24.10.2024 | LVM - Tiedote
Kesäaika päättyy ja talvi- eli normaaliaikaan palataan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään tunti taaksepäin ensi sunnuntaina 27.10.2024 aamuyöllä klo 4.
Kelloja siirretään kaikissa EU:n jäsenmaissa samoina päivinä ja samalla kellonlyömällä. Samanaikaisuus on tärkeää esimerkiksi kansainvälisen juna- ja lentoliikenteen vuoksi. Kelloja siirretään aina maaliskuun ja lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Sunnuntain aamuyö on valittu siirtymisen ajankohdaksi siksi, että liikenne on silloin vähäisintä ja kellojen siirtely aiheuttaa vähiten haittaa.
Suomessa on noudatettu kesä- ja normaaliaikaa pysyvästi vuodesta 1981 lähtien. Kesä- ja talviaikaan siirtyminen on yhtenäinen käytäntö Euroopan unionissa.
Euroopan komissio ehdotti vuonna 2018, että EU:ssa luovuttaisiin kaksi kertaa vuodessa tapahtuvasta kellojen siirrosta. Komission ehdotuksen alkuperäinen tavoiteaikataulu ei kuitenkaan ole toteutunut.
Euroopan parlamentti äänesti keväällä 2019 kellonajan siirron lopettamisen puolesta ja esitti, että kelloja siirrettäisiin viimeisen kerran vuonna 2021. Ehdotus kuitenkin odottaa edelleen EU:n neuvoston käsittelyä, sillä neuvosto ja parlamentti päättävät asiasta yhteisesti. Kaikki jäsenmaat eivät ole muodostaneet asiasta kantaansa, mikä on edellytys neuvoston käsittelylle. Asian käsittely neuvostossa on toistaiseksi pysähtynyt.
Lisätietoja:
yksikön johtaja Maria Rautavirta, p. 040 718 5975, maria.rautavirta@gov.fi
Valtioneuvoston hankeikkuna: Kellonajan siirrosta luopuminen / kesäaika, talviaika (LVM070:00/2018)
Lähde: LVM tiedote
Tiedotteet
#Liikenneturvallisuus#LVM
27.10.2025 |
Tiedotteet
#Nopeusrajoitus#Talviajo
27.10.2025 |
Tiedotteet
#Renkaanvaihto#Talvirenkaat
24.10.2025 |
Tiedotteet
#Nuori kuljettaja#EU#Ajokortti
22.10.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Rataturvallisuus
16.10.2025 |
Tiedotteet
#Kaukokiito#Ilmastotyö
14.10.2025 |
Tiedotteet
#Traficom#Raideliikenne
13.10.2025 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Taukopaikka#AKT
9.10.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Siltakorjaus
2.10.2025 |
Tiedotteet
#DHL#Sisälogistiikka#Raskas liikenne
29.9.2025 |
Tiedotteet
#LVM#Digitalisaatio
25.9.2025 |
Tiedotteet
#Traficom#Katsastus#Ajovarma
22.9.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Rataturvallisuus
18.9.2025 |
Tiedotteet
#Talous#Raskas liikenne
17.9.2025 |
Tiedotteet
#Taksi#Taksiturvallisuus#Liikenteessä
12.9.2025 |
Tiedotteet
#Liikenneturvallisuus#Rattijuoppo#Alkolukko
12.9.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Junaliikenne#Rataturvallisuus
30.8.2025 |
Tiedotteet
#Liikenneonnettomuus#Tilastokeskus
21.8.2025 |
Tiedotteet
#Tietyö#Tunneli#Liikennejärjestely
21.6.2025 |
Tiedotteet
#Kempower#Sähkökuorma-auto#Latausasema
19.6.2025 |
Tiedotteet
#Ansiomitali#Tunnustus
17.6.2025 |
Tiedotteet
#ELY-keskus#Niittotyö#Teiden kunnossapito
13.6.2025 |
Tiedotteet
#Turvallisuus#Autoilu#Tasoristeys
12.6.2025 |
Tiedotteet
#Polttoaine#Huoltoasema#St1
9.6.2025 |
Tiedotteet
#Liikenteessä#Traficom#Ajokortti#Iäkäs kuljettaja
29.5.2025 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#ELY-keskus#Tietyö
22.5.2025 |
Tiedotteet
#Julkinen liikenne#Linja-auto#Vastuullisuus
18.5.2025 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Vaarallisten aineiden kuljetus
10.5.2025 |
Tiedotteet
#Liikenne- ja viestintäministeriö#LVM
25.4.2025 |
Tiedotteet
#Traficom#Turvallisuus
29.3.2025 |
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.