21.5.2025 | Ilmasotakoulu - tiedote
Suljettava tieosuus on Puuppolan eritasoliittymä ‒ Vehniän eritasoliittymä (VT4). Liikenne ohjataan seututielle 624. Ohitustie on sama kuin aiempien tilapäisten sulkujen aikana. Ohitustiellä ei ole paino- tai muita liikkumisrajoituksia, eikä se olennaisesti pidennä matka-aikoja.
JPH 1/25 -harjoitukseen osallistuvien joukkojen marssit voivat aiheuttaa tilapäistä hidastetta Keski-Suomen teillä. Varsinainen harjoitustoiminta näyttäytyy joukkojen sijoittumisena maastoon erityisesti Jyväskylän Tikkakosken seudulla. Lisäksi harjoitustoiminta saattaa näkyä Laukaan, Uuraisten, Kannonkosken, Keuruun ja Jämsän alueella. Tarkemmat tiedot harjoitusalueista näkyvät Ilmasotakoulun yleistiedoksiannon liitteestä, jossa on määritelty tilapäiset harjoitusalueet eri kunnissa.
JPH ja Baana on tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhdistetty samaan harjoitukseen. Ilmavoimat toteuttaa molemmat harjoitukset jatkossa kaksi kertaa vuodessa eri puolilla Suomea.
Lisätietoja:
Ilmasotakoulun apulaisjohtaja everstiluutnantti Sami Nenonen p. 0299 800 (vaihde).
Yleistiedoksianto - Ilmasotakoulun päätös 25.3.2025
Lähde: Ilmavoimat
Tiedotteet
#Elinvoimakeskus#Nopeusnäyttö#Ylinopeus
13.4.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Kellojen siirto
27.3.2026 |
Tiedotteet
#LVM#AdBlue#Raskas liikenne
24.3.2026 |
Tiedotteet
#Traficom
18.3.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Liikennejärjestelmä
16.3.2026 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Talvikunnossapito
2.2.2026 |
Tiedotteet
#Traficom
26.1.2026 |
Tiedotteet
#DHL#Raskas liikenne
20.1.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Liikenne- ja viestintäministeriö
1.1.2026 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Kelirikko#Teiden kunnossapito
10.12.2025 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Raakapuukuljetus
2.12.2025 |
Tiedotteet
#Tasoristeys#Väylävirasto
2.12.2025 |
Tiedotteet
#Taksi#LVM#Liikenne- ja viestintäministeriö
2.12.2025 |
Tiedotteet
#AKT#Linja-autoliikenne
20.11.2025 |
Tiedotteet
#Käyttövoima#Traficom
20.11.2025 |
Tiedotteet
#ELY-keskus#Talvihoitokausi
11.11.2025 |
Tiedotteet
#Kempower#Posti#Sähkörekka
11.11.2025 |
Tiedotteet
#Liikenneturvallisuus#LVM
27.10.2025 |
Tiedotteet
#Nopeusrajoitus#Talviajo
27.10.2025 |
Tiedotteet
#Renkaanvaihto#Talvirenkaat
24.10.2025 |
Tiedotteet
#Nuori kuljettaja#EU#Ajokortti
22.10.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Rataturvallisuus
16.10.2025 |
Tiedotteet
#Kaukokiito#Ilmastotyö
14.10.2025 |
Tiedotteet
#Traficom#Raideliikenne
13.10.2025 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Taukopaikka#AKT
9.10.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Siltakorjaus
2.10.2025 |
Tiedotteet
#DHL#Sisälogistiikka#Raskas liikenne
29.9.2025 |
Tiedotteet
#LVM#Digitalisaatio
25.9.2025 |
Tiedotteet
#Traficom#Katsastus#Ajovarma
22.9.2025 |
Käytämme evästeitä ja muita tunnisteita mainosten personointiin sekä parantaaksemme käyttökokemustasi. Evästeitä käytetään sekä personoidun että personoimattoman mainonnan näyttämiseen.
Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.