Kansanedustaja: Itsemurhia ei tule lukea mukaan tieliikenneonnettomuuksien tilastoihin | Kuljettaja.fi
Artikkelit | Uutiset
#Turvallisuus#Liikennekuolema

Kansanedustaja: Itsemurhia ei tule lukea mukaan tieliikenneonnettomuuksien tilastoihin

9.6.2024 | Autotoday

Marko Kilpi, kuva: Mikko Mäntyniemi

Kokoomuksen poliisikansanedustaja Marko Kilpi haluaa, ettei itsemurhia luettaisi tieliikenneonnettomuuksien tilastoihin. Kilven mukaan liikennekuolemat tulisi tilastoida kansainvälisen määritelmän mukaisesti, jotta liikenneonnettomuuksia aiheuttaviin elementteihin ja tekijöihin voitaisiin kohdistaa tehokkaampia toimenpiteitä onnettomuuksien määrän vähentämiseksi.

”Itsemurhia on tarve ennaltaehkäistä aivan kuten tieliikenneonnettomuuksiakin, mutta ne ovat kaksi eri asiaa. Itsemurhien ehkäisy vaatii laajan yhteistyön läpi alojen, mielenterveyspalveluiden ja elämänhallinnan taitojen parantamisesta aina ajoneuvoteknisiin keinoihin ja valvontaan asti”, Kilpi sanoo.

Varsinaisten liikenneonnettomuuksien määrää voidaan poliisikansanedustajan mukaan vähentää edelleenkin monipuolisin keinoin. Siksi toimenpiteitä tulisi Kilven mukaan pystyä kohdentamaan selkeämmin ja tehokkaammin juuri liikenneonnettomuuksia aiheuttaviin elementteihin ja tekijöihin.

”Tilastojen mukaan kuolemaan johtaneissa liikenneonnettomuuksissa suurimpaan osaan liittyy rattijuopumus sekä turvalaitteiden, kuten esimerkiksi turvavöiden, käyttämättömyys. Nämä ovat varsin suoria osoituksia varsinaisiin liikenneonnettomuuksiin vaikuttavista elementeistä. Ja juuri näihin tekijöihin meidän on kyettävä puuttumaan selkeämmin”, Kilpi toteaa.

Ennakkotietojen mukaan vuonna 2023 tieliikenteessä kuolleiden määrä oli ennätysalhainen, 182 henkilöä.

”Liikenneturvallisuusstrategiaan linjattu tavoite, eli alle sata liikennekuolemaa vuoteen 2030 mennessä, on täysin realistista saavuttaa, jos tilastoimme oikeita asioita ja kohdistamme vaikuttavia toimenpiteitä juuri oikeisiin asioihin”, Kilpi sanoo.

Kilpi korostaa, että tieliikenneonnettomuuksina tapahtuvista itsemurhista tietojen kerääminen on tärkeää.

”Tilastotiedon tulee olla saatavissa esimerkiksi tutkimuksen käyttöön yksilönsuojavaatimukset huomioiden. Tässä Onnettomuustietoinstituutin ylläpitämä tutkijalautakuntajärjestelmä on ensiarvoisen tärkeä tiedon tuottamiseksi”, Kilpi sanoo.

Käytännöt liikenteessä tapahtuvien itsemurhien tilastoinnissa vaihtelevat Kilven mukaan eri maissa.

”Suhtautuminen itsemurhiin on eri kulttuureissa erilaista, mikä saattaa vaikuttaa tilastointiin. Joka tapauksessa itsemurhia ei tulisi lukea mukaan tieliikenneonnettomuuksien tilastoihin. Vuodesta 2009 lähtien tieliikennekuoleman kansainvälisen määritelmän mukaan liikenteessä tehtyä itsemurhaa ei lueta tieliikennekuolemiin. Määritelmä perustuu ITF:n, Eurostatin ja UNECE:n käytäntöön”, Kilpi sanoo.

Kilpi on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen, jonka ovat allekirjoittaneet myös kokoomusedustajat Pauli Aalto-Setälä, Mia Laiho, Heikki Autto, Ville Väyrynen sekä kristillisten Päivi Räsänen, perussuomalaisten Mira Nieminen ja keskustan Timo Mehtälä.

Lähde: Autotoday | Clas von Bell

 

 

Sinua voisi kiinnostaa