Kaunis kallo - Vanhan tien aikaan

Loppupuolella ulkomaankuljettajan uraa alkoivat poskiontelot, jotka sitten myöhemmin leikattiin, vaivata todenteolla. Jouduin usein hakemaan antibiootteja tähän vaivaan milloin mistäkin. Jos ei Saksasta, niin sitten vaikka Luxembourgista tai Belgiasta.

Kerran oli tilanne taas päällä, kun olin Antwerpeniin menossa. Soitin etukäteen Merimieskirkolle ja sieltä minulle varattiin aika kirkon vieressä olevaan merimiesten lääkärikeskukseen. Se oli muuten siitä hyvä paikka, että sieltä sai aina kunnon tropit. Jos ei henki lähtenyt, niin sitten parani. Välimuotoja ei ollut koska lähes kaikki asiakkaat häipyivät vastaanotolta kuukausiksi merille.

"Mietin kovasti olisiko tohtorilla vastaanottohuoneen vanhoissa kaapeissa ollut luurankoja."

Pääsin onnellisesti tohtorin vastaanotolle, joka hetken katseltuaan ja kuunneltuaan passitti hän minut kirkon toisella puolella olevalle vastaanotolle, jossa oli määrä ottaa röntgenkuvat kallostani.

Tämä röntgenkuvaamo olikin melkoinen kokemus. Kuvat ottanut lähes 150 cm pituinen valkoisessa takissaan tepsutellut ”lääkäri” oli ulkonäöstä päätellen jo ajat sitten ohittanut 70 vuoden rajapyykin ja muutenkin tuntui klinikalla aika pysähtyneen. Mietin kovasti olisiko tohtorilla vastaanottohuoneen vanhoissa kaapeissa ollut luurankoja.

Kaikesta huolimatta pääsin elävänä ulos ja sain vielä mukaan röntgenkuvat päästäni. Sitten tassuttelin takaisin kirkon toiselle puolelle tämän merimieslääkärin pakeille kuulemaan tuomioni.

Hän katsoi hetken kuvia ja totesi: Kaunis kallo, mutta ei siellä mitään ole…