28.7.2026 | Traficom - tiedote
Jotta ajokortin voi ikäpoikkeusluvalla saada harrastukseen perustuen, tulee harrastuksen olla tavoitteellista ja säännöllistä. Tämän todistamisessa on tapahtunut yksi merkittävä muutos 29.5.2026 alkaen: aiemmin todistukseksi harrastuksesta riitti esimerkiksi oman urheiluseuran tai valmentajan allekirjoittama todistus.
"Nyt vain valtionavustuskelpoisen lajiliiton antama todistus hyväksytään todistuksena urheiluharrastuksen tavoitteellisuudesta. Todistus tulee olla lajiliitolta, eikä lajiliiton alainen seura voi allekirjoittaa todistusta liiton puolesta", korostaa osastopäällikkö Henna Antila Traficomista.
Lajiliitto arvioi, täyttääkö ikäpoikkeusluvan hakemisen perusteena oleva harrastus tavoitteellisen harjoittelun edellytykset.
Ajokorttilain mukaisesti ikäpoikkeusluvan myöntämisen edellytyksenä on, että nuorella on perusteltu säännöllinen tarve kulkea autolla joko opintoihin, töihin tai harrastukseen.
Harjoittele Traficomin teoriakoetta vastaavilla harjoituskokeilla. Valikoimamme kattaa niin ajokortit, ADR-kokeet kuin liikenneyrittäjätutkinnot.
"Pahimmassa tapauksessa ajokortin saaminen venyy."
"Säännöllinen kulkemistarve on määritelty siten, että tarve matkustaa esimerkiksi harrastukseen täyttyy vähintään neljä kertaa viikossa", sanoo Antila.
Kuljettavan matkan säännöllisyyden ja pituuden tai keston arvioi nuoren huoltaja, joka hakemuksen jättää vireille. Kohtuullisten matkojen rajat on määritelty tarkasti.
"Mikäli hakemuksen liitteet ovat vääränlaiset, emme voi myöntää ikäpoikkeuslupaa. Hakuprosessi pitkittyy ja pahimmassa tapauksessa ajokortin saaminen venyy. Siksi hakemuksen tekemisessä kannattaa olla tarkkana", muistuttaa Antila.
Ikäpoikkeusluvan myöntämisperusteista tiivistetysti uutisessa: Ikäpoikkeusluvan myöntämisen perusteet muuttuivat - etenkin harrastustoiminnan todistuksissa tulee olla tarkkana
Ikäpoikkeusluvan hakemisprosessista lisätietoa: Hae ikäpoikkeusluvaa ajokorttia varten
Lisätietoja
Henna Antila, osastopäällikkö, henna.antila@traficom.fi, p. 029 534 5277
Lähde: Traficom