisuudet räätälöidä tieosuuksien niittoajankohtia tienvarsikasvillisuuden kukkimisajankohtien mukaan ovat hyvin pienet. Muutamilla tieosuuksilla uhanalaisten kasvilajien säilymistä pyritään edistämään niittorajoituksilla. Vuosittain toistettu niitto lisää joka tapauksessa kasvillisuuden monimuotoisuutta,” Aaltonen kertoo.
Autoilijoiden on tärkeää hiljentää nopeutta ja noudattaa erityistä varovaisuutta niittotöiden lähellä liikenneturvallisuuden varmistamiseksi. Ely-keskus valvoo ja seuraa tienpientareiden niittotöiden laatua projektipäälliköiden ja konsulttien toimesta.
Jos asukkaan vieressä valtion mailla kasvaa haitallisia vieraslajeja, kuten lupiineja, niiden poistaminen vaatii viranomaisen luvan ja voimassa olevan tieturvakortin. Haitallisten vieraslajien esiintymistä voi ilmoittaa Tieliikennekeskuksen tienkäyttäjän linjalle numeroon 0200 2100 tai liikenteen asiakaspalvelun kautta.
Tienpientareiden siivoaminen kuuluu teiden kunnossapitourakoille, mutta urakoitsijat voivat antaa tehtävän esimerkiksi urheiluseuroille tai koululaisryhmille. Lisäksi vapaaehtoiset yksityishenkilöt järjestävät toisinaan siivoustalkoita.
Uudenmaan ELY-keskus vastaa liikenneasioista Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen maakuntien alueilla.
Lähde: Autotoday | Clas von Bell
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Lue lisää evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteesta.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.