Katetta sakoille - Vanhan tien aikaan

Olin tulossa kotia kohti yöllä Frankfurtin suunnasta. Ilma oli kurjaakin kurjempi; vettä satoi taivaan täydeltä ja lisäksi oli tosi ikävä sumu. Päätinkin siinä jossain kohtaa, että Kasselin mäkiin en lähde tällä ilmalla könyämään, varsinkin kun oli vielä painoakin ihan riittämiin. Päätin siis oikaista pikkutien 254 kautta, vaikka siellä olikin yöajokielto raskaalle liikenteelle.

Olin ajatellut, että ei se virkavalta viitsi siellä aamuyöllä sellaisella ilmalla päivystää. Eikä siellä ketään vastaan tullutkaan, paitsi se yksi poliisiauto, joka sitten teki u-käännöksen ja lähti perääni. Siellä perässä se sitten pysyikin niin kauan, kunnes tultiin seuraavaan kylään, jossa oli katuvalot. Silloin polliisit ampaisivat ohi ja pysäyttivät minut keskelle katua.

”Kerrankin oli sakoilla jonkinlainen kate.”

Toinen virkavallan edustajista iski koppalakin syvälle päähänsä ja asteli kaatosateessa autoni viereen. Avasin kohteliaasti oven, mutta pysyin kuitenkin itse sisällä. Olin jo ehtinyt miettiä siinä, kun koppalakit seurasivat minua, että nyt ei varmaan kannata vaikuttaa kovin kokeneelta, kun on tehnyt tällaisen kardinaalimunauksen. Siinä iässä ei tietysti kovin vaikeaa ollutkaan vaikuttaa ensikertalaiselta. Unohdin siis vähäisenkin saksankielentaitoni ja ajattelin, että katsotaan mitä tästä seuraa.

Pitkämielinen virkamies haastatteli minua yli kaksikymmentä minuuttia kaatosateessa katuvalojen alla keskellä katua seisten, enkä minä ymmärtänyt sanaakaan. Istuin vaan sisällä sateensuojassa ja höpisin suomea sekaan. Lopulta herralla kuitenkin petti hermo ja hän sanoi, että tämä maksaa 40 saksan markkaa. Kaivelin heti rahat pussista ja utelin viittoilemalla, että saanko jatkaa matkaa. Kaveri näytti, että sinne vaan. Varmaankin siksi, kun se yöajokieltoalue päättyi melkein heti sen kylän jälkeen.

Kerrankin oli sakoilla jonkinlainen kate. Neljälläkympillä sai ohittaa pahimmat Kasselin mäistä ja lisäksi kastella läpikotaisin yhden germaanipoliisin. Mietin vielä myöhemmin, että missähän vaiheessa tämä virkamies alkoi miettiä sitä, että kuinka osasin antaa hänelle heti oikeat setelit käteen. Ehkä ei ainakaan aivan heti, kun herroja ei enää näkynyt…