13.1.2024 | Autotoday
02 Rekkarin yhteistyökumppanin Netwheelsin datan mukaan käytettyjä autoja myytiin viime vuonna 4 % enemmän kuin edeltävänä vuonna. Eniten kasvoi sähköautojen myynti. Niitä myytiin jopa 63 % enemmän kuin vuonna 2022.
02 Rekkarin yhteistyökumppanin Netwheelsin datasta selviää, että käytettyjä autoja myytiin viime vuonna 660 449 kappaletta. Luku sisältää henkilöautot, matkailuautot ja pakettiautot.
Vuoteen 2022 verrattuna käytettyjen autojen myynti kasvoi 4 %. Aiempina vuosina autoja on myyty yli 700 000, joten käytettyjen autojen kauppa ei ole vielä palautunut edeltävien vuosien tasolle.
Uudellamaalla käytettyjen autojen myynti kasvoi keskimääräistä vähemmän eli 2,1 %. Tätä selittää se, että Helsingissä ja Vantaalla myytiin vähemmän käytettyjä autoja kuin edellisenä vuonna. Kaikkein vähiten käytettyjen autojen myynti kasvoi Kanta-Hämeessä (1,6 %).
Satakunnassa käytettyjen autojen kauppa sen sijaan kävi vauhdikkaimmin. Siellä myynti kasvoi 7,7 % vuoteen 2022 verrattuna. Suurimmista kaupungeista eniten käytettyjä autoja myytiin nimenomaan Porissa (kasvua 8,1 %). Sen jälkeen suurimmat kasvajat olivat Kuopio (kasvua 6,6 %) ja Lappeenranta (kasvua 6,6 %).
Sähköautojen myynti on prosentuaalisesti reilussa kasvussa
53 % käytettyinä myydyistä autoista on edelleen bensa-autoja. Niiden myynti on kuitenkin lähtenyt pieneen laskuun (-0,3 %), kun taas sähköautojen ja hybridiautojen myynti on merkittävässä nousussa.
Käytettyjä sähköautoja myytiin viime vuonna jopa 63 % enemmän kuin vuonna 2022. Sen lisäksi bensahybridejä myytiin 32 % enemmän ja dieselhybridejä 35 % enemmän kuin edellisenä vuonna.
Kaikista käytettyinä myydyistä autoista dieselautojen osuus oli viime vuonna 36 % ja bensahybridien osuus 7,4 %. Vastaavasti sähköautojen osuus oli 2,1 % ja dieselhybridien osuus 0,5 %.
– Vaikka sähkö- ja hybridiautojen osuus käytettyjen autojen kaupasta on pientä, se suurenee joka vuosi. Markkinoilla on koko ajan enemmän hybridi- ja sähköautoja, koska pitkään vaivannut komponenttipula on ohi ja uusia autoja pystyy tilamaan järkevillä toimitusajoilla. Lisäksi sähköautoissa nähdyt hintojen alennukset vauhdittavat uusien sähköautojen kauppaa ja sitä kautta myös käytettyjen autojen sähköistymistä, toteaa 020202 Ratkaisuiden Janni Hassel.
Toyota on hybridien kuningas, Tesla sähköautojen kuningatar
Volkswagen, Toyota ja Mercedes-Ben ovat tuttuun tapaan viime vuoden myydyimmät automerkit käytettyjen autojen kaupoilla. Hybridiautojen kiistatonta kärkisijaa pitää Toyota viidellä eri automallillaan. Sähköautojen kärkipaikalla on jälleen Tesla.
Vuoden 2023 suosituimmat käytetyt automallit kappalemäärien mukaan:
Vuoden 2023 suosituimmat käytetyt hybridiautot kappalemäärien mukaan:
Vuoden 2023 suosituimmat käytetyt sähköautot kappalemäärien mukaan:
Suomalaiset suosivat vanhoja harmaita autoja
Käytettyinä myytyjen autojen vuosimallit jakaantuivat hyvin tasaisesti vuosien 2003–2020 välille. Eniten myytiin vuosimallien 2005 ja 2006 autoja. Molempien osuus kaikista myydyistä autoista oli 5,1 %.
Suosituimmat värit käytettyjen autojen kaupoilla olivat suomalaisten yleisesti suosimat harmaa, valkoinen ja musta. Niitä kaikkia myytiin yli 100 000 kpl.
Vuoden 2023 suosituimmat käytetyt autot mallin ja vuosimallin mukaan:
Lähde: Autotoday | Clas von Bell
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.