Katso vakuutusyhtiön ohjeet kuinka toimia, jos auto jättää tielle! | Kuljettaja.fi
Artikkelit | Uutiset
#Hinaus#Liikenteessä#Turvallisuus

Katso vakuutusyhtiön ohjeet kuinka toimia, jos auto jättää tielle!

9.11.2022 | Autotoday

Kuva: Matti Sulanto

Tekninen vika, huolimattomuus tai esimerkiksi kova pakkanen voi saada auton hyytymään tienvarteen. Vakuutusyhtiöt korvaavat vuosittain hinauksia mitä moninaisimmista syistä.

LähiTapiola kokosi neuvoja, kuinka voi toimia, jos esimerkiksi auton polttoaine loppuu, ajoakku tyhjenee tai tankkiin on lirahtanut väärää polttoainetta. Pääsääntöisesti kannattaa kutsua ammattilainen apuun, sillä tee se itse -ratkaisuihin liittyy vahinkoriskejä.

Autojen käyttövoimista eli energian- ja voimanlähteistä puhutaan tällä hetkellä paljon. Harvemmin kuitenkaan siitä näkökulmasta, mitä tapahtuu, jos jotain menee pieleen.

Vakuutusyhtiöiden saamista vahinkoilmoituksista käy ilmi, että silloin tällöin matka keskeytyy – tai ei pääse alkuunkaan – energiaan liittyvistä syistä.

Esimerkiksi LähiTapiolan kaskovakuutuksesta korvataan nykyisin hinaus, jos matka keskeytyy polttoaineen tai ajoakun energian loppuessa henkilöautosta. Myös väärän polttoaineen tankkaukset ja käynnistysakkujen vikaantumiset aiheuttavat matkan keskeytymisiä.

"Yleisin syy matkan keskeytymiseen on jokin tekninen vika."

– Hinaukset ja muut autopalveluvahingot ovat yleisimpiä vakuutusyhtiöiden korvaamia kaskovahinkoja. Meidänkin asiakkaillamme matka keskeytyy syystä tai toisesta kymmeniätuhansia kertoja vuodessa. Yleisin syy matkan keskeytymiseen on jokin tekninen vika. Bensatankin tai sähköauton ajoakun tyhjeneminen on harvinaisempaa, mutta niinkin voi käydä. Talvisaikaan apua matkan jatkamiseen voi tarvita esimerkiksi ulosajoissa tai käynnistysakun simahtaessa, kertoo LähiTapiolan ajoneuvovakuutuksista vastaava kehityspäällikkö Henna Hellman.

LähiTapiolan korvauspalveluiden asiantuntija Matti Arvo kertoo, että tyypillisesti hinausten määrä lisääntyy, kun liikennettä on paljon tai ajokeli on hyvin huono. Talvella myös pakkanen rasittaa akkuja.

– Nykyautot ovat tekniikaltaan monimutkaisia ja herkkiä, joten tekninen vika voi johtua hyvin monesta syystä. Jos auton sähköjärjestelmään tulee vika tai jos auton akku tyhjenee, suosittelen kääntymään ammattilaisen puoleen, jotta vältytään lisävahingoilta, sanoo Arvo.

– Tähän vuodenaikaan on myös hyvä varautua siihen, että jos kulkupeli hyytyy, autossa ja tienvarressa voi tulla hyvin kylmä ja pimeä. Varataan siis liikenteeseen lämmintä palttoota, heijastinliivi ja esimerkiksi taskulamppu matkaan.

Tyhjenikö tankki tai sähköauton ajoakku? Varmista auton omat ohjeet

Jos bensiini- tai dieselautosta loppuu polttoaine, ei siinä useinkaan ole riskiä auton järjestelmien rikkoutumisesta. Tankkiin pitää vain saada lisää menovettä, jotta matka voi jatkua. Ladattavien hybridi- ja etenkin täyssähköautojen kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, jottei synny lisää vahinkoja, kertoo Matti Arvo.

– Auton käyttöoppaaseen ja valmistajan ohjeisiin kannattaa aina tutustua, ja tämä korostuu sähköautojen hinaustilanteissa. Monet autonvalmistajat ovat esimerkiksi ohjeistaneet, ettei sähköautoa saa hinata metriäkään, jolloin se kuuluu aina siirtää hinausauton lavalle. Sähköautoissa voi myös olla toiminto, joka kuuluu laittaa päälle, jotta autoa voidaan siirtää. Varmimmin tieto löytyy ohjekirjasta. Väärin toimiessa esimerkiksi auton voimansiirto tai sähkömoottorit voivat hinatessa vaurioitua, kertoo Arvo.

Kun hinauspalvelun asiantuntija saapuu paikalle, hän voi autoilijan kanssa katsoa, mikä olisi järkevin tai nopein tapa jatkaa matkaa. Tyypillisesti se on auton siirtäminen lähimmälle tankkaus- tai latauspaikalle. Tilanteen mukaan voidaan harkita myös esimerkiksi bensatankin nopeaa täydennystä tienlaidassa.

– Harvemmin tankki tai ajoakku onneksi täysin tyhjenee, mutta siihenkin on pitkien etäisyyksien maassa hyvä varautua. Talvisaikaan auton lämmitys ja raskaammat olosuhteet vievät enemmän energiaa, oli liikkeellä millä käyttövoimalla tahansa. Kulutusta voi seurata auton mittaristosta ja tietysti suunnitella tankkaus- ja lataustaukoja ennen matkaa.

Tankkasitko väärää polttoainetta? Älä käynnistä autoa vaan pyydä apua

LähiTapiolan tietoon tulee vuosittain satoja tapauksia, joissa auton tankkiin on päässyt vahingossa väärää polttoainetta. Jos esimerkiksi dieselautoon tankkaa bensaa, voi auton moottori- ja polttoainejärjestelmä käynnistäessä ja liikkeelle lähtiessä vaurioitua. Jos siis huomaa pumpulla tankanneensa väärästä pistoolista, kannattaa heti pyytää ammattilaiselta apua.

– Älä edes kytke käynnistysvirtaa tai käynnistä autoa, saati lähde ajamaan. Jos autolla lähtee liikkeelle sille soveltumattomalla polttoaineella, voi esimerkiksi polttoainepumppuun, suuttimiin ja suodattimiin tulla häiriöitä. Mahdollisten lisävahinkojen korjaaminen on paljon työläämpää kuin väärän polttoaineen poistaminen tankista. Suosittelen siis heti soittamaan hinaajan tai muuta apua paikalle, koska vahinkohan on jo tapahtunut, sanoo Arvo.

LähiTapiolan kaskovakuutuksesta korvataan auton siirto esimerkiksi korjaamolle, jos auton on vahingossa tankannut väärin. Autoon sopivan polttoaineen voi tarkistaa esimerkiksi ohjekirjasta tai polttoainetankin luukusta.

Simahtiko käynnistysakku? Älä ota riskejä apuvirran kanssa

Käynnistys- eli pikkuakulla viitataan 12-volttiseen akkuun, joka on perinteisesti löytynyt kaikista henkilöautoista. Täyssähkö- ja hybridiautoissa voi olla kaksi akkua: toinen auton tavanomaisiin toimintoihin ja toinen itse ajoon. Mallikohtaisesti autoissa on eroja.

Käynnistysakkua tarvitaan auton lukuisten sähköjärjestelmien hyödyntämiseen. Jo auton käynnistäminen ja esimerkiksi ovien avaaminen voi vaatia virtaa. Reissun päällä akku voi kuitenkin hyytyä esimerkiksi kovalla pakkasella tai jos ajot ovat viime aikoina jääneet vähiin.

– Käynnistysakku latautuu ajon aikana, mutta jos arjessa ajot jäävät järjestään lyhyiksi, saattaakin akku tyhjetä enemmän kuin täyttyä. Esimerkiksi talvisin työmatkalla akkua voivat verottaa niin käynnistys, radio, pyyhkimet kuin ikkunalasien ja penkkien lämmitys. Akun varauksen parantamiseksi voi silloin tällöin tehdä ylläpitolatauksen tai ajaa kerralla vähän pidemmän matkan – ja tietenkin vähentää tarpeettomien laitteiden käyttöä, sanoo Arvo.

Jos pikkuakku simahtaa eikä auto enää liikahda, Arvo suosittelee pyytämään osaavan henkilön apuun. Kaverin autosta ei kannata ottaa apuvirtaa kaapeleilla, ellei ole aivan varma, mitä tekee.

– Silloin tällöin näissäkin tilanteissa rikkoutuu autoja. Pahimmillaan kaapeleiden kanssa toimiessa voi tietysti tulla henkilövahinkojakin. Autot ovat nykyisin niin monimutkaisia, että kaapeleiden kanssa moni asia voi mennä pieleen. Osa valmistajista myös kieltää apuvirran antamisen toisesta autosta, muistuttaa Arvo.

LähiTapiolan kaskovakuutuksesta voidaan korvata auton hinaus esimerkiksi korjaamolle, jos matka on keskeytynyt käynnistysakkuun tulleen teknisen vian takia.

Näin voit varautua yllättäviin keskeytyksiin matkalla:

  • Hätätilanteessa soita aina 112. Jos tiellä on sattunut onnettomuus, jossa on loukkaantunut ihmisiä tai tarvitaan kiireellistä apua, soita yleiseen hätänumeroon 112.
  • Lataa puhelimeen ennalta 112 Suomi -sovellus, sillä sitä kautta apua soittamalla hätäkeskus saa suoraan onnettomuuspaikan sijaintitiedot.
  • Pidä turvavarusteet matkassa. Autosta tulee aina löytyä varoituskolmio, jolla voi varoittaa muita tienvarressa olevasta autosta. Muista onnettomuustilanteessa aina oma turvallisuutesi: tee itsesi näkyväksi esimerkiksi heijastinliivillä, heijastimilla tai otsa- tai taskulampulla. Autoon on hyvä pakata mukaan myös ensiapulaukku sekä talviliikenteeseen lämmintä vaatetta ja esimerkiksi pieni lumilapio.
  • Vakuutus on turvana vahingon sattuessa. Lakisääteisestä liikennevakuutuksesta korvataan liikenneonnettomuuksissa sattuneita henkilövahinkoja ja syyttömälle osapuolelle aiheutuneita omaisuusvahinkoja. Vapaaehtoisesta kaskovakuutuksesta korvataan oman ajoneuvon vahinkoja.
  • LähiTapiolan henkilöasiakkaiden kaskovakuutuksiin kuuluu autopalveluvakuutus, joka korvaa matkan keskeytymisestä aiheutuneita kuluja. Näitä voivat olla esimerkiksi ajoneuvon nostaminen tielle, kuljettaminen lähimpään korjaamoon ja matkakustannukset kotiin. Vakuutus kattaa henkilöauton hinauksen myös, jos se johtuu polttoaineen loppumisesta tai sähköauton ajoakun tyhjenemisestä.

Lähde: Autotoday | Clas von Bell